Täällä maalla on todella hiljaista.
Hiljaista ja aivan pilkkopimeää iltaisin. Ei mitään valoja ulkona. Pelkkä talo keskellä laajoja peltoja. Rauhallista ja kaunista.

Tulimme tosiaan eilen tänne aivan täpötäydellä laivalla. Yleensä minua ei haittaa mitenkään ruuhkaiset laivat, kuhan saan vain jossain istua, mutta nyt oli Starin purkki kyllä niin täynnä, että lattiatkin oli vallattu ja me päätimme mennä joulun kunniaksi väenpaljoutta pakoon comfort -luokkaan.
20euroa lisää, mutta pelkkää tilaa! Sekä tietysti myös noutopöydältä kaikkea pikkunaposteltavaa. 

Niin, minut saa kovin matkaonnelliseksi jos on istumapaikka, mutta että noutopöytäkin vielä!
Söin hymyillen maailman isoimman kasan dippivihanneksia, minkä jälkeen herkuttelin kahvilla ja minidonitseilla. Tämä laivamatka olisi puolestani saanut kestää vielä vaikka useita tunteja.
 

Tallinnassa kävimme lounaalla Tchaikovskyssa ja kuljeskelimme hetken pitkin lumisia katuja. Vanhakaupunki oli kaunis täysin valkoisena, mutta sitä ei ollut sen koommin enempää aikaa ihastella, oli ehdittävä vielä bussiin ja kohti Tarttoa. 

Alunperin meillä oli tarkoitus lentää suoraan Tarttoon, mutta lennot varattiin loppuun jo niin kauan sitten, että jäimme pohtimaan vaihtoehtoja otammeko laivan lisäksi oman auton mukaan, vai menemmekö bussilla. Onneksi päädyimme viimeiseen. En usko, että olisin nauttinut ajamisesta pimeillä lumisilla ja vierailla teillä yhtä paljon kuin vain bussissa istumisesta ja netissä surffailusta.
Vielä kun tässä bussissa pystyi myös katsella elokuvia. Jokaisella oli oma näyttö edessä istuvan selkänojassa. Ihan niin kuin lentokoneissa, mutta ehkä vielä jopa parempina versioina. Uusia elokuvia, pelejä, netti ja musiikkia.

Ei siis todellakaan mitään valittamista tästä matkasta. Päinvastoin, olisin viihtynyt siinäkin kulkuneuvossa vielä useita extratunteja.

 

Mutta nyt koitan hetken viihtyä ulkona sukset jalassa. Lauri pakottaa minut hiihtämään, enkä voisi sanoa että se on eniten mielipuuhaani maailmassa - minulla ja suksilla on pienestä pitäen ollut erimielisyyksiä, mutta aina voin hetkeksi ladulle uhrautua! Varsinkin näissä lumisissa maaseutumaisemissa.

 

Ihanaa aattoa kaikille, lämpimiä halauksia ja onnellista joulua ♡

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram