Olen joskus ollut todella ujo ja epävarma. Pienenä olin hiljainen lapsi, yhtä puhelias kuin silityslauta. Jos en tuntenut ketään, en varmana sanonut sanaakaan. Kouluaineiden esittäminen nosti kirkkaan punan poskille, enkä ikinä uskaltanut jutella pojille.


En tosin voi kieltää etteikö vieläkin joku aika sitten aikuisiässäkin tehnyt mieli täysin uusissa tilanteissa ja tuntemattomien ihmisten joukossa haihtua vain taka-alalle ja olla hiljaa. Toisaalta nyt kun tarkemmin ajattelin tätä ei ole tapahtunut muutamaan vuoteen. En tiedä oliko se lopulta ikä, kokemukset, työ, uudet tuttavuudet, ihana poikaystävä, blogi ja sen kautta tulleet mahdollisuudet, tapahtumat ja kutsut - missä small talk on miltei pakollista - vaiko eniten vain se ystävien kannustus ja ne pienet kehut millä on ollut enemmän merkitystä kuin moni heistä ikinä voisi kuvitellakaan. Muistan valehtelematta niistä melkein jokaisen.


Nykyään rakastan tutustua uusiin ihmisiin, jutella luontevasti, irrotella, nauraa itselleni ja nauttia kaikesta niin paljon enemmän. Tuntuu tavallaan että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vain nuorrun.








Viikonloppuna Zalando Summerhousessa pyllähdin ainoana suomalaisena uuteen paikkaan keskelle täysin tuntemattomia ihmisiä. Voin sanoa, että olo oli jotenkin pieni näiden upeiden persoonien keskellä, mutta sen sijaan, että vielä muutama vuosi taaksepäin olisin joutunut pakokauhun valtaan, koin vain intoa päästä tutustumaan heihin ja nautin iltamyöhään venyvistä keskusteluista viinilasin ääressä ja niistä nauruista aamukahvilla.



En tiedä mistä tämä aihe nyt näin kumpusi, kai olen vain niin fiiliksissä siitä miten mukava porukka meillä oli kasassa ja miten luontevalta siellä tuntui olla. Sellaista arvostaa ihan eritavalla kun muistaa miten hankalaa se on joskus ollut.






Onko siellä muita hiljaisia silityslautoja minun lisäkseni? Mietin aina ennen, että mitä siitä lopulta itse tai kukaan ulkopuolinen hyötyy jos istuu tuppisuuna pöydänpäässä? Entä sitten jos sanoo jotain hölmöä (sanon joka tapauksessa aina jotain hölmöä), mitä sitten jos olen jonkun mielestä outo – outo on parempi kuin ei mitään. Lopulta en miettinyt edes noita, nyt en mieti ollenkaan mitä muut ajattelevat ja se on todella vapauttavaa.



P.s ne ystävien vilpittömät pienet kehut, millä saattaa olla enemmän merkitystä kuin luulettekaan. Jakakaa niitä :)


 


 


photo credits: Janni Delér 

Kommentit (33)

heya

Sattuipa sopivasti, juuri tänään oon ollut niin ärsyyntyneenä itseeni kun viikonloppuna oli tarkoitus tutustua uusiin ihmisiin mutta mitä mä teen.. olen just yhtä sosiaalinen kuin pihan puu :D
Kadehdin niin paljon ihmisiä ketkä luonnostaan on avoimia ja spontaanisti tulee juttua.:D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kyllä se sieltä vielä tulee :) Paljon vaan kaikkeen mukaan vaikka väkisin joutuisi itsensä pakottamaan :)

Oinas

Oma silityslautaisuus on kaiketi perua pitkästä koulukiusaamistaustasta, jonka takia hiljaa ( ja mahdollisimman hajuttomana, värittömänä sekä mauttomana) oleminen tuntui paremmalta ratkaisulta kuin eläminen. Jos ei tee mitään tyhmää, ei siitä voi saada kuraa niskaansa. Öääh, pystyisinpä minäkin.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se on kyllä surullista, että joskus näkymättömänä on tavallaan parempi. Koulukiusaaminen on niin väärin ja toivon että se kääntyy sinun kohdallasi (varmasti on kääntynytkin jo) vain vahvuudeksi ja puhkeat kukkaan ihan kohta :)

maarge

Olipa ihana postaus! Minä olen ollut lapsena ja nuorena uskomattoman ujo ja hiljainen. Asia muuttui pikkuhiljaa kun vähän kerrallaan meni kylmästi mukaan sellaisiin tilanteisiin, joissa joutuu olemaan esillä, tosin muiden kanssa. Niinkuin vaikkapa tutor- tai isostoiminnassa. Viimeistään ihana silloinen poikaystäväni (nykyinen mieheni), joka on supersosiaalinen ja uusissa tilanteissa kuin kala vedessä, sai minutkin uskaltamaan heittäytymään uusiin tilanteisiin muiden edessä. Nykyisin työskentelen ammatissa, jossa joudun olemaan esillä ja uusien ihmisten kanssa jatkuvasti. Voi kun pääsisin sanomaan ala- ja yläasteikäiselle itselleni, että siitä se helpottaa pikkuhiljaa ja huomaamatta, älä huoli! :)
Kiitos Julia ihanasta, aidosta ja elämänmakuisesta blogista! <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Näin juuri, pikkuhiljaa vaan esille ja nopeasti sitä huomaakin, ettei jännitä enää mikään! Olisinpa minäkin tajunnut sen vain hieman aikaisemmin :) Toisaalta nuorena siellä tarkkailijankin roolissa oli välillä ihan hyvä olla. Ties mitä tyhmyyksiä olisin vielä hurjapäisempänä keksinyt :D

Kiitos kommentistasi <3

Jiip

Oi tutustuitko Janni Deleriin? Hän on niiiin kaunis ja kiva blogi!! :) millainen hän oli tyyppinä?

Emppu

Voi miten onnistuitkin just nyt kirjottamaan tästä aiheesta! Olen ollut pienestä asti todella ujo vieraiden ihmisten seurassa. En ikinä pitänyt sitä oikeastaan itse minään suurempana ongelmana, viihdyin ihan hyvin vähän taka-alalla uusia ihmisiä tavatessa, mutta sekin vaati sen että vieressäni oli niitä tuttuja myös. Ylä-asteella minua alettiin huomautella hiljaisuudestani ja ujoudestani ja se ei ainakaan auttanut asiaa ja aloin kokea paljon paineita vieraiden ihmisten kohtaamisesta. Vähän vanhempana sitten suurin ujous katosi ja esiintymisharrastusten myötä aloin rohkaistua ja luottaa itseeni enemmän. Ystäväni auttoivat tosi paljon. :) Nyt kuitenkin vanha ujous ja arkuus tulevat pintaan kun muutin uuteen kaupunkiin ja menen uuteen kouluun ihan tuntemattomien keskelle. Sitä jotenkin miettii koko ajan mitä muut ajatteleekaan jos olen hiljainen tai juuri tuo, että jos sanookin jotain ihan hölmöä. :D Pitäisi vaan luottaa itseensä ja antaa mennä, aikuisiahan tässä jo ollaan :)

hello

Voi kun minäkin uskaltaisin olla vapautuneesti ja täysin omana itsenäni tuttujen ja vieraiden ihmisten joukossa. Kateus. Mä oon ollut ujo ihan koko ikäni, olin just vieraassa seurassa se hiljainen ja kiltti lapsi. Nykyinen ujouteni kuitenkin juontaa juurensa yläasteelle, jolloin mua kiusattiin jonka takia itsetuntoni ja arvostus itseäni kohtaan putosi aivan nollaan. Vieläkin, yli viisi vuotta yläasteen jälkeen kamppailen samojen ongelmien kanssa. Haluaisin vain vapautua kuorestani, mutta se ei ole niin helppoa. Ehkä jonain päivänä..

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi ei :( Kuten ylläolevassa kommentissakin sanoin toiselle koulukiustulle, että toivottavasti se kääntyy vaan vahvuudeksi ja pian varmasti vapaudut sieltä kuoresta. Olen varma siitä! Tsemppiä <3

ensq

mä oon ollut aivan samanlainen nuorempana, niin ujo ja tosi epävarma itsestäni. En uskaltanutpuhua tuntemattomille ja joskus joku poika minulle jotain kommentoi vaikka meidän luokalta, en osannut vastata mitään kunnollista:D vanhemmiten se ujous on alkanut häipymään ja on helpompi jutella tuntemattomille ja osaa olla vähän rennommin :) oon kaupan kassalla töissä ja varmaan sekin on vielä vähän auttanut pääsemään eroon ujoudesta ja siitä epävarmuudesta, siinä kun kohtaa kaikenlaisia ihmisiä ja heidän kanssaan joutuu kommunikoimaan :D ja välillä joutuu myös ottamaan sitä kuuluisaa paskaa niskaansa muutamilta asiakkailta, sekin on varmaan vahventanut itseäni, että osaa olla välittämättä muista niin paljon, koska luonnollisestikaan et voi asiakkaille tokaista takaisin tökerösti vaikka kuinka mieli tekisi:D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kaupan kassalla työskentely varmasti on auttanut. Hatunnosto sinne, tiedän ettei se ole varmasti helpoin paikka ujolle ihmiselle - asiakkaat osaavat olla todella vaikeita!

ensq

Kiitos! Sitähän ne tosiaan osaa olla :D mutta onneksi siihen on jo tottunut :)

Sanna

Täälläkin yksi tuppisuu ja jo liki 40v. Kohdatessani uuden ihmisen olen sentään jo ajan myötä ymmärtänyt, että pakko puhua ja tajunnut, että se hiljaisuus se vasta tyhmää onkin. Mutta jos ihmisiä on vähänkin enemmän ja vieraita, niin olen se joka on hiljaa ja jää taustalle. Suurin pelko on, että omista lapsista tulee samanlaisia ja ikäväkseni vanhin poikamme muistuttaa kovin äitiään. Kovasti olen yrittänyt rohkaista, sillä totuushan on, että kyllä ne sosiaaliset tyypit pärjää tässä elämässä paremmin ja pääsevät helpommalla.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se on kyllä valitettavasti totuus, mutta toisaalta alkuun on hyvä vähän tarkkailla sivustakin :) Ehkä täydellinen kombo onkin pieni ujous, mistä myöhemmin kasvanut terve itsevarmuus :)

Tea

Ihana postaus ja ihana mekko! Itse Olin lapsena ja nuorempana todella ujo. Rohkeutta sain Lähihoitaja koulussa kun työharjoitteluissa oli pakko puhua :D Eräskin perhetuttu sanoi jokin aika sitten että missä se hiljainen ja ujo Tea on. Järkyttyi varmaan puheliaisuudestani :) Hyvää Syksyä!

mjai

Se on jännä kyllä, miksi ujoudesta aina ajatellaan että se on joku paha, josta pitää päästä eroon. Kai se on vaan tämä suorituskeskeinen maailma, jossa pitäisi vaan menestyä, suorittaa ja onnistua.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Sanoinkin tuossa ylempänä kommentissa, että toisaalta ujon tarkkailijan roolissakaan ei ole paha olla :) En itse edes pidä liian äänekkäistä persoonista kovasti, mutta sellainen ujon sosiaalinen on hieno kombo! :)

pinja

Voin todella samaistua tohon alkuun. Oon aina ollut se tuppisuu, jonka täytyy aina miettiä sanansa tarkkaan ennen kuin uskaltaa suutaan avata. Nyt olen kuitenkin melkein valmis lähihoitaja ja koulun aikana on kyllä tullut lisää toivottua varmuutta ja uskallusta. Vielä on tietenkin paljon matkaa siihen, että voisin olla vapautuneesti uusien ihmisten kanssa, mut I'm getting there. :) Ihania kuvia :)

Essi

Olin ennen myös todella ujo ja kiltti naapurintyttö, mutta jatkuva itsensä haastaminen sekä tämänhetkinen työni pakottivat minut astumaan ulos mukavuusalueeltani ja olemaan ulospäinsuuntautunut. Nykyään melkeinpä nautin siitä, että saan olla esillä ja tutustua uusiin ihmisiin, vaikka tietyissä tilanteissa se entinen seinäruusu toisinaan astuukin esiin. Niinkuin itsekin kirjoitit, täytyy vain uskaltaa olla mieluummin outo oma itsensä kuin se tuppisuu siellä pöydän päässä. Mitään ei siinä häviä, vaan useimminkin päinvastoin! Muiden mielipiteitä ei tarvitse pelätä, koska kaikkia ei voi miellyttää. Sen olen oppinut :)

www.essiesophie.blogspot.fi

Leena

Olipa kiva lukea tekstisi! Olen itse opettaja ja neljän lapsen äiti ja olen aina ollut sosiaalisesti epävarma. Olenkin yrittänyt kasvattaa lapsiani sosiaalisiksi hyvien tapojen avulla. Se, että on ujo, ei tarkoita, ettei voisi olla sosiaalinen. Ujous on luonteenpiirre, kun taas sosiaalisuus jotain, mihin kasvetaan tai kasvatetaan. Ujona ihmisena on helpompi hallita sosiaalisia tilanteita, kun ei tarvitse kulkea pitkin seiniä ja osaa perus-smalltalkin. Aloin heti tässä opettaa, vaikka tarkoitus oli sanoa, että minusta viestisi on tärkeä!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se on kyllä totta ja minä pidänkin ujoista luonteista, niissä ei ole mitään vikaa! Hieman ujo, mutta silti sosiaalisesti lahajakas on aivan mahtava paketti :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram