Ensimmäinen suomen kesän rantapäivä toteutui viime viikolla. Olin aivan innoissani kaivamassa viime vuoden jäljiltä rantakassia ja vilttiä kaapinperukoilta ja hyppelemässä Citymarketissa ostamassa eväitä rantaretkellemme.


Intoni yltyikin siellä miltei hurraa huutoihin koska kaupassa edessäni möllötti sellainen uusi itsepalvelu salaattitiski! Rakastan salaatteja ja nyt siinä oli pöytä pullollaan erilaisia salaatteja ja täytteitä. Minua ei pitäisi kyllä päästää käsiksi tuollaiseen ja niinhän siinä kävi että ahneus otti vallan ja salaattikippooni lopulta päädyin valitsemaan vain fetaa, mozzarellaa, salaattia, oliiveja, monia erilaisia papuja, maissia, kahta erilaista kaalisalaattia, porkkanaa, nuudelia, bulguria, punasipulia, paprikaa, tonnikalaa, nakkeja ja yksi kokonainen kananmuna!







Salaatin kruunasi sinappi-limekastike, siinä ohessa mutustin myös munariisipasteijaa ja jälkkäriksi viinirypäleitä ja mansikoitakin yritin syödä, vaikka en niistä kovin paljoa edelleenkään pidä.




Kuulostan ihan viisikkokirjalta. Muistatteko miten jokaisessa kappaleessa lueteltiin jokaisen eväskorin sisältö tarkkaan ja huolellisesti? Keitettyjä kananmunia, kinkkua, tomaattia leipää, hedelmäkakkua ja inkiväärijuomaa. Tuli aina nälkä kun luki niitä.


Ei, mutta eikö salaattini kuulostanutkin herkulliselta?
Okei, ehkä siinä saattoi olla hieman liikaa meneillään, mutta puolustin sekalaista kippoani väittämällä sitä vähän niin kuin tapas-lautaiseksi. Tapassalaatti.




Kyllä. Tapassalaattikippo - Se tulee olemaan tämän kesän piknik evääni vielä monesti.

Kommentit (31)

Janna

Oot muija kuuluisa sun eväistä! Mennää piknikille joku päivä!! Ja viisikkokirjat oli parhaita! :)

Kissis

Veikkaan Ruoholahden Cittaria!

Mutta kysyn jotain niinkin typerää kuin, että, missä miehesi on tatuoinut jalkaansa nuo siivet?? Etsin nimittäin pätevää siipitatuoijaa ja nuo näyttävät enemmän kuin pätevän tatuoijan tekosilta.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Oikein veikattu!

Lauri on ottanut suurimman osan tatuoinneistaan (kuten myös nuo siivet) Jussi Kokkarisella. Jussi oli ennen Legacyssä, mutta nykyään omassa liikkeessään Impact tattoossa Kapteeninkadulla.

tytypp

Heei ihana tuo mustavalkoisen kuvan pitsihapsupaita :) Rusketutko sä helposti? Tuntuuko Suomessa auringonotto ihan pliisulta kaikkien ulkomaan reissujen jälkeen?

Alessia

Nyt pian Tampereellekin tuommoiset salaattitiskit!:D Multa löytyy kaikki viisikko kirjat, nuorempana tuli luettua niitä:)

sirpa

Haluaisin kovasti aina rannalle, mutta joudun aina rannalla toteamaan, että inhoan hiekkaa sekä merivettä. :-) kauniita kuvia!

Pippuri

Kuulostit kyllä vätän viisikko-kirjaltaa. Muistan vaan kum kauhistuin, kun joku oli innoissaan siitä, että eväänä oli kieltä!

Mutta tapas-salaatti kuulostaa hyvälle. Tosi hyvälle!

Pippuri

Ohhoh, tulipas kirjoitusvirheitä. Ihan kuin olisi ollut ekaa kertaa kännykkä kädessä...

Veera E.

Ihanat nuo pitsihenkiset bikinit, oletko ostanut ne joltain ulkomaanmatkaltasi? Minulla oli myös vastaavanlaiset pari kesää sitten, mutta ne värjäytyivät aurinkorasvan johdosta käyttökelvottomiksi, uusiin vastaaviin en ole missään törmännyt. :D Mielelläni ottaisin vinkkejä vastaan. ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

tytsy

Nyt kerros miten saat pidettyä vatsas noin litteenä vaikka musta tuntuu että syöt ja syöt ja syöt :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Musta tuntuu, että kaikki mitä syön menee peppuun :D
Mutta jos nyt jotain järkevää koitan vastata niin aina kun treenaan niin teen aika paljon vatsoja ja keskityn alavatsan liikkeisiin huolella.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram