Oli kiva vapaapäivä. Satoi ja paistoi hassusti vuorotellen juuri oikeaan aikaan. Sisällä ollessani kuulin vaan ropinan, mutta ulkona hyppelehtiessäni aurinko lämmitti ja tuntui jo niin kesältä.

Päivällä kävin Polhelmin muodin lehdistöpäivässä. Bongasin niin herkulliset kengät sieltä - jäi tosin täysin pimentoon mistä niitä saisi, koska skumppalasi ja tyttöjen kanssa höpöttely vei ajatukset ihan muualle, enkä asiasta enää muistanut kysäistä. Tiedätte varmasti kuvat katsottuanne, kuitenkin mitä kenkiä tarkoitan. Olenko edes täysin hurahtanut kyseiseen kenkämalliin.

Illemmalla keksimme Laurin kanssa lähteä Linnanmäelle syömään aiemmin hehkuttamaani ravintolamaailmaan Kattilaan. Paikanpäällä iski valinnanvaikeus. Pienen väännön ja edestakas ravaamisen jälkeen päädyttiin Hans Välimäen hampparipaikkaan Midhilliin. Otin lammasburgerin ja Lauri Juustoburgein. Piti ottaa vielä corn dog, koska kyseistä nakkimakkaraa en ole koskaan syönyt. Se ei ollut mitään ihmeellistä.

Juustopurilainen oli ihan hyvää, mutta oma lammaspihvini oli makuuni liian raaka. Tiedän, että sen kuuluu olla sellainen, enkä ole mitään well done- tyttöjä muutenkaan, mutta jotenkin ei vaan maistunut tällä kertaa. Annokset tulivat tosin nopeasti, että siitä plussaa. Ensikerralla kuitenkin johonkin toiseen Kattilan pöydistä.

Puolikkaan purilaisen päädyttyä mahaa ja jämien jäätyä lautaselle, keksin että haluan ehdottomasti vuoristorataan. Se oli lempilaitteeni pienenä ja kun nyt oltiin jo paikanpäällä niin sinne oli päästävä. Ostimme kertalipun laitteeseen ja kävimme tällä nostalgisella ajelulla. Hauskaa, mutta luoja miten olenkaan saanut kehitettyä aikuisiällä itselleni koko ajan pahenevan korkeanpaikan kammon! Pienenä kiipesin puusta lipputankoon ja nyt tärisen pelosta jossain helpossa vuoristoradassa. Kuinka hölmöä.

Kotona parkkeerasin peppuni sohvalle Ranska- Suomi matsin viimeisen erän ajaksi ja olin aikeissa lopettaa päiväni saunaan (ei, en tekemällä itsemurhaa, vaan ihan vain näin päivän viimeisenä toimena ennen nukkumaanmenoa). Päätin kuitenkin, että Janna on parempaa seuraa kuin kuuma puuhuone, joten lähdin vielä muutamalle lasilliselle tämän luokse. Istuimme siinä sitten keskustelemassa parin tunnin ajan todella huonolla huumorintajulla säestettynä siitä millaiseksi voisi nykyajan muumitarinat kirjoittaa, jos sen tekisi todella mauttomasti. Melkein kuin Mensan jäsenet lasillisella eikö.

P.s Jeffreyt ovat nyt kirineet mukavimmat korkkarini- listan kärkeen. Oikeasti minulla ei ole mitään noin typerää listaa, mutta jos olisi niin nämä keikkuisivat kruunu päässä ehdottomasti siellä ykkössijalla.

Kommentit (20)

Nina

Hui vuoristorata. Itse en pentuna uskaltanut mennä siihen, tyttis raahasi puoliväkisin lohdullisin "no saat oksentaa sit minun syliin jos siltä tuntuu" kannustein toissavuonna. Tyydyin huutamaan siltä korvan puhki, pelkäsin niin törkeästi. :D

Sääli ettei lammashamppari uponnut, parempi tuuri ensi kerralla. Oot kyllä ollu taas niin menossa, ettei omat päivät tunnu kyllä miltään. Mistä tollasta tarmoa saa ja paljonko se maksaa? :D

xoxo Nina

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hahaha, ihana :D
Voi kyllä minä itsekin ihmettelin, että miten sitä nyt niin jaksoi. Yleensä sohva kutsuu enemmän, eli ei hätää tarmoa ei ole :D

tiitu

bubbleroomissa on noita kenkiä Have2have merkkisinä, halvemmalla pääsis ku Jeffreyden kanssa ;)

Vierailija

Ennen en oo tykänny noista kenkämalleista yhtään mut nyt, ai luoja mä kotiuttaisin noi sun yksilöt koska vain! Iskee ja lujaa!

-A.E.

moi

Löytäisitkö nopeasti kuvan siitä nellyn mekosta sun päällä, jossa tuli vyökin mukaan! :)

joanna

moikka! voisitko tehdä videopostauksen tai jonkinlaisen ohjeen miten väkerrät kivan kampauksesi? kiitos ihanasta blogista :)

iina

oot kyllä kaunein nainen mitä oon vähään aikaan nähny! tulee mieleen vähä ruotsin kenza bloggari! :D

heidi

Hei... Saako kysyä?? Uskon että tämäm vaivaa muidenkin päitä kuin minun..
Miten sinulla on varaa elämäntyyliisi? Kaikkiin noihin vaatteisiin, stockmannin herkuin ruokiin ja useisiin ravintolasyömisiin tai iltoihin viikossa? Olen miettinyt mikä voi olla sellainen työ mistä saa niin hyvää palkkaa.. vai onko sellaista ollenkaan. kiitos.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hei :) Minullahan on siis kaksi vuorotyötä. Messukeskuksessa ja baarimikkona, eli saan hyvät viikonloppu ja yölisät niistä, sekä blogistakin maksetaan. Asuminen on myös edullisempaa avopuolison kanssa, kun menot laitetaan puoliksi.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram