Tiedän, että iso osa haluaisi nähdä nämä naamallani ja mieluiten videon kera laitettuna, mutta ei pysty. Tarvitsisin siihen näin aluksi vähintään huippu valaistetun uuden vessan ja uuden videolla esiintymisestä tykkäävän persoonan.
Uusi naama ja äänikin olisi plussaa.

Jokatapauksessa arkimeikeistä ja iltameikeistä on kyselty ja tässä nyt pieni esittely mitä naamaani milloinkin tungen.

Arkimeikki riippuu ihan siitä miltä naamani mahtaa aamulla näyttää. Jos kaikki on hyvin, minulla ei ole mitään ongelmaa hyppelehtiä tuolla meikittä, jos (kuten useimmiten) on tummia silmänalusia ja pientä punotusta laitan näihin epäkohtiin Joe Blascon tattoo cover- peitevoidetta ja päälle sudin Bare Mineralsin meikkivoide pulveria? mitälie.
 

 

Rispsienpidennyksien ansiosta silmät saa aika vähän meikkiä osakseen. Nudea luomiväriä, jos sitäkään. Kulmia muotoilen luomivärillä siveltimellä, tai ruskealla kynällä hieman. Muuten ne muistuttaisivat karvaista matoa, minulla on juuri sellaiset joka suuntaan sojottavat papan kulmakarvat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopuksi laitan poskille vähän aurinkopuuteria antamaan väriä.
Vaihtelevasti käytän jotain näistä. Kiko bronze powder, Bare Mineralsin warmth all-over-face color, Tai Lancomen star bronzer.

 

 

 

Siinäpä se ja sitten iltameikkiin.

Kun olen antanut kosteusvoiteen kuivua laitan NYX:n meikinpohjustusvoidetta otsaan, silmien alle ja leukaan. Joskus koko naamaan.
Päälle levitän sormilla meikkivoidetta. Joko vaaleampaa ja kevyttä Dior nudea, tai MAC:in tummempaa ja peittävämpää. sävyä NW40.
Toisinaan sekoitan näitä molempia saadakseni oikean sävyn.

 

 

 

 

 

 

 

Meikkivoiteen kuivuttua lisään taas Joe Blascon tattoo coveria silmien alle, punoittaviin kohtiin/arpiin/näppylöihin.
Tämän kaiken peittelen Clarinsin puuterilla sävyllä 30 ja lisään vielä hieman aurinkopuuteria poskiin, otsaan ja leukaan.

 

 

 

 

 

 

Luomissa tykkään käyttää aikalailla pelkästään ruskean sävyjä. Joskus hieman persikkaan, tai kultaiseen vivahtavia, mutta muuten pystyään aika tylsästi siinä beige-ruskea linjalla.
Viimeaikoina eniten on ollut käytössä Wet n Wildin luomiväripaletti E249 vanity.
Tässä näkee mielestäni hyvin sen miten ns. halpismeikitkin voivat olla ihan hyviä. Käytän nimittäin tätä palettia paljon mielummin kuin esim Diorin palettiani, missä on melkein tismalleen samat sävyt. Minusta tämä pysyy paremmin luomilla.
Muita käytössä olevia luomivärejä on edelleen Costal Scents 88 warm palette ja Virosta ostamani Artdecon musta ja ruskea paletit, mitä käytän myös kulmiini paljon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Useimmiten käytän rajauksissa mustaa luomiväriä levitettynä hieman kostutetulla pensselillä, mutta toisinaan saatan laittaa eyelineriä. Käytössä Lancomen 01 noir sensuel ja wet n wildin vedenkestävä liquid eyeliner, mikä oikeasti kestää silmissä pienen ikuisuuden..

 

 

 

Alaripsiin laiatan Lumenen bleberry volume mascaraa ja hipaisen vielä kikon poskipunaa poskille ja näin sotamaalukseni on valmis!

Tällätavalla siis täällä.
Valokynää haluaisin vielä oppia käyttämään, tai pikeemminkin jaksaa sellaisen käydä ostamassa.
Joten jos jollain on hyviä vinkkejä niitä koskien, niin saa kertoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sopivasti tätä postausta tehdessäni postiluukusta tipahti vielä tänään  Yves Rocherin kuukauden testituotteet.
Kuulun heidän testausryhmäänsä, mutta en ole aikaisempia tuotteita esitellyt, koska ne eivät olleet minulle sopivia, enkä halua turhaan höpistä 'tästä ihanasta huulipunasta', koska en edes käytä huulipunaa. (tosin yritin kyllä ja kuolin nauruun).
Nämä kuitenkin olivat todella mieleiset: Itämainen suihkuöljy, Hoitava arganbalsami ja itämainen kuorinta-aine. Linkeistä voi lukea lisää arganöljyistä ja oliiviuutteista. Minä tiedän vain sen, että ne tuoksuvat ihanalle ja jättävät ihon todella pehmeäksi.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (16)

Anonymous

Kiitos, tästä sai hyviä vinkkejä. WetnWild ainakin kokeiluun (: Osaisitko vielä kerto hieman noiden mineraalimeikkien hintaa? Nekin kiinnostaisi.

Essi

Itselläni ei ole oikein hyviäkokemuksia WetnWildin meikeistä, mutta tuota silmänrajauskynää olen kuullut kyllä kehuttavan:)ja mun mielestä Lumenen valokunä on hyvä! Se maksaa n. 18€, mutta on monesti tarjouksessa, jossain kaupassa, joten ei ole edes kalliskaan:)

Anonymous

Onko toi tattoo cover tarkoitettu tatuointien peittoon? Voiko sitä laittaa silmien allekkin? :O

Ann

Mua naurattaa se sun tarinas tosta tattoo coverista :D Voitko pliispliispliis yrittää peittää jotain tatuointias tolla aineella pikkasen ja näyttää lopputuloksen? Oon aina miettiny et voiko oikeesti joku meikki peittää tatuoinnin. Jotenkin kyllä vähän epäilyttää..... :D

Julia

Anonyymi,kicksissä aika hintavia melkein 50euroa. Netistä mm.http://www.feelunique.com/ saa puolet halvemmalla :)Essi,Minullakin kokemuksia vain tuosta yhdestä luomiväristä ja eyelineristä, mutta ne ainakin hyviä. Luultavasti puuterit ja meikkivoiteet mihin satsaan eniten ostaisin kuitenkin muulta merkkiä. Anonyymi,On, mutta käytän silti tummille silmänalusille. Ei kai siihen kuolekkaan :DAnn,Hitsi, miksi en muuten ole jo kokeillut!? Tämä siis pakko testata.

Reetta

Kiitos kivasta postauksesta. On tosi kiva tietää mitä meikkejä muut naamalle sutivat. Yleensä kun näistä saa itselleenkin uusia kivoja vinkkejä :)

Ida-Jessica

Mä käytän valokynää vaihtelevasti, yleensä päivämeikin kanssa, jos haluan et iho on "se juttu" meikissä (enkä siis laita ripsaria tai luomiväriä kaveriksi, ihan vaan pohja ja sipaus aurinkopuuterii).Eli poskipäiden korkeimpaan kohtaan, ylähuulen amorinkaareen, silmäpusseihin ja joskus kulmien korkeimpaan kohtaan. Sit ku laittaa aurinkopuuteria hippasen enemmän kohtiin joita haluaa varjostaa (eli posken "lommo", ohimo, nenänvarsi, jokaisella on varmaan omat juttunsa tähän) niin iho hehkuu oikeista kohtaa ja kuultaa kivasti.Selitin varmasti todella epäselvästi, mut suosittelen kyl uusinta Lumenen valokynää :-)

Anonymous

Oot ihan loistava kirjottaja, muutenkin asenne-muija ja sun huumori uppoo ku nyrkki silmään tälle tytölle. Harrastan itsekin päivittäin itseironiaa ja sarkasmia, ettei käy elämä liian vakavaksi.Videopostausta kaipailisin, varsinkin "pienten mokien" kera, että saisi nähdä sun itseironiaa ja sarkasmia ihan videollakin, naureskelen nyt jo mielikuvalle...

Hanilo

Hei mä käytän kans tuota joe Blascon tattoo coveria tummille silmänalusille! Haluaisin kans tietää, että peittääkö se oikeasti tatuointeja. :D

Julia

Kiitos valokynävinkeistä ja kommenteista. Kokeiluun lähtee sitten se Lumenen kynä ja tattoo cover testataan tatuointiin kyllä :)

Hanna

Lumenen kulmakynä on hyvä!! Mä sain noi samaiset tuotteet eilen Yves Rocherilta, ja miehen kommentti tuosta voiteen tuoksusta oli, että haisee ihan marokkolaiselta mummolta ;)

Julia

Hanna,Hahahah :D Voi eeii. Näköjään mielestäni marokkolaiset mummot tuoksuvat hyvältä sitten.Anonyymi,Täytin jonkun lippusen lappusen netissä silloin kun testaajia haettiin :)

Anonymous

Hei, tässä kosmetiikka-alalla työskentelevän vinkit valokynää varten..Vaihtoehtoina on puhtaasti valoa tuovia valokyniä, tai sitten peitevoitetta valokynän muodossa (joissa toki on monissa vähän valopigmenttiä). Tarkista tuotteen nimestä, onko se valokynä vai peitevoide. Paras valoa tuova valokynä on YSL:n sävy 1. Muut sävyt siitä ovat enemmmän peittäviä. Tuo ykkönen käy kaikille. Diorilla on hyvä valo-peitevoide, Skinflash. Hyvä kosteuttava, kevyt peitevoide valokynämäisessä hylsyssä on Sensailla.Jos päädyt valokynään, voit laittaa sitä kasvojesi korkeimmille kohdille (etenkin poskipäihin, poskipunan yläpuolelle ja juuri kulmakarvojen alle), amorinkaareen, sekä kasvojen varjokohtiin (nenänpieliin, silmien ympärille, ryppyihin). No, peitevoidetyyliset tuotteet tulee sitten värivirheisiin, niistä ei ole hyötyä korostuksissa.Valokynän lisäksi korostustuotteita löytyy voidemaisina ja puuterisina hohdepuutereina. Voidemaiset korostustuotteet ovat siitä kivoja, että niitä voi laittaa meikin alle, sekoittaa meikkiin tai laittaa meikin päälle korostuksiin (esim. Armanilla on useissa sävyissä, Fluid Sheer). Loistava hohdepuuteri on esim. Sensailla (Silky Highlighting Powder). MACilla on lisäksi välillä kausituotteina (ainakin juuri nyt myynnissä) ihania Beauty Powdereita, joilla saa kaunista hehkua koko kasvoille.. :)

Julia

Anonyymi,Ihanaa, kiitos! Mielettömän hyviä vinkkejä ja ihan uutta tietoa minulle nuo valokynät ja peitevalokynät :) kiitos vielä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram