Vaikka bloggaajan kannattaa ehkä useimmiten kiertää keskustelupalstat kaukaa, tein poikkeuksen saatuani linkin 16 -sivuiseen “pieni bloggaaja tietovisa” –keskusteluun, minkä luin hetkessä läpi. Ääneen nauraen ja nostaen kyllä hattua kirjoittajan / kirjoittajien taidoille. Niin hauskoja. Kursivoituna. Hassua.


Pilke silmäkulmassa keskustelussa matkitaan bloggaajien tekstejä ja palstalaiset arvailevat kuka bloggaaja on tekstin perusteella kyseessä.


Olisin tunnistanut itseni tästä, vaikka vain ensimmäisestä lauseesta:

 

"Ihmettelen taas kerran jotain. Korostaakseni ihmettelyä otan avuksi kursiivin. Helpon ja tehokkaan apukeinon. Näiden pätkälauseiden lisäksi siis.

Ihmetellyyn heitän mukaan myös vähän itseironiaa ja tuon esiin omia hassuja taipumuksiani. Hassutteluni.

Näin muuten viime yönä unta, jossa ratsastin vaaleanpunaisella kirahvilla maailmanympäri. Pelastimme kirahvin kanssa ihmiset Pohjois-Korean vankileireiltä. Poikaystäväni ihmetteli, kun palasimme kirahvin ja vankejen kanssa reissultamme.

Reissaan muutenkin suorastaan hämmästyttävän paljon. Ainakin, kun otetaan huomioon verotuksessa näkyvät pienet tuloni.

Tässä on muuten helppo uusi ruokaresepti, jota innostuin kokeilaamn Australian masterchefiä katsottuani. Tarvitset vain broilerin rintafileitä, salottisipulia, punaisen chilin silputtuna, sokeriherneitä sekä yksisarvisen sarven hienoksi jauhettuna.

Kuvissa uusi FLIPPAN takkini".

 



Eiköhän me kaikki kestetä pari lausetta sarkasmia, tai enemmänkin. Minuun ainakin uppoaa tällainen huumori vähän liiankin hyvin. En pistäisi ollenkaan pahitteeksi jos kirjoittaja pistäisi vaikka kokonaan oma sivun pystyyn ja ”kääntäisi” vain suoraan bloggaajien tekstejä. Täällä olisi ainakin yksi vakkarilukija!

:)

Kommentit (12)

Kaisu

voi jessus, kaikkee ne ihmiset keksii :DD tää oli kyllä aika hauska! mut eikö heillä ole parempaa tekemistä..

Saranda

Sulla on kyllä ihailtava asenne! :D Varmaan yksi iso syy miksi oot niin lahjakas ja menestynyt. Just tollasella sävyllä kuuluukin reagoida ihmisten negatiivisiin/kateelliisiin kommenteihin.

www.tyhjaajatus.blogspot.fi

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En edes ottanut tätä yhtään negatiivisena, kateellisuudesta nyt puhumttakaan :D ymmärrän hyvin miten välillä koko blogimaailma voi olla ihan käsittämätöntä höpölöpöä ulkopuolisin silmi. Ketju toi siihen hauskasti keveyttä ja uutta kuvakulmaa. Kaikki kun ei tosiaan blogeissa ole niin kiiltokuvaa, kun pintaraapaisu bloggaajan elämästä antaa ymmärtää :)

mirka

Minunkin mielestä tuo oli hauska ja kekseliäs :D Ja vähän vaihtelua niille ilkeille ja yksityisasioita tonkiville keskusteluille..

milkainnamaaria

Hah, tää oli hauska! Kiva, että osaat suhtautua näihin just tällä asenteella :)

sini

Hahahahah siis ihan huikee, nauroin täällä ihan kippurassa :D Tunnisti kyllä niin hyvin kaikki blogit mitä tulee päivittäin luettua

runoilija....

Hhahha tämä oli ihana <3 Minusta tämä sinusta kirjoitettu teksti oli ainakin todella hyvällä mielellä tehty. Enemmänkin parodisoi hassuja maneereja, kuin ilkikurisesti pilkkaisi.

Mulle tuli ainakin sellanen olo, että tämän on oltava jostain söpöstä bloggaajasta!

Je ihan paras tuo kursiivipäälausealku. Aika moni varmaan syyllistyy......

Itse kirjoitan runoja ja minulla on ainakin niin paljon maneereja, että voisin tehdä niistä itsekin parodiaa :'D

M

Ihanaa, että suhtaudut asiaan noin!:)sinusta kirjoitettu teksti olikin pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Kertoo hieman hyvästä asenteestasi. Kaikki bloggaajat eivät suhtautuneet yhtä suopeasti, joten ketju on poistettu :/ t. Vakkarilukija

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram