Tallinnassa kävimme syömässä Leib Resto & Aed -ravintolassa, mikä sijaitsi mitä suloisemmalla paikalla. Vanhankaupungin uumenissa, vanhan kauniin rakennuksen juurella. Pienen portin takana sisäpihalla. Paikka näytti kauniilta jopa harmaalla säällä, enkä voinut olla ajattelematta kuinka se kukoistaisi kesällä! Siinä ei varmasti olisi ollenkaan hassumpi nauttia lasi viiniä kesäillassa puiden ja lyhtyjen alla.


Suloinen ravintola oli sisältäkin. Ei mitään turhia kikkailuja. Puiset pöydät ja vanhat tuolit, seinillä hempeää tapettia. Tuntui kotoisalta.


Lista näytti sen verran hyvältä, että vaikka olimme vain lounaalla oli mentävä kolmella ruokalajilla ja kahdella viinilasillisella.
Alkupaloina fetapunajuurisalaatti ja lihatartar - molemmat loistavia, vaikkakin Laurin valinta fetapunajuurisalaatti oli molemmista hieman parempi. Raikas, mutta täynnä makua.

 

Pääruoaksi otin kuhaa ja Lauri pihvin. Taas mies veti hitusen pidemmän korren, vaikka en pihviä melkein koskaan ravintolassa tilaakaan, olisin ollut todella tyytyväinen tämän annoksen kanssa. Söin siitä varmaan puolet, koska se saattoi olla paras pihviannos mitä olen maistanut pitkään aikaan.
Kalanikin oli tosin hyvä ja vaikka olinkin molempien jälkeen ihan täynnä en voinut vastustaa jälkiruokalistaa. Kardemummakakkua ja jäätelöä! Nam, Lauri otti jonkin vaahtokarkkiviritelmän ja himputti, taas se mies osasi valita paremman. Vaahtokarkkijälkkäri meni kakunkin ohi!

Tämä ravintolakokemus mentiin siis hieman annoskauteudella, mikä oli sinänsä kummallista koska omatkin annokseni olivat miltei täydellisiä. 

 


Kaiken kaikkiaan kuuden loistavan annoksen jälkeen maksoimme laskun (4 viinilasia ja 6 ruokaa = 85€) ja vyöryimme ähkypalleroina tallustelemaan tyytyväisinä pitkin Tallinnan vanhankaupungin katuja, miettien miten tahdomme tänne ehdottomasti uudestaan.

 

Psst. Kätevä lista parhaista Viron ravintoloista löytyy TÄÄLTÄ.

Kommentit (16)

Pupunen

Kiva postaus! Oon itse käyny monesti Tallinnas ja siel aina löytyy kivoja ruokapaikkoja. Ihanaa teil oli laatuaikaa yhes :) aww

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Tallinnassa on kyllä ihan huippuravintoloita :) On ihanaa kun sinne pääsee niin kätevästi vaikka vain sitten viettämään ravintolaillallista :)

Maija

Täysin postauksen aiheeseen liittymättä, mutta pakko kysyä, kun omistat Acnen Pistols bootsit. Onko niissä normaali koko vai hieman normaalia reilumpi? Ja ovatko sinun esimerkiksi koon pienemmät kuin muut kenkäsi? Pähkäilen koon valintaa... :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oma jalkani on 36-37 (enemmän 37), mutta Pistolseissa 37 oli liian iso, joten Pistolsini ovat minulla kokoa 36 :) Kannattaa siis valita ehkä hieman pienempi vaihtoehto. Kengät myös antavat myöhemmin hieman myötä :)

Hhh

Tämä on ihana ravintola! Ja ihan huippuihana henkilökunta :) Käytiin juuri pari viikkoa sitten. Pakko palata tänne kesällä

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi kyllä, niin rento ja suloinen henkilökunta. Kesällä ehdottomasti uudestaan, ellei jo aikaisemminkin :)

Tiina

Vaikuttaapa hyvältä, tuonne seuraavalla Tallinnan reissulla :)
Itse suosittelen Teletornia :) Huikeat näköalat ja herkullista ruokaa.

m

kiva postaus! ja ihana tuo sun takki :) Pakko kysyä että mistä oot ostanut noi sun niket ?!

Jasmina

Kiva postaus, niinkuin kaikki sinulla! Täytyi tulla kysymään mistä olet tuon takin löytänyt ? Täydellinen :) Juuri tuon tyylistä olen etsinyt, mutta ei ole missään vastaan tullut.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram