Ihanat ystäväni nauravat aina väkertämälleni reseptikirjalle.

Se on sellainen söpö, kukilla koristeltu kovakantinen kirja- hieman vanhanaikaisen oloinen, mutta sehän lisää vaan tunnelmaa (ja saa minut kirjoittamaan kummallisia kaunokiekuroita ja melkein jopa polttamaan lehdestä revittyjen reseptisivujen reunoja, niinkuin aarrekartoissa, tiedättehän?).
Jokatapuksessa se on hieno ja juurikin suuri aarteeni, mitä olen pitänyt 16-vuotiaasta asti. Eli siitä asti kun opin keittämään vettä. En todellakaan kuulu niihin master chef juniorissa nähtyihin 4-vuotiaisiin ihmelapsiin, jotka väsäävät täydellisen Tarte Tatinin jonkun kengurun mahalaukkukeiton hautuessa vieressä.

Jokatapauksessa.
Harjoittelin eilen minulle uutta reseptiä (jep, harjoittelen uusia ruokia, joten se viimeistään siitä luonnonlahjakkuudesta). Sunnuntaina syödään ystävien kanssa täällä meillä, enkä halua kenenkään oksentavan lautaselleen.

Onneksi lopputulos oli onnistunut ja se sai näin kunnian jättää tietonsa kirjaani.
Etsiessäni tyhjää kohtaa reseptille törmäsin "keitto"kategoriassa näiden ihanien ystävieni salaa minulle kirjoittamaansa reseptiin: darraresepti.
Tästä on vuosia, mutta olin unohtanut sen. Kiitos vaan kaverit.






Darraresepti: Paras tapa välttää darra on olla viel kännissä aamulla. Kannattaa siis olla eiku juoda paljon.

?? 
Kyllä on taas Hans Välimäet ollu asialla.

Kommentit (15)

Julia

Senja,Tai resepti alkoholismiin? :D Anonyymi,Kiitos, käyn SalonFenixssä ruoholahdessa.JMaku,oho, vaikuttaa kätevältä!

Marie

IHANAA!!! siis ihanaa. :D mullakin on reseptikirja! ja mun kaverit aina kiusaa mua siitä, revin lehdistäkin sinne reseptejä aina, ja jokapaikassa..heh. :)

Julia

Marie,hahahah. Siis tästähän me tehdään kohta yhtä iso muotivillitys kun tarkkakirjat ala-asteella aikoinaan.

Anonymous

Mullakin on reseptikansio, minne päätyy ainoastaan todella herkulliset reseptit. Mulla on kaksi muovitaskua heti siinä kansion alussa, toisessa on suolaiset testattavat ja toisessa makeat. Kansioon voi päätyä vaan testauksen ja hyväksymisen kautta:) Se on ihan huipputapa pitää muistissa hyvät reseptit, ja jos ei tiedä mitä tekisi ruoaksi niin sieltä vaan selailemaan!

Marie

jooo!!! kyllä ne meille naureskelevat kaveritkin on vielä kateellisia meiän bookeista ;)

Desiree

Ylempään kommenttiin viitaten, ettei Julian blogin kommenttiboxi oo varmaan oikee paikka alkaa spekuloida mitä Lauri teki tai ei tehnyt.

Anonymous

Pakko kommentoida tuota Lauria koskevaa uutista. Oma tuttuni on joutunut samankaltaiseen tilanteeseen, kaveria puolustaessa saanut syytteet pahoinpitelystä. Selvisi onneksi ehjin nahoin.Halusin vaan toivottaa jaksamisia ja voimia sinne molemmille, toivottavasti Lauri saa pysyä kotona <3

Julia

Ei se Laurin juttu onneksi niin vakava ole kun mitä lehti antoi ymmärtää. Täällä kotona ollaan vaan naureskeltu, että ei hätää :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram