Päätin viime viikolla, että nyt on uusien UGGien aika.
Houkuttelevia olivat kaikenmaailman Ugg-outletit sieltä sun täältä, missä kaikki oli oikein kohdallaan; UGG logo, väitetty 100%lampaanvilla, ulkonäkö, mutta sitten se hinta. 70e. Jokin ei ihan vakuuttanut.
En jaksanut jäädä tutkiskelemaan ja pohdiskelemaan. Olin jo tilaamassa kenkäverojen kera tuolta jostain kaukaa mannerten takaa kengät kotiin, kunnes sähköpostiini tipahti kuin tilauksesta Spartoon alennuskoodit.
Spartoosta tiesin sen jopa olevan kenkäkauppa, en muuta. Sormet ristissä sitten klikkailin itseni sivuille ja kyllä ugg merkki se siellä muiden joukossa komeili. Löytyi vielä laaja valikoima kokoja ja värejä. Alennuskoodi auttoi tiputtamaan hintaa ihan mukavasti ja klikkasin kotiin ruskeat pitkät perussaappaat.
 

 

 

 

Kaikessa viisaudessani tein tämän tosin lauantaina. Päivän liian myöhään. Toimitusaika on kuusi arkipäivää ja kengät olisivat täällä maanantaina. Minä lähden sunnuntaina.
Heihei vaan kengät sitten. Nähdään kuukauden päästä.

Tässä vielä alennuskoodit ja linkki Spartoo kenkäkauppaan, jos vaikka auttaisi muitakin kenkäongelmaisia.
Sivuilla hyvä puoli on vielä se, että pystyy maksamaan verkkopankissa, electronilla, laskulla, luottokorteilla, tai vaikka kolmessa erässä.

 

 

 

10AFFDEC

 

 

10% alennus yli 60€ ostoksista
 
15AFFDEC
15% alennus yli 100€ ostoksista
 
20AFFDEC
20% alennus yli 150€ ostoksista
 
Voimassa 31.12.2011 saakka.

var uri = 'http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(img)g(19880170)a(1922462)' + new String (Math.random()).substring (2, 11);document.write('');

Kommentit (6)

Anonymous

tällä hetkellä en saa päähäni mitään yhtä rumia kenkiä kun uggit :O

Anonymous

voi ei, aivan ihana sivusto ja ihania kenkiä ! Kiitos tästä, kahdet kengät lähti tilaukseen alennuksien kera ! :)

sateenvarjomies

UGGit ei liene kauneimmat kengät maailmassa mutta ehdottomasti lämpimimmät mitä tiedän. Talvipakkasilla ei ole parempaa kuin sujauttaa nuo jalkaan <3

Anonymous

Ei ehkä kauneimmat, mutta käytännöllisimmät ja lämpimimmät, mitä tiedän. Toisaalta, mun mielestä jotkut 10 sentin piikkarit ja ne nykyajan kiilakorot, jotka on korkkarit, mutta vois olla ettei edes ole, ne vasta kamalan näköiset on.Mutta mukavuus menee itselläni ainakin aina muodin edelle. Ja noita UGGeja saa esim Turkista alle 20 eurolla ja hyvin on kestänyt sen pari talvea, mitä ne nyt on "muodissa".

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram