Ollessani lopen kyllästynyt aurinkolaseihini, päätin pihistää Laurin. Tämä oli erikoinen teko minulta, nimittäin Laurilla on vain pilotti –mallisia laseja ja minun lievästi munakoison muotoiseen päähäni ne eivät sovi!
Tai niin olin ajatellut ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan.

 

 

Jokin kai napsahti päässäni katsoessani maailmaa Laurin Guccien läpi. Pilotithan ovat mahtavat! Mikä vääryys että olen karttanut niitä tähän asti.
Perus malttamattomana tyttönä päätin, että asia oli korjattava oitis ja heti seuraavana päivänä kolusinkin jo läpi kaikkia keskustan liikkeitä.

 

 

Eipä valikoimat mitkään kovin erityiset olleet, mutta onneksi Ray Banin Aviatoreja löytyy aina ja nyt nuo klassikot ovat myös minulla. Muutaman päivän ne päässäni olen nyt tuolla jo pyörinyt ja täysin kai rakastunut.

 

 

Hölmö munakoiso oli siis väärässä, mutta tyri nyt myös innokkuudellaan. Samat lasithan olisin saanut tilattua netistä aika paljon halvemmallakin!
No olkoon.

 

 

Malli: RB 3025 aviator large metal 001/3E

 

Kommentit (21)

Jossu

Hahaa, mulla kävi ihan samalla lailla Aviatoreiden kanssa: päätin, etteivät ne sopisi pitkulaisille kasvoilleni, sovitin ja totesin olleeni väärässä :'D Sen jälkeen ostinkin klassikot itselleni, enkä ole katunut sekuntiakaan :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Mä taas olen sovittanut pilotti laseja ainakin kerran uodessa, mutta jotenkin ne ovat ennen tätä päivää näyttäneet niiin oudoilta päässä :D

hannah

näissä kuvissa ei oo kyllä munakoisosta tietoakaan! Sulla on niin hirmu kauniit kasvonpiirteet :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

:) Munakoisolla tarkoitin hieman pitkulan muotoisia kasvoja, mikä on minulle ihan ok, mutta aurinkolaseja valittaessa naama on usein liian kapea kai.

Canni

Sopii sulle kyllä upeasti! Itsellä on itse asiassa täysin samat lasit, ja varmaan ainoa malli, joka oikeesti pukee mun kasvojani... :D Ihanat kyllä, mutta painaa tosi paljon.

Nina

Hahhaa, hohhoijaa, haastavampaa olisikin löytää jotain, joka ei sinulle sopisi päähän tai jalkaan tai muutenvaan. Mikään ei ole yhtä ikävystyttävää, kun lukea täydellisten ihmisten hämmästelevän, että "hei mulle käy sittenkin kaikki enpä ois uskonu."
Herätkää pahvit! :)

xoxo Nina

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

No en minä nyt noin sanonut :D
Ja jos minulla on kapeat kasvot, niin mielestäni voin ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin todeta, että kaikki aurinkolasimallit eivät mielestäni sovi kasvoihini :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olympus E-PL5 Pen, 45mm objektiivilla (otettu postauksen kasvokuvat)

Canon EOS 600D 50mm objektiivvilla (otettu pelkät aurinkolasit -kuvat)

Enemmän käytän Olympusta, mutta Canonilla kuvaan aina mm. ruuat ym esineet :)

ama

Mulle ei OIKEESTI sovi mitkään pilotit! Ja se on niin sääli, koska rakastan pilotteja! Mut noi on kyl upeet! Sopii hyvin sulle! :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olin ihan samalla kannalla, mutta kai sitä sitten osaa lopulta katsoa itseään eritavalla, tai löytää ne juuri oikeat pilotit :)

Mrs.V

Olet Julia aina todella kaunis, mutta jösses kun tuo toiseksi viimeinen kuva aiheutti sydämentykytyksiä hetero naisessakin! :D Upea.
Ps. Aviatorit on ihan parhaat ;)

Haidi

Ihanat lasit ja sopivat kyllä sinulle hyvin! Hyvä kun pihistit ja pääsit harhaluuloistasi ;D
Näin sut tänään brunssilla kavereinesi, muttei ystäväni kanssa kehdattu häiritä teitä kun olitte noin isolla porukalla! Olet kyllä livenä vielä kauniinpi kuin kuvissa :) terveisin naapuripöydän kaksi tyttöä!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos :) ja taisinkin huomata kun jompikumpi teistä ihan vähän hymyili minulle (tai sitten kuvittelin omiani :))
Ja aina saa tulla moikkailemaan vaikka ketä olisi paikalla!

Toivottavasti ei muuten huudeltu ihan liian kovaa meidän levottomia läppiämme. Joskus meillä voi olla vähän huono huumorintaju ja kovat äänet :D

Haidi

Juu kyllä hymyiltiin, et siis omiasi kuvitellut ;D
Ens kerralla sitten häiriköidään! Kirakin meinasi nykäistä hihasta ja kysyä koska se nyt bloginsa aloittaa kun Mrs:V:n blogista siitä lueskellut (;

Haha, ette huudellut ja ihan hyvää levotonta läppää mitä välillä ohimennen kuuli :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram