Meillä on ollut tässä suunnitteilla pienimuotoinen tyttöjen reissu. Sellaiset puolivuotta pähkäilyä ja arpomista, kalenterin tuijottamista ja pankkitilin lihottamista.
Ihan helposti hoidettu homma siis. Tässä ajassa kun matkakohdekkin on ehtinyt siirtyä pallon puolelta toiselle, ajankohta heittää parilla kuukaudella ja jopa matkaseurakin on lisääntynyt.

Alkuperäinen sotasuunnitelma oli lähteä ihan vain pikkulomalle Miamiin, no sitten olikin kavereita San Diegossa, sitten ei enää ollutkaan vaan Kanadassa. Jossain vaiheessa mietittiin Losia ja välillä jopa Meksikoa. Päädyttiin takaisin Losiin, mutta keksittiin ajaa samalla Vegasiin. Sitten tuli New York, mitä jos lentäisinkin sielä Miamiin? Ei kun halutaankin Vegasiin ja mikä on lopputulos?
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Los Angeles - Las Vegas - New York.
Ahne mikä ahne, mutta löysin halvat lennot Nykiin ja sieltä pääsikin kätevästi alle kahdella sadalla Losiin. Losista ajetaan Vegasiin ja lennetään sitä kautta sitten New Yorkiin missä olemme vielä viisi päivää ennen kotiin paluuta.
Kaikenkaikkiaan minulla on aikaa saattaa itseni reissussa vararikon partaalle tasan kolme viikkoa. Ja melkeinpä saman verran valmistautua, nimittäin lähdemme jo 27.3.

P.s Kaikki vinkit taas enemmän kuin tervetulleita. Tiedän näistä kaupungeista luultavasti saman verran, kuin Lähi-idän maaseudusta. Eli en mitään (okei, saatan hieman liioitella).
Mutta, jokatapuksessa jos vain löytyy kokemuksia, tai kuultuja kehuja hyvistä hotelleista, niiden sijainnista, nähtävyyksistä, ostoksista jne. Olisin todella kiitollinen :)

 

Kommentit (65)

Saga

Mahtavaa! :) Odotan innolla matkapostauksiasi, on aina kiva lukea toisten matkoista. Se helpottaa, kun itse miettii seuraavaa kohdetta ;)

Anonymous

Varasitteko mistä lennot? Ollaan suunniteltu samankaltasita matkaa ikuisuuksia mutta myös meillä aijankohta ja kohteet vaihtuvat melkeimpä päivittäin..:D Myös halpojen lentojen löytäminen on ollut todella vaikeassa! Vinkit niihin ovat siis nyt enemmän kuin toivottuja!:)

S

voi kuulostaapa hauskalta ja ihanalta reissulta!:) haaveilen itsekin amerikan matkasta ihanalla ystäväporukalla!:) viettäkää kivaa matkaa, juhlikaa rajusti, syökää paljon ja shoppailkaa kuin viimeistä päivää nykissä!;) esittelethän ostoksesi tultuasi?:)

S

Oijoi, varmasti täydellinen reissu!Omia suosikkeja Losissa on Universal Studios, Venice Beach, Hollywood Hills (ne maisemat!!) ja toki Hollywood boulevard. Shoppailemaan kannattaa suunnata outleteihin, yhtään nimeä en tietenkään muista :D Toinen suosikki on Glendalessa sijaitseva valtava mall.Parhaat hampparit saa In n Outista, kannattaa tilata vielä hampparit "animal style" ;)Ja Vegasin casinoissa voi saada aikaan halvatkin kännit! :) Casinoilla kiertää tarjoilijatyttöjä ja kun muistaa tipata, niin juomista ei sen enempää tarvi maksaa. Vähän miedompia ne drinkit on, mutta ajavat toki asiansa :)

Anonymous

Täs vinkkei nycist ja la:sta ! La - vuokratkaa auto.. Ei pärjää ilman. Kaupunginosista mm. Hollywood ja west Hollywood on aika rupusta loppujenlopuks lukuunottamatta Hollywood boulevardia yms turistimestoja, ihan näin hitlan sijaintia aatellen. Välimatkat on pitkiä!! Parhaimmat paikat jois eniten tekemistä on santa Monica ja vevice heavy (vierekkäin). Jos mahd hankkikaa sielt hotla ja tehkää trippejä esim beverly hillsiin ym! ( n.tunnin välimatkat, sitä ei oikee käsitäkkään..) mut just noi kaikki fiiliskuvat ja ihanat Losi kuvat on useimmiten kuvattu santa monicassa! Ja nyki taas, no ootteko menos ihan Manhattanille? Siel helppo liikkuu et hotlan voi ottaa mist vaa, tietenki midtownnja lähellä Times Squarea on aika bonari. Siel on paljon nähtävää :)

Daniela

NY: Vapaudenpatsas, Wall Street, 5th Avenue, Central Park, Luonnontieteiden museo, Vahamuseo, ylipäätään Times Square (paljon kauppoja). Hyvää ruokaa mm, ShakeShak, BubbaChrimp & Hard Rock Cafe ja tottakai hodarit jostain vaunusta ! Shoppailua mm kaikkialla :D SOHO-alue, Macy's on perinteiset... Metrolla pääsee kaikkialle ja kannattaa ostaa päivänlippu mikä oli about 5-10$ (jos muistan oikein) ja tosiaan hop on / off on tosi kätevä + sillä lipulla saa vapaapääsyn mm Empire State Buildingii ja Vapaudenpatsaalle.LA: kannattaa ostaa sellai kahden päivän hop on / off-lippu (maksaa joku 40€)ja sillä pääsee joka puolelle ja on oikeasti todella kätevä + näkee paljon nähtävyyksiä - todettu toimivaks myös NYC. Shoppailu; Santa Monica / Beverly Hills / Los Angeles Downtown. Ruokaa: Hooters todettu hyväks :D ja Beverly Hillsissä paljon hyviä ruokapaikkoi eikä oo niin kauheen kallistakaan.LAS VEGAS: Shoppailua Prerium Outlets (North & South, ite tykkäsin Northista enemmän), about kaikissa casinoissa jokin shoppailukeskus sisällä joten kannattaa koluta ne läpi. Venetsiassa kannattaa käydä ja MG-hotelli (iso ja vihreä New Yorkia vastapäätä) sisällä esim " leijonin luola " missä on leijonia sisällä ja hyväks hotelliks todettu Desert Rose Resort - on muutaman min kävelymatkan päästä stripiltä eikä oo kalliskaan.Huh, josko tossa muutama vinkki :D Pitäkää tosi kiva reissu !

Laura

Oijjoi, vähän oon kateellinen sulle! Mäki haluaisin viel joskus Amerikkaan ja sen unelman aion vielä joskus toteuttaa :) Mutta tuskin vielä pitkiin aikoihin. Otathan paljon kuvia sieltä? :)

juttis

Kuulostaapa täydelliseltä reissulta! Nykissä ollaan yövytty Hotel Carterissa. Se on niin huono ettei sitä oikeestaa sais edes mainostaa. Ei vaan, sijaitsee Times Squarella (eli Manhattanin keskipisteessä, kaikkialle pääsee helposti ja sanoisin et jopa vaivattomasti) hotelli on oikeestaan jopa halpa. paljon nuoria matkailijoita, jos menee hyvin ja saa remontoidun huoneen niin siellä asuu ja on jopa ihan mukavaa. Shoppailua löytyy ihan joka puolelta itse huullannun aina eniten viisi kerroksisesta Forever21-liikkeestä Times Squarella. AH!

Anonymous

Varmaan vientiä sulla riittää siellä.Montakohan ehdotusta saat alkaaksesi mallin hommiin tai näyttelijäksi?? Mummoni oli Amerikan kiertomatkalla vähän terrori-iskujen jälkeen ja turvatoimet oli todella tiukat ja turvatarkastajat todella kovaotteisia.Kaikki parkkihallit Amerikassa olivat ihan tyhjiä ja lennot Suomesta sinne ja maan sisällä oli ihan tyhjiä.Sai valita paikan minne mennä istumaan ja jos väsytti, pystyi menemään kolmen penkin penkkiriviin pitkälleen :)Otahan paljon kuvia sitten!

Tessa

Heip, teimme viime kesänä roadtripin länsirannikolla ja kirjoitimme siitä blogia osoitteessa http://sinnejasielta.blogspot.com . Sieltä löydät varmaan monta hyvää vinkkiä!Tässä tärkeimmät - _suosittelen_navigaattorin_ostamista_-Lähde mahdollisimman tyhjällä matkalaukulla- Huolehdi, että luottoraja on tarpeeksi korkea.Hyvää matkaa :)

Jannina

Kuulostaa aika mahtavalta reissulta, olen kade! :) Oon ollu aupairina Losin suunnilla ja Vegasissakin on pari kertaa tullut pyörähdettyä! Löytyy siis paljon paljon paljon höpinää niistä kummastakin mestasta mun blogista, jos haluut käydä kurkkailee :)Losissa suosittelen tietty patikointia Hollywood-signille, Cabo-baaria, jossa on maailman parhaat ja halvimmat margaritat (happy hour), Santa Monica Pieriä, Third Street Promenadea shoppailuun Santa Monicassa ja Malibun rannalla maailman parasta aamiaismestaa, Paradise Covea <3Vegasissa ihan ehdottomasti Pool partyt esim Hard Rock Cafessa tai missä vaan vähän isommassa hotellissa, Bellagion vesishowta sekä Le Bank yökerhoa :)Shoppailujen suhteen kannattaa oikeesti käydä katsastamassa "varasto-outletit", joita on esim TJMaxx, Ross ja Marshalls. Niistä löytyy kaikkea merkkitavaraa yli puoleen hintaa, esimerkkinä kaikki Niken urheiluvaatteet (urheilutoppeja 15$), Guessin, Calvin Kleinin, Michael Korsin yms laukkuja, kelloja jne! PARADISE! <3HUippua reissua, ihana blogi! <3

Nassa

Kuulostaa ihanalta :) 5 päivää New Yorkissa on itsensä kiduttamista, olin toissa kesänä siellä 1½ viikkoa ja tuntui ettei sekään riittänyt... Mutta saat hyvin esimakua ja luulempa, että joudut lähtemään sinne pian uudelleen, ainakin mun on pakko päästä sinne uudelleen :D Hyvää ja turvallista matkaa, odottelen jo kuvia:)

jm

Oioi! Jenkit on kyllä niin mahtava paikka, että siellä olosta pitää ottaa kaikki irti (varmasti uutta tietoa)! Itse olen käynyt viimeksi Floridassa, mutta muutama vuosi sitten mm. Los Angelesissa ja on kyllä kerrassaan aivan ihana kaupunki. Jos saa kysyä, paljon lennot maksoivat about, mikä lentoyhtiö ja mistä varasit? :) Kaipuu rapakon taakse on nimittäin kasvanut taas ylitsepääsemättömäksi, varsinkin kun useammasta blogista on saanut lukea sinne kohdistuvista matkasuunnitelmista...jm-blogi.blogspot.com

Anonymous

HeiiiVinkkivinkkinä, tuosta nykin shoppailu mahdollisuuksista kannattaa mennä kysymään Saralta sara in the big city blogista:)Ja sitä lukemallakin selviää halvimmat ostospaikat. Esim times squarella on paljon ylihinnoiteltuja juttuja turisteille:))

Anonymous

- hootersin ruoka on ällöttävintä, mitä olen ikinä syönyt, mutta kokemuksena ihan huvittava (valokuva isorintasen tarjoilijan kanssa oli tietenkin must)- losissa auto on enemmän kuin suositeltava ( itse liikuin viime kesänä julkisilla siellä, mutta niitä menee harvoin ja aikatauluja ei ole missään. Tämän vuoksi kävelimme n. 10-30 km joka päivä.)- universal studios oli ihana ja viihdyttävä paikka sitä suosittelen! Disneyland oli myös lapsuuden unelma ja nostalginen kokemus. Noissa paikoissa täytyy varautua jonottamaan n. 20min-1tunti.- las vegas on yllättävän pieni paikka, ja kuuma sekä kuiva (tosin olimme siellä heinäkuussa, jolloin +40 astetta). Suosittelen kasinoiden buffeteja, itse maksoimme niistä n. 15-25 dollaria ja ne olivat aivan uskomattoman hyviä, Treasure Island ehkä paras :)- vegasissa kävimme katsomassa Cirque du Soleilta, aivan mahtava esitys. Kannattaa varata liput jo etukäteen.

Tuuli

apua! kuulostaa ihanalta! kaverreitten kanssa ihaniin kaupunkeihin! just ne kolme paikkaa minne haluisin tällä hetkellä ihan hitosti!mut mun iskä on ollu noissa kaikissa ja sano että universal studio oli kiva paikka losissa. ja kannattaa ihmeessä käydä siellä "Walk On The Fame" kadulla! Sitte no nykissähä on jo shoppailut pelkästää iha amazing. Ja vegasissa on se caesar palatsi nii siel kannattaa ehdottomasti käydä, jos ei yövy ni ees vilkasee! iskän mukaa hieno paikka.http://mywaytuuli.blogspot.com/

Katriina

Joku yllä suositteli Vapauden patsasta, mutta sinne pitää liput kyllä ostaa jo n. puoli vuotta ennen reissua. Sitä paitsi, sen näkee (ja voi kuvata) aivan hyvin ilmaiselta South Ferryn lautalta, joka siis menee Staten Islandille. Lautalta näkee myös Manhattanin eteläkärjen loistavasti ja maisemat ylipäätään on hienot! Suosittelen! Macy's Nycissä on myös erittäin hieno shoppailumesta, sekä pitkin 5th Avenueta on todella paljon mahtavia shoppailuliikkeitä :) Empire State Building on ehdoton. Illalla varmasti vielä loistavampi, mutta silloin saattaa joutua jonottamaan melko kauan...Huippua reissua teille, ota paljon kuvia :)

Anonymous

Kirjotin sulle tosi pitkän matkaoppaan tähän kun ite olin vuos sitte ihan samallaisella roadtripillä! mutta se jotenki katosi just ku olin lähettämässä, joten nyt lyhyemmin-losin ja vegasin ajaminen kesti meillä ainakin ihan järkyttävän kauan, en tiiä johtusko siitä että oltiin siellä simmoseen aikaan, mutta varatkaa paljon aikaa! -Kannattaa kattoo losissa ollessanne booking.com tarjouksia Vegasin hotelleihin. Me saatin ihan sika halpa tarjous just valmistuneeseen PH Towers hotelliin, ja se hotelli oli aivan mahtava, suosittelen kaikille sitä ihan ehdottomasti! Se on muistaakseni keskellä Stripiä Bellagion vesishowta vastapäätä. Siellä hotellissa on ihan uskomattomat casinot ja baarit!-Wynn hotellissa olevaa Le Reve vesishowta kannattaa käydä katsomassa, tommosta ei nää missään muualla. Liput toki melko kalliita, mutta on myös sen arvosta!-NYssä ainakin mun ehdoton shoppaus paikka oli SOHO!-NY pääsee liikkumaan tosi helposti hop on off busseilla-Ehdottomasti paras aamuaispaikka NYssä mun mielestä on ranskalainen Pigalle! Sieltä löytyy parhaimmat croisantit-Ja losissa auto on ehdoton, menkää katselemaan hienoja Beverly Hillsiin tai sitten menkää kiertoajelulle missä mennään kattomaan julkkisten koteja-Rode drivelläkin näkee luksuskaupat ja autot

Katya

Voi hitto miten ihana matka tulossa! Ei varmaan tarvii erikseen käskeä, mutta pitäkää kivaa! ;)

Anonymous

Ihan pakko kommentoida, kun pisti silmään, eli LA ja Las Vegas eivät taida olla kuitenkaan osavaltioita. ;) Kuitenkin ihanaa reissua, toivottavasti on todella kivaa! :)

Anonymous

Kuinka paljon tuollainen matka suurinpiirtein maksaa?(: Tarvitsen todella vastauksen tähän näin! Kiitos

Anonymous

niin mitä sitten? julia varmasti tarkoitti ettei tiedä kaupungeista eikä osavaltioista paljon mitään. esim kun he menevät losiin niin on erittäin todennäköistä että he menevät myös kaupungin ulkopuolelle, kalifornian osavaltion sisällä. huoh

Riikka

Täällä yksi kateellinen :) Tollanen loma kuulostaa mahtavalta! Oon kerran käynyt nycissä, nyt houttelisi muutkin amerikan isot kaupungit.. Ehkä vielä joskus saan säästettyä niin paljon että pääsen reissuun!

Iina

NYT MÄ SUUTUN OIKEESTI!!!! Mäki haluun, toi on unelma...... :((((( No joo yritän nyt olla ilonen sun puolesta kuitenki :) Mut siistiiiiii!

karoliina

New Yorkissa tykkäsin ehdottomasti Central Parkista ja Sohosta! Kannattaa hyödyntää metroo siellä, helpompi liikkuu ja helppo käsittää =)

Pearl

Vegasissa shoppailu paikaksi suosittelen Premium Outlettia. Aivan älyttömiä aleja,itse bongasin Armanin mekon 10 dollarilla (ovh, 600). Syömis paikaksi suosittelen Outback stake housea,ketju ravintola mutta pihvit ovat niin suussa sulavia. Myös New York casinon huipulla oleva vuoristorata kannattaa kokea jos yhtään pitää niistä. Kannattaa muuten Vegasissa googletella alennuskuponkeja tiuhaan tahtiin,koska se jos mikä on kuponkien valittu kaupunki. Meilkeinpä kaikesta viihteestä saa alennusta ja monista ravintoloista myös. Jos Blue Man Group vetää enää shouta Venetiassa niin se on myös todella hulvaton,suosittelen sitä!

Julia

Lufthansalta löysin tarjouslennot hki-new york. 440e erikseen sitten otin vielä kiertomatka lennot nykistä losiin ja vegasista takaisin nykiin. Kaikenkaikkiaan yhteensä 630e.

Julia

Esittene varmasti ja pääsette muutenkin mukaan seuraamaan koko matkan ajan ihan melkein reaaliajassa :)

Julia

Voi ei :( Mutta, kiitos todella paljon tästä lyhyemmästäkin versiosta. Todella hyviä vinkkejä!

Julia

Kokonaisuudessaan.. En tiedä vielä :) Ei olla otettu hotelleja vielä, mutta kaikki lennot oli yhteensä 630e. (monen päivän etsimisen tuloksena tosin)

Julia

Tiedän etteivät ne ole osavaltioita :D Tarkoitin osavaltioilla pikeemminkin Kaliforniaa ja Nevadaa ym, mutta mainitsin tekstissä enemmän kaupunkeja. Osaan kyllä tämän sekavasti kirjoittamisen jalon taidon :)

Anonymous

oikein kivoja koiteita! ite käynyt kaikissa noissa! Mutta haluisin tietää että miten baari ja messutyöstä saadut rahat riittää ja miten saat töistä niin paljon vapaata matkoillesi. Mäkin haluan tollasen elämän tyylin!!

Anonymous

Ei helkkari oon kade! Tuo on niin minun unelmareissu. Oon pohtinu Losia KAUAN. Sit mietinki et Miami ois jees. Sit pohdin et helkkari Nykki pitää nähdä. Ja sit Vegas on niin legendaarinen paikka, et eihän sitä voi missaa. On se hankalaa, Jenkkilä on niin iso ja niin erilaisia mestoja ympäri maata. Kunpa ois rajattomasti rahaa ja aikaa, eikä huolta huomisesta ja vois vaan matkustella ympäri sitä maata.. Odotan innolla matkasi seurantaa! =) Siitä saa varmasti hyviä tipsejä omaa tulevaa reissuakin varten.

Anonymous

Aamupala-buffetit on ihan parhaita! Halpoja ja vaihtoehtoja on NIIIN PALJON! Ja kivoja shoppailu paikkoja on semmoset ulko-outlet kauppakeskukset. Niissä on yleensä tosi kivoja varsinki nuorille tarkotettuja kauppoja ja ne ovat yleensä todella halpoja (itse ostin mm. guessin laukun n. 30$ ja converset alle 20$). En oo losissa käyny mutta floridassa niitä oli jokapuolella joten uskon että californiassakin. :)

Julia

Baarissa meillä on iso henksu, mistä tarvittaessa löytyy tuuraajia ja messukeskuksessa saan itse valita mitkä messut haluan tehdä :) Rahaahan ei juurikaan ylimääräistä ole, kun tuhlaan (ja säästän) kaiken aina matkusteluun, mutta tykkään siitä niin paljon, että sinne ne saakin mennä :)

Anonymous

moikka!! :) olin ite muutama vuos sit roadtripilla east coastilla kun asuin viel jenkeissä ja nykki on muuten tosi tuttu kaupunki niin tässä muutamia itse hyväks havaittuja matkavinkkejä:Las Vegas:-las vegasista kannattaa koittaa löytää joku tarjous niihin "hienompiin" hotelleihin, ne on vähän tehtaita mutta oikeasti ihan kivoja ja hienoja ja ei maksa paljoa kun ne saa suurimman osan tuloista kasinoista, ei huonevarauksista. ite asuttiin joskus bellagiossa joka oli tosi hieno ja saatiin huoneet halvalla vaikka oltiinkiin sesonkiaikaan. ne kauempana stripiltä olevat on helposti vähän nuhjusia-jos ehditte niin kannattaa vegasissa käydä kattomas joku esitys, ne on ihan supermageita-fashion show mall stripillä oli hyvä shoppailupaikka, löytyy paljon perusmerkkejä ja sit vähän hienompia missä voi tehdä ainakin window shoppingia!Los Angeles:-Universal studios on ihan must (ja house of horrorsiin pitää mennä), jos budjetti antaa myöten niin kannattaa osta front of line pass, maksaa vähän extraa mutta ei tarvii jonotella missään jonoissa ja saa siitä päivästä paljon enemmän irti kun voi vaan kävellä eri laitteisiin/näytöksiin, ilman kahden-kolmen tunnin jonotuksia/laite-vuokratkaa autoNew York:Tästä riittäis juttua sivukaupalla, lyhyesti sanottuna:-Ottakaa hotelli (jos mahdollista) Sohon suunnalta,ainakin shoppailun kannalta painopiste siirtynyt huomattavasti mid-townista alaspäin-metrot toimii tosi hyvin mutta myös taksit on suhteellisen edullisia, ja tietenkin vaan keltaiset, muuten käy hullusti :D-ruokapaikoista kannattaa vältellä ketjuja, sieltä löytyy maailman upeimpia ravintoloita vaikka millä mitalla, joten jää paljon kokematta jos istuskelee hard rock cafen kaltaisissa paikoissa joka ilta (poikkeuksena esim shake shack-ketju)-outlet mall:eja on n.30-tunnin ajomatkan päässä mutta jos on ekaa kertaa Nykissä niin kannattaa mun mielestä keskittyä enemmän siellä kaupungissa oleskeluun, shoppailua ehditte varmaan harrastaa muutenkin koko loman ajan niin että tulee painorajotukset jo vastaan :D-times square illalla on näkemisen arvoinen, mutta se on ihan tajuton turistirysä. ei missään nimessä hotellia sieltä, siellä on melkein vaan turisteille tehtyjä ravintoloita ja kauppoja, mielenkiintosempia paikkoja on sohossa joka nurkalla :)-broadway-musikaaleista tällä hetkellä pyörivistä voin suositella lion kingiä, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen :)Ihanaa matkaa ja anteeks kilometrin pituisesta vinkistä! :)T.Laura

Anonymous

Mulla olis tonne nykin outletteihin mainittava semmonen kuin Woodbury outlet, me mentiin sinne bussilla (joku tunnin matka manhattanilta). Se on semmonen pieni ''outletkylä'', jossa meni rahaa mukavasti. :) Kannattaa lähtee mahollisimman aikasin aamulla. Illalla oli pitkät jonot busseihin, joita kyllä tuli sitten ihan mukavaa tahtia.Ja ruokapaikaks ehdotan: Ellen's Stardust oli siinä jossain Times Squaren kulmilla. Siellä tarjoilijat laulaa vuorotellen ja sieltä monia pestataan sitte sinne Broadwaylle. Ruoka ei kauheen ihmeellistä, mutta kokemuksena huippu. Ja sit tietty Carrien muffinsi paikka siellä sen ''kodin'' tienoilla.Ja jos ihmettelette manhattanilla kaikkien ravintoloiden ovissa olevia A4 kokoisia kirjaimia nii kannattaa ruokapaikkaa vähän kattoo niiden perusteella (A-kirjain siis paras) ja jos lapussa lukee, että arvosanaa odotetaan nii se tarkottaa yleensä huonoa myös. Olikohan C-kirjain jo tyyliin rottia keittiössä tai muuta vastaavaa.Oliko tarpeeks sekava teksti? :)

Garmen

Ollaan tyttöjen kaa mietitty jo 1,5 vuotta ihan samanlaista reissua samoihin kohteisiin, kiitos loistavasta postauksesta! Nyt on kyllä vielä suurempi hinku alkaa varaamaan matkaa. Luultavasti reissu siirtyy ensi vuoden kesään, mutta hyvää kannattaa odottaa! :o)Pakko seurailla kun sulta tulee jenkkipostausta sitten paikan päältä.. ;p

Anonymous

Heii, ihanaa että pääset tyttöjen kanssa matkalle. Itekkin vois lähtee. Itse asuin puolisen vuotta losin läheisyydessä ja vaikka vegasin premium outletit on hyvät on camarillom vielä paremmat!! Sinne ajaa tosi kätevästi santa monicasta sitä rantsutietä suoraan jokusen tunnin ja samalla näkee malibua kivasti :) tarkemmat tiedot löydät, kun laitat googleen camarillo premium outlets. suosittelen!!! Ja auton vuokraus päiväks ei oo niin kallista ja tuolta sivuilta näkee outlettien alennuspäivät, vaikka tuntui, että aina siellä oli alet. Mutta pointti siis oli, että auton vuokraus kannataa ajoittaa samalle päivälle, kuin alet :) ja jos autolla ajamista aristaa, niin sinne on maailman helpoin ajaa:) hyvää ja unohtumatonta matkaa!

Anonymous

Las Vegasissa kans kannattaa käydä Sugar Factoryssa (: Jos tykkää pirtelöistä tma makeesta edes pikkusen, omasta mielestä parhaan pirtelöhässäkät koko universumissa!

Julia

Meillä on auto koko loman ajan käytössä ja majoituskin Santa Monicassa- mitä luultavammin, joten camarillo se on sitten! Kiitos tosi paljon vinkistä :)

Anonymous

New Yorkissa Times Squaren lähettyvillä on Distrikt-hotelli, jossa olimme häämatkallamme, ja siisti ja kohtuuhintainenkin jopa, eli oli täydellinen + upeat maisemat. Sen lähellä on diner nimeltä Westway( paikka jossa Seinfeld-ohjelma luotiin ja keksittiin:) hyvä aamiaispaikka:D kaupoista on PAKKO käydä century21:ssa, josta saa designia halvalla, itse ostin DvF:n laukun <3 Näköalaksi monet menee jonottamaan empire state buildlingiin, mutta me menimme top of the rock:iin(rockerfeller center) jossa oli yhtä hienot maisemat, ja sai kuviinkin empiren:D eli parempi. plus hissi oli upea, ihan kuin huvipuiston vapaapudotuslaite, ilamn sitä kauhua, sillä hissi oli katosta läpinäkyvä, niin näkin kun putosi;) Lisäksi, teimme käynnin John Lennon:in ampumapaikalle ja strawberryfield puistoon, eli jokaisen the Beatles ystävän must-see. Hauskaa matkaa!

Lotta

Losi on aivan ehdoton meno mesta! Santa monica on kiva paikka ja varsinkin ne kaikki rannat siellä lähistöllä ja tietenkin shoppailu mahdolllisuudet ;) itse suunnittelen jo kolmatta reissua sinne päin! :)

Anonymous

Jos teillä on pajon aikaa NYssä ja pidätte Sinkkuelämää sarjasta niin kannattaa käydä ''retkellä'' jossa käydään kuvauspaikkoja läpi ja käydään mm. syömässä ne muffinsit mitä sarjassa/elokuvissa syödään jne. jne. :)

Anonymous

Hej!Oon Lauran kanssa ihan samaa mieltä- suunnatkaa SoHoon. Mahtavat shoppailut, ravintolat, baarit ja ennenkaikkea ihmiset :)Loistavia vinkkejä teattereista/stand up:sta/syömingeistä/shoppailusta saa Time Out-lehdestä, joka ilmestyy viikottain. Löytyy lehtikioskista. Tässä vielä kuitenkin linkkikin (nettisivut on hyvät, mutta eivät niin kattavat kuin lehti itse):http://newyork.timeout.comBlogiasi seuranneena tiedän rakkautesi hyvään ruokaan :) Zagat.comista löytyy pilvinpimein loistavia rafloja ja baareja jokaiseen makuun ja jokaiselle budjetille. Suosittelen.http://www.zagat.comJa hotellin suosittelen varaamaan täältä:http://www.hotwire.comTuolla sivustolla pääset kyttäämään hyviä tarjouksia, yey :) Juju piilee siinä, että voit itse valita hotellin sijainnin/luokituksen etc., mutta vasta maksun jälkeen selviää mikä se hotelli on. Hotwirestä on ystäväpiirissämme vain hyviä kokemuksia ympäri Usaa. Ihanaa matkaa teille! Sanna

Anonymous

Itse teimme kaverin kanssa aivan samanlaisen reissun !! Vegasista losiin tai toisinpäin ei kannata lähteä ajamaan aikaisin aamulla, vaikka meistä se kuulostikin ihan hyvältä idealta.. Kuulemma ehdottomasti nopeammin pääsee illalla. Vegasissa on myös huomattavan paljon halvempaa, kuin californiassa, joten siellä kannattaa shopailla niin paljon vain mielenterveys kestää. Hyvää matkaa !

henriika

Kannattaa ehdottomasti käydä Vegasissa kattomassa Cirque du Soleilin Ká-näytös, ihan mielettömän huikee! En varmaan koskaan oo nähnyt niin upeeta esitystä, välillä ei uskaltanut edes hengittää kun niin huikeita juttuja siinä oli. Jos vaan budjetti antaa periks sen päälle sata dollaria, niin suosittelen! Ja Premium Outleteista North on paljon isompi ja kattavampi. Ruokaostoksia kantsii hoidella Whole Foods Marketeissa, luomua ja orgaanisia ruokia, mutta ihan normihinnoilla ja valtavat valikoimat, me ei aluks edes löydetty tavallista ruokakauppaa Vegasista, mutta hotelli suositteli tätä ja sieltä löyty kyllä kaikki mitä tarvittiin. Ja oli alle 10min ajomatkan päässä Stripiltä etelään. Ei tuu muuta kauheesti mieleen mitä täällä ei oltais jo sanottu, mutta voit toki käydä tsekkaamassa vaikka viime lokakuun matkalta tehtyä postausta http://henriika.blogspot.com/2011/10/viva-las-vegas-osa-3.html Ja NYCssä metro paras tapa liikkua, taksit ovat myös halpoja ja vaikka matkat tuntuiskin pitkiltä, pääsee kävellen ympäriinsä yllättävän nopeesti. Eipä tää kovin tärkeä vinkki varmaan oo, koska aika selvää että kannattaa käydä mahdollisimman monessa eri pikku kuppilassa, muissakin kun niissä Starbuckseissa, ne on toinen toistaan tunnelmallisempia nycissä! Manolo Blahnikin liikkeen vierellä, muistaakseni MoMan takana oli tunnelmallinen italialainen rafla, missä oli kohteliaat, mutta vitsikkäät valkopukuiset tarjoilijat. Illalla paikka oli ihan täynnä, kaikki oikeestaan vähän fiinimmin pukeutuneita paikallisia, mutta jos menee tarpeeks ajoissa niin saa varmasti pöydän! Tulipas pitkä teksti, nycistäkin löytyis vielä vaikka mitä vinkkejä, mutta taidan jättää palstatilaa muillekin.. :D Mutta kivaa matkaa, täälläkin yks kateellinen! :)

Ipsu

Kauanko teijän lennot/lento kestää? :) Monta välilaskua? Oon itse lähössä jenkkeihin 28.3 ! Mulla on Finnairin suora lento nyciin, mutta pulitinkin lipuista sen 680€...

Juuli

eikä, kuvailit just mun täydellisen unelmaloman!! mun ikuinen haave on ollu matkustaa nykiin mutta sitten oon myös kriiseilly kun haluisin nähä vielä länsirannikoltakin losin ja vegasin ja itseasiassa vielä kaiken näiden rannikoiden väliltä. oon niin kateellinen että alan kohta itkeen vaikka just eilen palasin dubaista haha :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram