Olin unohtaa taksikuskitarinan.
Tai pikeeminkin nuo harvinaisen pitkät viisi minuuttia Helsingin taksissa viikko sitten lauantain pikkutunneilla.

Taksiamme ajoi miespuolinen kuski. Kovin normaalin oloinen ja hiljainen, mutta valitettavasti vain siihen asti kunnes kaverini jäivät kyydistä pois ja minä yksin etupenkille.

”Kovin on kauniit sääret sulla. Tollaset pitkät ja hoikat” oli ensimmäiset sanat, millä kiva keskustelumme avattiin.
”Kauniit hiuksetkin, todella paksut” oli toinen lause. Olin hiljaa.
”Kaunis tyttö”. Olin edelleen hiljaa.
”Mikä sun nimi on” kokeiltiin seuraavaksi. ”Jutta” vastasin kun ei tullut muutakaan mieleen.
Juttakin oli kuulemma kovin kaunis nimi.
”Onko sulla poikaystävää” jatkettiin vähän tökerösti. ”Aviomies” keksin luovasti liioitella. ”Odottaa kotona” katsoin tarpeelliseksi lisätä, vaikka olisi pitänyt varmaan sanoa vielä, että kiväärin kanssa kotipihalla.
”Kaunis tatuointi sulla tossa reidessä” kertoi kuski seuraavaksi.
”Mitä siinä lukee”. En kertonut.
(Miten se senkin huomasi mustien sukkahousujeni alta ja miksi sen katse oli edelleen siellä mun säärissä eikä vaikka ajokaistassa).
Teki mieli sanoa kuskille että kiitos riittää, keskittyisitkö nyt vaan ajamaan minut kotiin, nimittäin tätä menoa me ollaan kohta jossain ojassa, mutta kuskin mielestä olisin varmasti ollut muka kaunis kolaroitunakin.

Onneksi kotiovi pilkotti jo ja vihdoin kun auto pysähtyi, luulin olevani turvassa tuijottavilta silmiltä, mutta kuski kirjaimellisesti juoksi toiselle puolelle autoa, avasi minulle oven, otti kädestä kiinni ja muiskautti siihen ison märän suukon.
Tässä vaiheessa naimisissa olevan Jutan olisi pitänyt viimeistään antaa miehen kuulla kunniansa ja läimäyttää vaikka teatraalisesti litsarilla, mutta tämä tyytyi vain riuhtaisemaan käden irti ja sanomaan yök.

Yök? Kipitin kotiovelle ja sanoin yök? Olisi pitänyt kertoa kuskille että pidin sen käytöstä asiattomana tai edes jotenkin pistää vastaan, mutta minä vaan sanoin yök ja lähdin pois.
Outoa, olen yleensä vastaavissa tilanteissa todella suorasanainen. Ei sillä, että olisin ennen tällaisessa kyydissä tosin ollutkaan.

 

 

Olen kuullut paljon pahempiakin taksikuskitarinoita, mutta itse olen useimmiten suomessa saanut aina ammattimaisesti käyttäytyviä kuskeja. Kerran tosin olin sellaisen miehen kyydissä joka ei ilmeisesti erottanut vasenta ja oikeaa. Aina kun sanoin että tästä vasemmalle, kääntyi kuski oikealle. Jopa yksisuuntaiselle.

Itsehän haluaisin uskoa, että kaikki meidän taksikuskimme ovat sellaisia kivoja, kilttejä setiä. Varmasti suuri osa onkin, mutta kai minun on kivuttava alas pilvilinnamaailmastani, missä taksit ovat varmaan vaaleanpunaisia ja kuljettajat jotain halinalleja.

Onko teillä ollut outoja taksikuskikokemuksia? 

 

 

 

Takki  - Zara
Paita - Monki
Housut - Gt
Kengät Jeffrey Rum Moto Boot
Laukku - Alexander Wang
Hanskat - Zara
Pipo - Pieces
Aurinkolasit - RayBan

 

 

Kuvat: Eevi

Kommentit (66)

julia

Hyi, tulipa epämiellyttävä olo sun tarinastasi. Sinuna varmaan tekisin jopa ilmoituksen taksiyhtiölle, koska tollanen asiakkaan suukottelu on oikeesti sopimatonta.

Kayleigh

Mulla oli hieman samantyylinen tilanne ihan äskettäin. Illanvieton aikana puolitutun pariskunnan myös naimisissa oleva mies tuli ehdottelemaan yhteistä illanviettoa. Sanoin vain etten vietä iltoja kuin perheen tai kavereiden kanssa, että mitä hän tarkoittaa. Tähän hän vastasi, että "ihan muuten vaan" voitaisiin mennä viettään iltaa. Mieleen tuli vaan sama " voi eeei miksi jouduin kiusalliseen tilanteeseen" ja poistuin takavasemmalle ajatellen, että huh pääsinpäs pois. Jälkeenpäin mietin ihan samaa. En ole eilen syntynyt ja tilanteet pitäisi jo kohdata paremmin kuin joku tyttönen. Kai sitä vaan koki tilanteen kiusalliseksi ja halusi pois toivoen , että koko juttua ei vaan olisi sattunut.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

oou, varmasti melko epämukava tilanne! Ei sitä tosiaan halua välttämättä ruveta räyhäämään kun tarpeeksi kiusallista muutenkin.

polina

Eikö tuosta pitäisi tehdä ilmoitus kyseiselle taksifirmalle? Tuohan on asiakkaan seksuaalista ahdistelua, enkä itse ainakaan pidä tuollaista hyväksyttävänä laisinkaan.

Ronja

Voi Julia! Mä niin toivon kaikkien meidän naisten puolesta, että teit tai teet tosta reklan... Inhottavaa ja epäasiallista käytöstä taksikuskilta, henkilöltä, johon pitäisi voida luottaa että vie turvallisesti kotiin!

kia

Hyi. :/ kerran mun taksikuski oli joko maaninen tai aineissa.... Musiikki soi taksissa aivan täysillä ja tää meidän kuski bailas siinä ratissa. Yhtäkkiä risteyksessä:"Oikee, vasen, oikee, vasen, oikee, vasen????!!!" ja heilutteli rattia. Käännyttiin loppupeleissä viime hetkellä oikeen jyrkkä käännös. Huhhuh. Onneks taksimatka kesti vain 5min. Soitettiin kyllä 112 sen jälkeen, että joku vois tarkistaa tän herran...

Riina

Kamalaa! Jotenkin sitä ajattelee, että suomessa ei tarvitse tuollaista joutua kokemaan. Noissa tilanteissa menee helposti puihin... tuollaisista pervoista olisi hyvä tehdä valitus esimiehelle.

amanda

Meillä kanssa, tosiaan Itävallassa oli sangen inhottava taksikokemus... Oltiin matkalla vähän kauempana sijaitsevaan kauppakeskukseen ja ihan hotellin respasta taksi tilattiin. Oltiin edellisenä päivänä menty samaan paikkaan, joten ajoreitti oli jotenkin muistissa... Tämä kyseinen taksikuski kanssa alkoi kyselemään kaikkea vähän häiritsevää, kehumaan ulkonäköä jne. Ja kun nihkeästi suhtauduimme kehuihin, napsahtivat yhtäkkiä taksin ovet lukkoon... Ja taksi lähti ajamaan ihan eri suuntaan, kun edellisenä päivänä olimme menneet. Oli siinä pikku kuumotus päällä... Pyysimme kuskia pysäyttämään useita kertoja, kunnes vihdoinkin viesti meni perille ja maksamatta hyppäsimme autosta ulos keskellä tuntematonta aluetta...

Kelli (More than Letters by Ke...

No hyi kauheaa! Tommoset on kyl todella epämiellyttäviä tilanteita, etenkin kun siitä ei pääse sitten mihinkään :/ Niin, olishan ollut hyvä jos olisit sanonut miehelle asiattomuudesta, mutta toisaalta aina tilanteissa on itse niin hämmentynyt ja haluaa vain nopeasti pois, ettei sitten saa sanaakaan suusta :/Hyvä, että sanoit edes yök!

Hanna

Hyi, mikä taksikuski, yök. Ei ole onneksi itselleni sattunut inhottavia kuskeja. Erittäin kauniita kuvia, ja ihana tuo Wangin laukku. Olen haaveillut samasta, mutta hopeisilla metallisomisteilla :)

Annika

Ahdistavaa. Ja ihan varmasti just sellanen mies joka on varma että naiset vaan nauttii tollasesta. "Yök" on paljon parempi kuin ei mitään.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahah, aivan :D No, siinä täytyi kyllä olla vintillä tosi pimeää jos luuli minun nauttineen yhtään mistään osasta tätä kyytiä.

Tiia

Hyyi, tosi ällöttävä taksikuski! Tuli heti mieleen eräs meidän kaupungin taksikuski joka kuskaa pääosin eskarilaisia ja ala-aste ikäisiä kouluun ! Tämä kyseinen kuski kyseli aina kaikkea tyyliin että onko siellä koulussa pussauskoppeja ja onko teillä tyttö/poikalavereita yms.. ESKARILAISILTA! ällöttävää

Vissiin vanha jo

Jotenkin tuli taas tuosta Tiian kirjoittamasta jutusta mieleen, että nykyään ylireagoidaan ihan kaikkeen. Ei heti tartte epäillä jotain pedofiliaa tai muuta kammottavaa kun joku heittää tommosta juttua. Varsinkin jos on selkeesti vanhempi ihminen, ennen tuommosta on voitu heittää lapsille ja sitten pojat on vaikka vastanneet: tytöt on ällöjä ja sitten kuski voi heittää vaikka jotain ihan muusta asiasta kuten onko teillä joku suosikkiaine koulussa. Onpa nyt vaikeaa selittää, mutta tarkoitan vaan siitä ylireagointia... Erityisesti jossain vähän kauempana pk-seudusta jossa ihmiset on nyt vaan tuttavallisempia. Ihan vaan mietin.

Vierailija

Mun anoppi ja hänen miehensä ovat molemmat taksikuskeja, joten mulla on paljonkin outoja taksikuskikokemuksia :D toki ehkä vähän eri tavalla kuin mistä tässä tarinassa oli kyse.

Tiedän kyllä tuon tunteen, kun jälkikäteen tulee mieleen kaikki hyvät tiuskaisut, mitä olisi pitänyt sanoa ällöttäville tyypeille. Mun isoveli lupasi kerran syöttää mua ahdistelleen tyypin polvilumpiot koiralle, lakkasi häiriköimästä :D Oikeasti isoveli on maailman kiltein ja turvallisin, mutta ei ehkä näytä siltä ainakaan suuttuessaan.

M

Hei :)
Miten mulle tuli heti mieleen, että se kuski tiiraile blogiasi..kerran huomasi tatuoinnin mustien sukkahousujesi alta. Tosi epämiellyttävä tapaus! Tsemppiä, toivottavasti unohdat tapahtuman pian!

-M-

tiippa

Mä en uskalla enää edes matkustaa yksin taksilla, koska olen kuullut äidilleni ja kaverille tapahtuvan tuontapaista häiriköintiä :/ Omalle kohdalle on sattunut pelottavannäköinen kuski, joka avautu omasta ehdonalaisesta vankeustuomiosta, mikä sai mielikuvitukseni laukkaamaan, että mikäköhän tyyppi sekin oli.

Vierailija

Hyi että kävi ahdistamaan tää tarina, vaikka loppujen lopuksi harmiton kuski olikin kyseessä - oon kuullut tarinoita, joissa juttu ei ole päättynyt aivan yhtä "helposti". Tällaisia tapauksia aliarvioidaan mun mielestä valitettavan usein, koska jos valitat, on vastaus helposti "Kuski siis kehui sinua, avasi oven ja suuteli kättäsi? Sehän on ainoastaan imartelevaa !"

EI OLE. Ällöttävää, epäasiallista ja ahdistavaa. Suhtauduttaisiinko asiaan eri tavalla jos lääkäri alkaisi samaan tyyliin kehuskelemaan potilastaan ? Tekeekö myöhäinen ajankohta ja mahdollinen alkoholin nauttiminen teosta jotenkin oikeutetumman ? Mua etoo, hyi.

Minttu

Itsellenikin on kerran sattunut vastaavan kaltainen ihastuttava mieshenkilö kuskiksi. Olin istumassa iltaa miespuolisen ystäväni kanssa, joka saattoi minut taksiin. Ensimmäiset minuutit meni siinä, että kuski tivasi minne mieheni jäi. Pitkin hampain jouduin toteamaan, että kyseessä ei ollut mieheni. Kuski yritti siinä vielä vääntää aiheesta juttua, mutta tajusi kuitenkin etten ole juttu tuulella. Tästä se riemu repesi.

Kuski alkoi itse kertoa minulle omasta Thaimaan matkastaan. Oli kuulemma tavannut siellä ollessaan paikallisen naisen, oli ollut ihanaa (suojattua) seksiä, romantiikkaa ja luoja ties mitä. Kesken ajon kuski kaivoi vielä kännykkänsä esille ja alkoi esitellä minulle kuvia tästä naisesta samalla selostaen, mitä siellä sängyn puolella tulikaan tehtyä. Kuuntelin tarinaa hiljaa ja kirosin kuskin päässäni.

Kun auto viimein ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pääsi perille, kehtasi kuski vielä heittää ilmoille lauseen "olen melkoisen väsynyt, en tiedä pitäisikö tässä jatkaa vielä ajamista vai lähteä yöksi jonnekin" Maksoin kyydin ja kehotin kuskia lähtemään kotiinsa nukkumaan.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

okeeeei, toi on jo aikalailla aivan liikaa. Hyi. Varmaan sen verran hämmentävä tilanne, että ei oikein ensin edes tiedä miten suhtautua.

Lena

Ohhoh aika ällöä!!! :(( mä en kyl ikinä haluu istuu etupenkille. Takana saa olla rauhassa. Paitsi yhesti ku istuin etupenkillä, just tolleen että kaveri jäi kyydistä eka ja sit ku mä olin kotipihassa yksin maksamassa taksia niin se kuski sanoi "kiitos ja hyvää yötä kaunotar" heh, mä vaan et "kiitos samoin" :DDD mut toi mun kuulostaa lähinnä söpöltä ton sun tarinan jälkeen, hyi että ! :(

Sande

Hui mikä taksikuski :0 Mun mielikuvitus olisi varmaan jo laukannut ties minne asti ja olisin hypännyt kyydistä ensimmäisessä risteyksessä ja pinkonut pakoon, minkä jaloistani olisin ehtinyt. Onhan noita kuullut ja lukenut kaikenlaisista taksikuskeista ja kaikki ei tosiaan ole päättynyt kuitenkaan noin hyvin, kuin sulla moisten puheiden jälkeen. Itelle ei onneksi ole tuon kaltaisia kuskeja eteen tullut, enkä ole koskaan tainnut ihan yksin taksissa matkatakaan. Ainut epämukava kokemus on viime keväältä Teneriffalta, kun kuski luuli olevansa joku Kimi Räikkönen ja kaahasi siihen malliin, että jo ihan pelotti, etenkin kun kyydissä oli pieniä lapsiakin :/

Matto

Vielä ehtii hyvin tekemään ilmoituksen taksitarkastajalle. Kuljettaja löytyy kuitin kautta. Kuinka montaa naista tämä nilja voi ahdistella ennen kuin joku puuttuu asiaan?

Sanna

Tulee ihan kenza mieleen näistä kuvista! Aurinkolasit päässä ootte vielä aika saman näkösiäkin. :))

Rendt

Mä vihaan kuulla tällässiä tarinoita monestakin syystä :(
Olen itse ollut samassa tilanteessa taksissa; kuunnellut kun joku ehdottelee asioita jotka vähintäänkin oksettavat, yrittää iholle, haisee penkillä vieressä pahemmalle kuin mätä raato ja silti kuvittelee olevansa maailman komein mies. Pahinta on se voimattomuuden tunne ja se, että tiedät tavalla tai toisella olevasi toisen (voimakkaan miehen) armoilla.
Sanoinhan, että olen taksikuski? Olen nuorin nainen ja kuvailemani/kuvailemasi asiat toistuvat minulle joka viikonloppu, asiakkaiden toimesta.

Tunnen paljon taksikuskeja ja itsekin sellaisena työskentelevänä tiedän sen olevan rankkaa työtä. Työvuorot ovat pitkiä, palkka huonoa ja ala on altis laman vaikutuksille. Suurin osa kuskeista on ammattitaitoisia, luotettavia ja rehellisiä. Kuten joka ammatissa tällekkin alalle on sattunut mätiä omenoita, jotka pilaavat mainettamme. Minua raastaa lukea näitä tarinoita, sillä ne hyvät tarinat eivät ikinä päädy julkisuuteen; kuinka monta kertaa taksikuski on pelastannu juopon lumihangesta ja vienyt ilmaseksi kotiin tai kantanut vanhuksen ostokset keittiöön asti ilman kiitosta tai tippiä. Lämmitinpä kerran vanhukselle valmisruuan mikrossa, sillä hän oli siihen itse liian väsynyt.

Kiitos että vielä lopuksi lisäsit saavasi usein hyvää palvelua, se lämmittää mieltä :)Sinun tarinasi ei ole ollenkaan hyväksyttävä, älä luule että olen ko. taksikuskin puolella. Pidä kuitti ja ilmoita Helsingin taksiin kuljettajan ja auton numero. Poimitaan ne mädät omenat pois meidän ahkerien ja rehellisten ihmisten keskuudesta :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minä tiedän monia hyviäkin taksikuskitarinoita :) Harmi vaan, että ne yleensä ihmisillä unohtuu helpommin mielestä kun ne pahat tarinat.

Kiitos mielenkiintoisesta kommentista ja toisesta näkökulmasta. Uskon, että tuo työ (varsinkaan naisena) ei ole helppoa ja iso hatunnosto siitä teille :)

annimari

Minullakin monesti on taksikuski jäänyt parkkipaikalle selvästi odottamaan, että pääsen turvallisesti rappuun saakka ja sitten kurvannut pois.. Tilannetajua siis on taksikuskeillakin kyllä, todella hieno homma, mutta minunkin kohdalle on sattunut mätä omena - jo lähes 20 vuotta sitten. Tämän jälkeen en ole ikinä mennyt etupenkille vaan aina takapenkille!

http://sisuvoima.blogspot.fi

Vierailija

Hyi kamala.. Tuli mieleen se eräs tapaus, jossa taxikuski oli siirtynyt sanoista tekoihin. huh.. Voisit hyvin laittaa palautetta asiasta! Kenenkään ei tarvitse tuollaista ahdistelua sietää. :/

Vierailija

Oho.. Teksti vei niin mennessään, että unohdin aivan sen, mitä alunperin piti sanomani. Ihana tuo asusi. Varsinkin takki sai sydämen pamppailemaan. Millä kameralla muuten kuvaat? :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minäkin olen kuullut sellaisen tarinan :(

Ja kiitos :) Kuvaan nykyään Canon 6D:llä ja 85mm 1.2 objektiivilla.

Edesvastuutonta

Sun olis pitänyt ottaa katolta taksin nro ja soittaa taksitarkastajalle eikä kertoo täällä blogissa. Taisit vain olla tyytyväinen huomioon!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kerroin tekstissä että tuntui tyhmältä kun en itse sanonut kuskille mitään, mutta en missään vaiheessa sanonut että en olisi ottanut numeroa ylös ja ilmoittanut asiasta. Ja ei, en ollut missään vaiheessa 'tyytyväinen huomioon'

norah

Harvoin kommentoin mitään tällä tyylillä, mutta olipa URPO kommentti. Jos joku todella olisi tyytyväinen huomioon, niin ensinnäkin tästä asiasta tuskin keskusteltaisiin ja toisekseen asiasta ei to-del-la-kaan keskusteltaisi tässä sävyssä. Vihaan tollasia "sitä saa mitä tilaa"-syytöksiä kun toinen kertoo, kuinka epämukava olo tilanteesta tuli ja herättää keskustelua siitä, miten nimenomaisen taksikuskin käytös ei todellakaan ole ollut ok. Vähän empatiatajua ihmiset. Jestas.

Anni

Onpa kurja taksikuski ollut!

Minä tulin firman pikkujouluista kotiin oikein herrasmiestaksikuskin kyydissä. Kuski puhui montaa eri kieltä, ei ollut itse suomalainen ja kantoi työkaverini laukut kotiovelle asti. Juteltiin niitä näitä taksissa ja hän tarjoutui kantamaan ison laukkuni kolmanteen kerrokseen asti. :D Olin ihan äimän käkenä, kun taksikuski on siisti nuori mies, jolla on puku päällä ja niin kohtelias! Olisipa sinullakin ollut tämä mies kuskina, olisit saanut todella loistavaa palvelua. :)

Krisu

Hyi :( Itsellä kokemusta myös inhottavasta taksimatkasta..

Oltiin Canarialla ollessani noin 18-vuotias ja tyhmänä matkustin yksi ilta yksin taksilla.. Vanha ja ällöttävä taksimies aloitti juuri samantyyppiset lepertelyt, mutta myös kosketteli reittäni samalla. Olin kauhuissani ja itkuisena sopersin uhkailuja siitä kuinka hyppään kohta kyydistä, jos hän ei lopeta. En ole varma pistikö hän jossain vaiheessa ovetkin lukkoon, mutta loppujenlopuksi hän vei kuitenki mut hotellille.. Ehkä hän tajusi mun hädän kuitenkin ja tuli järkiinsä? Kaikenlisäksi vielä maksoin kyydin vaikka ajattelin että tuommoinen ei olisi kyllä sitä ansainnut.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi pientä. Ei sitä varmasti ulkomailla nyt ihan heti uskallakaan nuorena tyttönä nousta kaikenmaailman nilkkejä vastaan. Onneksi pääsit turvallisesti hotellille :)

maria

Minä ja poikaystäväni otettiin taksi rautatieaseman bussiasemalta tultuamme reissusta.Taksikuskina oli ulkomaalainen mies.Hypättiin kyytiin takapenkille.Pelkääjän penkillä oli lompakko mikä oli unohtunut edelliseltä asiakkaalta joka jo oli soitellukkin taksiyhtiöön.Kuski ilmoitti, että kierretään sen verran että viedään tämä lompsa sen omistajalleen.No huomaavaistahan se oli tietenkin.Sitten ukkeli alkoi roplaamaan lompsaa sylissään ja kaivoi sieltä ajokortin ja,"onpa hyvän näköinen tyttö,kattokaa,eikö olekkin hyvän näköinen tyttö"!No pääasia että tyttö sai matkalla lompsan ja meidän hinta pyöristettiin matkan päässä ihan sopivaksi.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

mun piti kirjoittaa eka tähän, että kuvat eivät liity tapaukseen, mutta äh, kai täällä ollaan jo totuttu, että ei näillä tarinoilla nyt yleensä ole mitään tekemistä "päivän asu" kuvien kanssa :D ne on vaan niin tylsiä yksistään!

R

Hyi ootpa joutunu inhottavan kuskin kyytiin! Mulle on onneksi osunut kohdalle vain tosi hauskoja ja mukavia taksikusteja tai ihan hiljaisia, mutta kuitenkin erittäin asiallisia. Itse tykkään enemmän puheliaista kuskeista, mm. viimeisimmällä taksimatkalla joku alku syksyn yö keskustelin kuskin kanssa turvavöiden tärkeydestä.

blub

Mitkä noi aurinkolasit on väriltään/malliltaan ihan tarkkaanottaen? Niin ihanat ja sopii sulle älyttömän hienosti :)

ambu

Olen lukenut sun blogia jo ainakin vuoden, mutta koskaan en ole tuntenut samanlaista sympatiaa ja lämpöä sua kohtaan kuin tämän tekstin jälkeen. Tietty sun blogista paistaa noin yleisesti semmonen fiilis, että olet ihmisenä kaikin tavoin mielekäs persoona, mutta tää jotenkin sinetöi sen. ONNEKSI ällöttävä tilanne ei mennyt pidemmälle.

Huolestunut

Tällaista ei vaan sais tapahtua. Sun vastaukset takasin oli tosi hyviä. Mietin vaan, pitäiskö meidän kaikkien naisten pitää nykysin niitä valesormuksia, että luultais olevan varattuja. Ymmärrän tosi hyvin sen voimattomuuden tunteen, mikä tuossa tulee. Jos ei myöskään ole mikään muskelimimmi, tuntuu, että helpommin tulee tuommosta vastaan. Voin vaan kuvitella, mitä kaikkee pikkujouluaikaan tulee tuolla taksiliikenteessä vastaan. Sait varmaan muuten kuitin siitä ajosta? Siitä yleensä näkee sen ajan ja firman, joskus jopa yrittäjän nimenkin - usein saattaa olla renkikin (aikanaan jouduin Kela-taksilla Meikusta kulkemaan, niissä ainakin oli, vaikka ihan normaaleja takseja olivat - nyt keskustassa ei tartte taksia niin en tiiä käytännöistä). Ainakin kehottaisin sen kuitin kattomaan. Reklamoi ja muista, ettei kaikki oo tollasia törppöjä.

stiia

Mä olen ihminen, joka kerää juurikin tuollaisia hulluja ympärilleen. Mä joudun valitettavan usein kertomaan kyseisenlaisia tarinoita kavereille.. Milloin joku tulee murisemaan mun korvaan liikennevaloissa (oi kyllä <3) ja milloin koulun (yliopiston) huoltomiehet tulee kysymään puhelinnumeroa ja kertomaan, että tykkäävät katsella tyttöjä. Ja mä en myöskään koskaan osaa sanoa mitään nasevaa niille, tai antaa niiden kuulla kunniaansa, jälkeenpäin ärsyttää. Ja joskus kyllä naurattaakin, esim. tuo liikennevaloissa murisija.. Kerran mulla oli stalkkeri, joka lähetteli tekstareita ja liimasi lappuja rapun ulko-oveen, ilmoitin, että jos homma ei lopu nyt niin siitä tulee iso juttu. Onneksi meni kaaliin.

Kaveritkin heittää jo läppää, etteivät uskalla liikkua mun kanssa, kun vedän puoleeni kaikkia hörhöjä. Osa tapauksista on ikäviä, mutta suurinosa lähinnä säälittäviä. Ehkä munkin olisi useammin pitänyt ilmottaa jonnekin, mutta usein ymmärrän asioiden vakavuuden vasta kun 4 silmäparia tuijottaa mua ruokapöydässä ja kysyy yhteen ääneen, että "no kai sä soitit poliisille?" "Häh, en, mä sit vaan lähin pois. Oisko pitäny?"

Ja, ei en ole mikään mallinmitoissa oleva kaunotar. Tällainen pikkuinen vaalea nuori nainen, jonka habitus ilmisesti on kaikille hulluille helposti lähestyttävä.

Petra

YÖK! Tiedätkö, toi sana todella kuvastaa tota tapahtumaan ehkä kaikkein aidoiten. Toki itestä tuntuu siltä, että olis pitänyt saada suusta muutakin ulos, mutta toivottavasti kuski ymmärsi, että hän todellakin oli ÄLLÖTTÄVÄ ja ansaitsi yökkäyksen sinulta! Puistattaa ihan! :( Onneksi kuitenkaan ei käynyt pahemmin vaan pääsit kotiin naarmutta! :)

Pitää varmaan harjottaa jonkin sortin mielikuvaharjottelua, että mitä tollasissa tilanteissa kuuluu tehdä. Ei sitä kuitenkaan osaa reagoida tossa tilanteessa kuin ajattelee jälkeenpäin, että olisi ehkä pitänyt...

Entinen taksinkuljettaja

Itse olen saanut taksikuskeilta vain asiallista ja ammattimaista kohtelua, toista se oli itse taksikuskina... Ajoin opiskeluaikaan taksia (olen siis nainen) ja vähintään kerran vuoron aikana joku mies koki oikeudekseen käyttäytyä kuvailemallasi tavalla. Koita siinä sitten olla ammattimainen ja asiallinen :D mieskuskeilta olen kuullut paljon tarinoita vastaavasti käyttäytyvistä naisasiakkaista... Niin se taitaa vaan olla, että joukkoon mahtuu aika muutama mätä omena sekä kuljettajien että asiakkaiden. Ikävä juttu, että jouduit sen mädän omenan kyytiin!

kitiiii

aina jos mahdollista niin julkisissa toisten naisten viereen istumaan ja selkeästi aina jos mahdollista niin myös naistaksikuskin kyytiin:) tätä koitan itse noudattaa:)

Sussu

Tunnistan ton epäuskon omasta reaktiosta lähentelytilanteessa NIIN HYVIN. Oltiin pari vuotta sitten silloisen poikaystävän kanssa liftaamassa Euroopassa ja eräs meitä kyydinnyt mies vei lähentelyn ihan kourimiseen asti, kun poikaystävä oli huoltoasemalla pysähdyttäessä muualla. Vääntelin tietty sen käsiä irti musta ja hoin sekavana jotain "hey, stop it, really i mean it" ja sit kun matkaseurani palasi, vaadin sen enempää selittämättä, että jäädään tästä kyydistä NYT pois. Poikaystävä oli tosi hämmentynyt, että mitäs, mutta ainut mitä pystyin ajattelemaan oli, että haluan pois sen miehen luota, siitä tilanteesta, heti, nyt ei mitään kohtausta enää tähän päälle. Heti kun pääsin pois siitä, olin ihan uskomattoman pettynyt itseeni, vihainenkin, etten lasketellut miehelle naisen oikeudesta koskemattomuuteen, kaikkia helvetin herjauksia, jotka tiedän, etten ollut vahvempi siinä tilanteessa. Juuri sen takia en halunnut poikaystävänikään tietävän tapahtuneesta heti, sillä tuntui, että silloin siinä olisi ollut kliseisesti vahva mies puolustamassa heikkoa naista, jne.: jotenkin tuntui, että oloni olisi tullut jopa entistä nöyryytetymmäksi. Jälkeenpäin koitin antaa itsellenikin anteeksi: tollaisessa tilanteessa menee vaan niin shokkiin - tullaan sen oman rajan yli sitten suukoilla tai kourilla - ettei keho yksinkertaisesti osaa reagoida muuten kun vimmaisella impulssilla paeta. Tällä tarinalla oli kuitenkin loppujen lopuks aika onnellinen (joskin outo) loppu: poikaystävä bongasi huoltsikalta poliisit, kertoi niille ja ne lupas mennä _vetämään turpaan_ sitä idioottia... Ei ehkä ihan se, mitä poliiseilta tässä tilanteessa olisin oottanut, mutta maassa maan tavalla kait sit. Saatiin myös joltain huoltsikan pitäjän kummin kaimalta kyyti lähimmälle rautatieasemalle, useimpiin ihmisiin voi onneks (liftatessakin) luottaa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram