Reseptiikka ei ole vahvinta osaamisaluettani. Olen huono seuraamaan niitä ja vielä surkeampi kirjoittamaan. Sovellan ja huidon sinne tänne, enkä taida tuntea käsitystä mitta.
Paitsi leipomisessa yritän - Seuraan millintarkkaan ohjetta, mutta silti kaikki menee aina pieleen.
Ehkäpä siksi en koskaan leivo.

Nyt minulla olisi kuitenkin jakaa teille yksi helppo resepti. Näiden loistavien taitojeni (puutteen) vuoksi tosin saatan tehdä siitä erittäin vaikean. Pahoitteluni, mutta yritetään.

Teriyaki kastike on suurinpiiretin mittakaavassa; 2rkl soija 2rkl mirin 1tl sokeri. (miriniä löytyy kaupasta yleensä sieltä sushitarvikkeiden joukosta).
Minä triplasin ja laitoin 6rkl soija 6rkl mirin 3tl sokeri, koska tein neljä lohipalaa ja tuo kastike on niin hyvää joten kannattaa tehdä kunnon satsi. Kastikkeen ainekset sekoitetaan kulhossa ja annetaan olla hetki, jotta sokeri imeytyy.

Lohi paistetaan pannulla (ei tarvitse rasvaa) ensin nahkapuoli alaspäin 3-4 asteisella levyllä kannen alla 3-4min. Maustetaan suolalla, mustapippurilla ja pienellä määrällä valkopippuria. Käännetään nahkapuoli ylöspäin ja taas kannen alla 3-4 min.
Tämän jälkeen pannulle kaadetaan mukaan soija-sokeri-mirinkastike ja annetaan kastikkeen kiehua kokoon (voiko noin sanoa? Enkä tietenkään katsonut kauan minulla meni siinä) ehkä 5min? niin että siitä on muodostunut hieman paksumpaa, mutta ei niin että palaisi pohjaan.

Sushi-riisi pestään kylmässä vedessä kattilassa rutistelemalla kevyesti ja vaihtamalla kattilasta vettä niin monta kertaa että vesi on kirkasta ja riisit ns. läpinäkyviä. (Kamala homma. Onneksi Lauri osaa tehdä tämän).
Lisätään paketin ohjeiden mukainen määrä vettä kattilaan, kiehautetaan, lasketaan lämpötilaa ja annetaan riisin kypsyä hiljalleen kannen alla n.10min. Liesi pois päältä ja riisit jätetään hautumaan n.30 minuutiksi.
Tästä on monia eri valmistustapoja, mutta jotakuinkin näin se meillä tehdään ja pesuvaiheessa vesi vaihdetaan ainakin n.8 kertaa.

Valmiin riisin asettelin lautaselle tiivistämällä sen kuumalla vedellä huuhdeltuun kuppiin ja kumauttamalla kupin lautaselle nurinpäin.

Lisukkeiksi tähänhän voi tehdä mitä mieli halajaa ja vatsa käskee. Itse kallistuin nyt kaalin ja porkkanaan. Leikkasin vihannekset pitkiksi suikaleiksi ja keitin tilkassa vettä ja nokareessa voita kannen alla melkein kypsäksi. n.5min (ja erikseen, ettei punakaali värjäisi porkkanaa). Kypsät suikaleet lisäsin keoiksi lohifileiden viereen pannulle juuri ennen kastikkeen lisäämistä ja annoin niiden kypsyä siinä lohen kanssa loppuun, ottaen myös makua samalla kastikkeesta.
Jokin raikas salaattikin tosin kelpaa mainiosti.

Näin pitkä selostus ei koskaan kuulosta helpolta. Hyvä minä, mutta pointti oli tuo kastike ja se nyt oli toivottavasti ainakin kuulosti yksinkertaiselta.
Ja oli tosi hyvää! :)

Kommentit (19)

MArtsu

Maustoitko lohta vielä jotenkin? Noissa kuvissa lohen päällä näkyy jotain pippurin näköistä, mutta en keksi miten se olisi kastikkeesta tullut :) Haluaisin kokeilla samaa ruokaa viikonloppuna, kiitos kun jaat ihania reseptejä meille:)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hyvä pointti! Maustoin tosiaan mustapippurilla, suolalla ja hieman valkopippurilla. Itsehän siinä sählätessä unohdin mustapippurin ja lisäsin sitä vasta kun kala oli jo lautasella. Kaikkki mausteet olisi siis kuulunut laittaa luonnollisesti siinä vaiheessa kun kalan laitoin pannulle :)

Pitänee korjata tuo tuonne tekstiin. Kiitos hyvästä kysymyksestä.

Henttu

Ihanan näköistä! Eksyin noin viikko sitten vahingossa blogiisi, ja tulin jäädäkseni :) Kirjoitat jotenkin niin aidontuntuisesti ja tykkään, että blogisi on monipuolinen eikä keskity yksipuolisesti vain yhteen aihealueeseen.

Sellainen kysymys, että mistä olet hankkinut ruokapostausten lautaset? Nimenomaan siis nämä suorakulmion muotoiset ja sitten ne neliön muotoiset valkoiset lautaset? Yritän itse parhaillani parantua ruoan lautaselle asettelussa, ja tuon muotoiset lautaset tuntuvat antavan asetteluun selkeästi uutta jännyyttä :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiva kun eksyit ja vielä kivempi kun jäät :) Kiitän ja kumarran.

Nämä kuvissa näkyvät lautaset on villeroy & bochin (Saksan Villeroyn ouletista hankittu) ja ne neliön muotoiset on Ikeasta. Vuosia sitten tosin hankittu.

Olet oikeassa, lautaset auttavat ruuan asettelussa todella paljon ja tykkään hirveästi käyttää varsinkin tällaisia neliskulmaisia :) Suosittelen!

Mi Mi Mendine

AAah näyttää ihan super hyvältä... Mäkin söin tänään lohta mutta jostain kumman syystä se ei näyttänyt yhtään noin hyvältä ::DDD

maria

Ihanan näköinen annos! Luuletko muuten, että kastike voisi toimia kanalle, koska se on paljon enemmän omaan makuun kuin kala? :)

Nekkutyttoe

Hyvän näköistä lohta :) Pääset siitä riisistä helpommalla kun laitat sen kulhoon ja peset juoksevan veden alla, sitä kulhoa kun kallistelee vähän niin se tärkkelysvesi valuu reunalta pois. Ei tietty hana ihan täysillä auki, muuten riisit karkaa...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Näin me (tai siis Lauri) itseasiassa tekikin. Sait selitettyä tuon tavan kyllä miljoona kertaa yksinkertaisemmin. PItäisi kopioda se tuohon postaukseen :)

Marika

Nyt on pakko kommentoida, kun tämä ohje osui naulan kantaan! :) Pitkään oon lukenut blogiasi, mutta tänään innostuin kokeilemaan tätä lohta ja lisukkeita riisillä, siis niin NAM! :) Sattui olemaan jopa kaikki ainekset kaapissa ja olen lopen kyllästynyt uuniloheen ja muihin perushuttuihin...ihan vaan tiedustelen, että montako eri kattilaa/pannua sulla on käytössä tämän kanssa? Melkoisen sotkun sain aikaiseksi, mutta kaiken sen arvoista ja teen toistekin! KIITOS :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Jee! Kiva kuulla :) Ihanaa.
Minulla on ain ajoku sata kattilaa ja pannua hellalla :D Tässä oli ehkä 4-5 :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram