Eli Kivnoa, Kinua- mikälie. Joku kaukaisilla Andeilla kasvava hassunnäköinen pitkula kasvi.
Verrattavissa couscousiin, tai riisiin, mutta sisältää runsaasti proteiinia, kalsiumia, rautaa, vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, kaikkia välttämättömiä aminohappoja sekä terveellisiä, tyydyttymättömiä rasvoja. (Copypastella suoraan Wikipediasta, luonnollisesti).

Nyt kun täällä kotona hetken aikaa ruokin vain itse itseäni lähtee kokeiluun juuri tämänkaltaiset purnukat ja paljon.. sieniä! Itseasiassa tajusin juuri, etten ole kuuteen päivään syönyt kanaa, kalaa, tai lihaa ollenkaan. Siis minustahan tulisi kasvissyöjä ilman Lauria!
Hah, tusinpa.
Heti kun sanoin tämän ääneen (kyllä puhun täällä itsekseni) alkoi tekemään jumalattomasti mieli hampurilaista.

Takaisin kvinoaan nyt kuitenkin. Eli, eilen tein sieni-kvinoa täytettyjä parikoita:
 

Ja niiden lisäksi parsakaalia, munakoisoa, salottisipulia, sekä jotain kanttarelli-konjakki creme fraichea, mitä en olekkaan ennen kaupan kylmäkaapissa huomannut.

 

Aloitin quinoasta. Mittasin kattilaan 4dl vettä ja siivilään 2dl quinoaa.

 

 

Huuhtelin siemenet hyvin kuumalla vedellä ja kippasin ne kiehuvaan veteen. Annoin kiehua hiljalleen kannen alla n. 15 min.

 

 

Tällävälin parsakaali oli höyryttymässä ja pestyt herkkusienet pannulle sulan voin joukkoon. Hetken päästä perässä seurasi salottipulit ja puserrettu valkosipulinkynsi.

 

 

Kuullotetun sipulin ja herkkusienikuutioiden joukkoon esikypsennetty parsakaali ja munakoiso. Päälle puoli purkkia sitä kanttarellikonjakki-kermaa sulamaan.

 

 

Tykkään kaikesta mikä lilluu kastikkeissa, joten lisäsin vielä vähän ruokakermaa ja maustoin seoksen.. Kaikella. Muistaakseni mukaan meni mustapippuria, valkopippuria, sitruunanmehua, chiliä, cayannepippuria, suolaa. Vähän kaikkea siis, mutta maltillisesti ainakin sitä valkopippuria.  

 

 

Sitten ei muuta kun seos puolitettuihin parikoihin ja juustoraastetta päälle. Uuniin 225 asteeseen n. 15 minuutiksi.

 

 

Oikeasti en katsonut kelloa, katsoin vain että juusto oli sulanut kullanruskeaksi ja päätin annoksen olevan valmis.

 

 

Piti vielä lisätä nokare ranskankermaa paprikan päälle ja viereen salaatti, missä vähän kurkkua, pinjansiemeniä, punasipulia, rucolaa ja yrttibalsamicoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

oli se yllättävän hyvää.

 

Kommentit (23)

tan

mahtavaa että jaksat itselleskin tehdä nuin hienoja annoksia! itse en kyllä jaksa, jos avomies on poissa niin joko a) en tee lämmintä ruokaa ollenkaan vaan elän avocadolla ja leivällä tai b) teen jotain makarooni/jauheliha/vähän jotain kasviksia - mössöä, jota syön sitten monta päivää putkeen : D tuntuu aina vaan niin turhalta tehdä vain itselleen "kunnon ruokaa", heh.

petite puce

Herran jestats mitkä gourmet illalliset oot tehnyt!!! :)Mä just heräsin ja tekis hirveesti mieli täytettyjä paprikoita, ai ai :PTäytyy myöntää että aina kun mun oma mies on reissussa niin yhtäkkiä en jaksakaan kokata, korkeintaan jotain tosi tylsää salaattia ja siivoaminenkin jää vähän huis hais mutta silloin kun mies on poissa niin mua tekee mieli hirveesti leipoo kaikkea hyvää ja nuolla taikinakippoja yksin :D hehheh Mut sitten kun mies on tulossa takaisin niin pitää tehdä supernopeesiivous ja jotain herkkuruokaa :D :D :D

Marie

Kvinoa, my new lover. <3 oon vetäny jo monen monta pakettia, eikä loppua näy!:) tässä pari vinkkiä: kvinoa+kana+valkosipuli+sipuli+kerma+pikkusiskojuusto. aika valkosipulista muttaettä HERKKUA!ja toinen: salaattipohja+paistetaan pinaattia ja valkosipulia+keitetään kvinoa+tomaatteja salaatin päälle+rose paahtopaistia. omnomnom.

Anonymous

Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta! Täytyy heti seuraavan kerran ostaa kvinoaa kaupasta ja tutustua siihen :)

Anonymous

Tota... Jos mä kävisin hakkauttamassa vähän mustetta ihoon ja ajaisin hiukset pois, niin mä varmasti täyttäisin hyvin Laurin paikkaa teidän ruokapöydässä sillä välin kun se on poissa? Tuskin huomaisit edes eroa! Lupaan syödä lautasen tyhjäksi.. Saattaisin jopa nuolla sen.

Anonymous

Hei tehäänkö vaihtarit? Lauri tulee tänne Tampereelle mun miehen kanssa syömään tämän bravuuriannoksia, Finduksen pakasteihanuuksia, ja mä tulen sinne sun kanssa syömään näitä paprikajuttuja ja kaikkee muuta kivaa, mitä sä siellä päivästä toiseen väkerrät. Miten olis? :---DVilma

Anonymous

Minäkin olen myös kokeillut noita GoGreenin Kvinoa, sekä niitä löytyy mm bulguria, couscousia, tattaria, hirssiä, joitaki myös kivasti maustettu, tykkään kyllä ja kivaa vaihtelua perunalle, pastalle ja riisille :)

Julia

Ymmärrän, minäkin teen noin välillä- syön pelkkää leipää :) Ja paljon! Toisaalta pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja kokeilla kaikkia näitä kasvismössöjä ja uusia juttuja silloin kun kukaan ei ole näkemässä (tai nyrpistämässä nenää) :D

Julia

Minäkin elelin muutaman päivän täällä aika sotkuisesti :D On se ihanaa kun saa vaan röhnöttää sohvalla tekemättä mitään. Nyt tosin oli pakko siivota ennen omaa lomaa ja tekee jostain syystä niin pirusti mieli niitä kasviksia, että yhtäkkiä sitä oltiinkin kämppä siistinä ja paprikat uunissa.

Julia

NAM! Siis mitäihmettä ootkin joku velho keittiössä? Nyt laitat oman blogin pystyyn niin pääsen kuolaamaan ja matkimaan noita!! :)

Julia

hahahaha hyvä ettei kahvit lentänyt näytölle :D Voisin kyllä lähettää Laurin elämysmatkalle Finduksen pakastepurtavien maailmaan, ehkä sen jälkeen saisin vapaat kädet tehdä keittiössä sieniä ja kasvismössöjäni mielin määrin :DPlus, sinä voit jäädä tänne meille.

Anonymous

Tiedätkö, tämä blogi tekee ihmeitä.Olet onnistunut siinä missä yksikään ihminen, edes äitini, ei aiemmin ole menestynyt ollenkaan... Eli: olet saanut minut haluamaan opetella kokkaamaan! (ja olen siis, ilkeänkö sanoakaan, 26-vuotias) Kiitos kaunis, toivottavasti omat taitoni vielä joku päivä yltävät siihen että saan loidittua edes puoliksi yhtä herkullisen näköisiä annoksia kuin sinä <3

Anonymous

Tämä nyt ei liity aiheeseen nyt mitenkään, mutta millä Sonyn Nex mallilla sä kuvailet? :)Terveisin uutta kameraa etsiskelevä..

Anonymous

Ihanaa hei! Lähdenkin heti tulemaan. Lauri voi sitten ulkomailta tullessaan ottaa suoran lennon Tampereelle.

Julia

OI!! Tuohan oli mahtava kohteliaisuus! Ihanaa :) Toivottavasti tykkäät kokkailusta ja ei se tosiaan vaikeaa ole :)Kiitos tästä päivän piristys kommentista.

Anonymous

Oikeesti sun blogisi on ihana ja tykkään kovasti lukea tätä! kivoja piristyksiä nämä ruokaohjeet muiden postauksien lomassa :) Tulee ihan vesikielelle ja tekee mieli itekkii kokeilla tuota kvinoa, mitä ei tulis muuten varmaankaan ostettua. Vaikutat muutenki kivalta tyypiltä :)

Anonymous

onko tossa salaatin päällä jotain punasipulia mikä on ollu jossain marinadissa? :) vai ihan pelkkää punasipulia?

karoliina

Herkullisen näköinen annos. Kvinoa on kyllä niin hyvä korvike riisille, maistuukin paremmalta =)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram