Huh, vapusta selvitty. Oli todella hauskaa, mutta pakko myöntää, että hieman voimia vievää puuhaa.
Piti sitten koko eilinen päivä pyhittää vaan sohvalla istumiselle, ruualle ja telkkarin katselulle.


Olen tuijotellut itse asiassa koko viikon Australian MasterChefiä. Tällä kertaa Junior versiota ja voihan vatkain mitä ruokia ne tekevät! Siis 9-12 -vuotiaat. Ihan käsittämätöntä. Sitä tule ihan sellainen olo, että hyvä kun niiden rinnalla osaa hiekkakakun tehdä ja senkin onnistuminen on arpapeliä.


No, ei saa olla katkera, vaan pitää matkia! Yhdessä jaksossa yksi lempparityttöni teki lohta, mikä näytti suhteellisen helpolta minullekin, joten lähdin rakentamaan annosta sen ympärille. Minusta siitä tuli tosi hyvää!




Resepti 2 henkilölle:


n.400g lohta


Marinadi:
4rkl punaviinietikkaa
4tl soijaa
4tl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi pursutettuna
3½ tl sokeria
rouhittua mustapippuria


Fenkolisalaatti:
1 fenkoli
puolikkaan appelsiinin mehu
2dl herneenversoja
n. 100g baby pinaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
suolaa, pippuria
2rkl oliiviöljyä
4 rkl pinjansiemeniä


-Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
-Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa ja laita lohen palat hetkeksi marinoitumaan sinne.
-Kuumenna pannussa 2 rkl öljyä ja nosta lohet marinadista pannulle. Kypsennä n. minuutti kummaltakin puolen (ensin nahkapuoli).




-Nosta lohet foliopalojen päälle ja tee niistä nyytit. Kaada marinadi nyyttiin ja sulje se. Aseta foliot uunivuokaan ja uunin keskitasolle n. 7-12min riippuen kuinka kypsäksi lohen haluat.


Lohen seuraksi tein jälleen lämmintä fenkolisalaattia, mutta lisäsin siihen pinaattia ja tomaattia.
-
Pese fenkoli, puolita se ja leikkaa kova kanto pois.
-Leikkaa fenkolista ohuita siivuja ja lämmitä niitä pehmeiksi öljytyllä pannulla (ei liian kuumalla).
-Lisää appelsiininmehu ja tomaatit. Anna tomaattien kypsyä hetki ja lisää suola, pippuri, pinaatti, herneenversot ja pinjansiemenet.
-Kypsennä kunnes pinaatti kutistuu ja herneenversot pehmenevät. Lisää halutessasi lisää appelsiinimehua.




Nosta fenkolisalaatti lautaselle ja asettele lohi sen päälle. Kaada kastike folionyytistä pieneen kippoon tai mukaan lautaselle.




Laitoin Laurille mukaan vielä perunoita, koska se ei tyydy pelkkään salaattiin sitten millään. Löysin sille sydänperunan! Päiväni paras hetki oli ehdottomasti löytää sydänperuna.



Kommentit (36)

annemi

Todella herkullisen näköinen annos :) saat aina annokset näyttämään ravintolatasoisilta.. sitä pitää vielä itse hieman harjoitella!

Kissis

Hyvä Lauri! Pelkkään salaattiin ei tod. pidäkään tyytyä, samaa mieltä. Puoli vuotta puputin pelkkää salaattia kaiken kanssa kunnes lopulta totesin, että paskanmarjat, minähän syön perunaa ja riisiä myös! Ja kyllä on parempaa ja täyttävämpää. Hiilarit, ihan sama.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Tiedän kyllä. Itsehän rakastan perunaa ja riisiäkin menee jo pelkästään sushissa aimo annos, mutta tämän piti olla enemmänkin sellainen salaattiannos, tai "kevyt iltapala". Jep. Eipä ollut kun söin toisenkin lautasellisen ja otin Laurilta muutaman perunan. Ei se tosiaankaan ole niin justiinsa.

piia

Uuuh, pakko kokeilla! Sen verran herkulliselta näyttää (: sulla on ihana (paras) blogi ja olet itekki ihana!

Tuli

Ihanan näköinen annos! Kiitos reseptistä, täytyy kokeilla joku kerta :) .. Ja miten voikaan olla noin täydellisen muotoinen sydänperuna, en kestä! :D

Senja

joo siis mieletöntä miten ne mukulat osaa:D! itekin muutama jakso tullut katottua, ainoa kokkiohjelma mitä jaksaa seurata..
sähän voisit osallistua siihen uuteen suomen masterchefiin vai mikä onkaan, haku on käynnissä ;))
niin ja pitää vielä hehkuttaa tota annosta. kaunis esillepano!!

Laurasini

Nää sun ruokaohjeet on ihan tosi kivoja, kiitos näistä! Tää vaikuttaa semmoselta ohjeelta, minkä itekin ehkä pystyisi väsäämään, täytyy siis kokeilla :) Sun blogi on paras!

M

Uskomatonta, ihan samanlainen sydänperuna kuin yksi jota pienenä säilöin ja varjelin aarteena :D

Janet

Joo, mä voin tulla teille syömään ;D Hitto että teet upeita annoksia! Kattelen näitä aina vesi kielellä ja haaveissani osaisin toteutella yhtä upeita itsekin. Mä en edes halua kattoa niitä pikkuisia ruoanlaittajia... tulee meinaan aikamoinen kateus :D

Ja aawww toi sydän peruna ♥ Vähänkö söpis :)

Sanna

Oi tuolla oli joku jo keskinyt ehdottaa samaa kuin minulla on mieles eli ehdottomasti sinun pitäis hakea siihen suomen master cheffiin !:) Ei siinä mitään häviä! :-)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voisin harkita joku päivä jos osaisin perata mm. kaikki kalat ja valimistaa täydellistä bearnaisekastiketta!
Hyvä kun majoneesin osaan tehdä oikein ja sekin epäonnistuu usein :D

Lellu

Löysin blogisi puoli vahingossa ehkä kuukausi sitten. Jäin heti koukkuun. Kolusin kaikki vanhat päivän asut läpi ja ahmin niin paljon menetettyjä postauksia kun jaksoin. Olet i-ha-na! Sydänperuna sinulle <3

Jutta

Toi on kyllä ihan käsittämätöntä munkin mielestä, miten 9-12-vuotiaat tekee omasta päästä niin herkullisen ja ihanan näköisiä annoksia ja vieläpä onnistuvat siinä!
Ihanan näköisen annoksen oot kyllä tehnyt♥ Tuli nälkä :DD

Laura

Olet niin ihanan aito ja erotut omalaatuisesti muista bloggaajista, keep it going girl! :-) sinun postaukset piristää aina päivää, varmuudella!

Mate

Näyttää aivan käsittämättömän hyvältä! Tämä resepti menee kokeiluun heti huomenna. Kiitos paljon tästä, olen jo hetken kaivannut uutta tapaa tehdä lohta ja toi marinadi kuulostaa todella hyvältä. Ehkä pitäisi kokeilla myös tuota fenkolisalaattia ja murtaa omia ennakkokäsityksiä fenkolista. :)

kiira

Hei, terveiset Australiasta ja tiedoksi että täällä pyöri juuri vuoden alussa uusin Masterchef Professionals (Australia), olin ihan koukussa ja katsoin joka ikisen jakson! Toivottavasti pääset sitä katsoon jos se suomen telkkariin tulis :) ja seuraavaa masterchefiä täällä jo mainostetaan; girls vs boys! :P

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

oi!! En malttaisi odottaa! Yritin jo vähän netistä katsellakin että milloinkohan alkaisi uusi Australian aikuisten MasterChef kausi tulemaan suomen telkkarista, mutta en löytänyt mitään infoa.
Muistaakseni se viimeisin oli kuitenkin joku vuoden 2011 MasterChef, eli uusia pitäisi olla jonoksi asti!

RagDoll

Miten saatkin kaiken näyttämään niin helpolta ja kuulostamaan niin pirun herkulliselta! Tuohon ei taida omat taidot riittää.. =D

Emma

Kiitos tämän postauksen mun on tehnyt mieli kalaa ihan koko ajan siitä lähtien kun tän ohjeen julkaisit! Siksipä täytyy tänään valmistaa äitille ruoka prikulleen tällä ohjeella :-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram