Ihanat vapaapäivät, olen nukkunut kuin pieni vauva, porsas ja tukki yhteensä.
Ehkä liikaakin, nimittäin tässä on aivot ollut sellasta pumpulia välillä, että lukittaudun kohta hiljaa yksin neljän seinän sisälle.

Olen mm. nukkunut kolmen päivän sisällä kaksi kertaa pommiin, yli kolme tuntia.
Unohtanut Laurin isän syntymäpäiväjuhlat Pärnussa, mistä minulle on kuulemma muistutettu useasti.
Pyytänyt sitä varten sitten todella myöhässä vapaata töistä ja saatuani sen tajusin seuraavana päivänä pyytäneeni väärän viikonlopun vapaaksi.
Ajanut kaksi kertaa vastaantulevien kaistalla, koska olen edelleenkin Afrikan liikenteessä.
Ja unohtanut hellan vähintään kahdesti päälle, pudotellut tavaroita, hävittänyt kaikkea ja ollut ylipäätänsä hieman tai enemmänkin vajaa.

Kohta jos en keskity tarpeeksi kompastun omiin jalkoihini tai unohdan vaikka hengittää.
 

 

 

 

Siinä eilisen villainen asu.
Poncho: New Look, Lontoo. Säärystimet: jostain. Kengät: Barcelonasta jostain ja laukku: MK. Huomaatte ehkä miksi en niin usein kirjoita mistä vaatteeni ovat peräisin. Yllätysyllätys en muista.

 

Kommentit (14)

Iiäl

En oo kovinkaan kauaa seurannut sun blogia, mutta pakko sanoa, että nousi kyllä heti lemppareiden joukkoon! Sun postaukset on aina päivän piristys ja sulla on ihana tyyli. Jatka samaan malliin :)

Anonymous

voin lohuttaa sua, tuollane on mulle arkipäivää :D ja kyllä sitä välillä tulee naurettuu omille unohduksille!

Anonymous

no tommonen on itellekki toisinaan iha tuttua, joskus vois unohtuu pääki jossei olis kiinni kropassa :D toivonmukaa loppu ilta menee paremmin :) ihana tuo uus banneri :)-A.E.

Kissaämmä!

Kerro toki lisää tuosta hellan päälle unohtamisesta! :D Mä kesällä kokkailin usein levyllä aamiaista ja pari kertaa lähdin töistä (taksilla......) kotiin tarkistamaan, että levy varmasti oli pois päältä! Oli se, mutta pelkäsin aina, että tällä kertaa unohtui. Lopulta teippasin ison lapun ulko-oveen, "MUISTA LEVY!" En siltikään aina muistanut. Lopulta lopetin aamukokkailut.

Reetta

Lohduttavaa että joku muukin on joskus hajamielinen.. Jotenkin itelläkin tuntuu välillä siltä että pelkää unohtavansa itsensä jonnekin.. Onneksi ne on sellasia väliaikaisia vaiheita, toivottavasti! Älä ajele väärällä kaistalla enää, ettei käy huonosti!

sateenvarjomies

Minäkin lähdin viime viikolla töistä taksilla tarkistamaan, että kahvinkeitin oli pois päällä. Kehittelin itselleni makoisan kauhukuvan meidän karvaturrista joka siellä liekkien keskellä vapisee. Eihän se keitin päällä ollut ja koirakin taisi vähän möksähtää kun herätin sen kesken unien. Hyvin käytetyt 15 euroa.

Julia

liäl,:) Piristäviä on kuule nämä ihanat kommentitkin. Kiitos!Anonyymi,No hyvä, tämä on siis melkein normaalia :DA.E,Kiitos paljon.Kissaämmä,hahah, voi ei :D Se että olen unohtanu tkaksi kertaa ei taidakkaan olla oikein mitään enää.Anonyymi,Michael Kors Hamilton Satchel.Reetta,En :D Sen verran hävetti, että silmät on auki ja aivot oikeassa maassa.Sanni,Kiitos, kiv akuulla :)Night at vogue,Vähän liiankin lämmin oli, huh!Sateenvarjomies,Noniin! Eihän tässä siis itsellä olekkaan mitään hätää ton muistin kanssa :D

Anonymous

Hei onksulla näissä kuvissa jo käytössä sitä "Hiushuulipunaa?" Ois kiva jos tekisit siitä postauksen ja kertoisit et miten se oikein toimii ja miltä näyttää! :) Nimim. Pakenevan hiusrajan vauvatukalla omaava :))))

Anonymous

mulle tulee susta vähän mieleen kenza, ruotsin tunnetuin bloggaaja! oot yhtä kaunis! :)

Julia

Anonyymi,hahha, on luultavasti! Minä teen, se on kyllä sen verran mielenkiintoinen kapistus.Anonyymi,Voi ei Kenza on n. miljoona kertaa kyllä kauniimpi, mutta otan isona kohteliaisuutena! Kiitos :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram