Pidän punajuuresta. Olen aina pitänyt. Oli sitä sitten kouluruokalan Borchkeitossa, nykypäivänä terveysmehussa, salaatissa, tai vaikka säilöttynä purkissa. Koskaan en ole silti tajunnut yhdistää sitä pastaan. En ennen kuin huomioni kiinnittyi jonkun lehtisen punajuuri-vuohenjuustopasta reseptiin. 

Punajuurta ja vuohenjuustoa. Rakastan molempia! Pasta itsessään ei kuulu suosikkeihini, mutta pähkäilin, että näiden aineksien kanssa sekin nyt olisi varmasti mielestäni erityisen maukasta.


Resepti oli helppo ja lopputulos yllätti hieman erikoisella, mutta vivahteikkaalla maullaan. Ehkä enemmän yllätyin kuitenkin siitä, että Lauri söi tätä kolme lautasellista. (Hyvä ruoan maistumisen mittakaava – jos se kelpaa miehellekin).

 

Resepti:

 

Punajuurisose:

n.600g punajuurta
4-5 valkosipulinkynttä
1dl auringonkukansiemeniä
2-3rkl oliiviöljyä
1rkl tummaa balsamiviinietikkaa
suolaa & mustapippuria


vuohenjuustoa
kapriksia
tuoretta pinaattia

 

Puolita punajuuret. Nosta ne uuniin kuorimattomien valkosipulinkynsien kanssa. Paahda 180 asteessa n.40min. Anna jäähtyä ja kuori.
(jostain syystä en saanut omia punajuuriani millään kypsiksi uunissa, joten lopulta luovutin ja keitin ne kypsiksi).

Pilko kypsät punajuuret ja pullauta valkosipuli kuorestaan tehosekoittimeen. Säästä yksi punajuuri ja tee siitä kuutiota pastan joukkoon.

 

Sekoita kaikki soseen ainekset keskenään soseeksi sauvasekoittimella (lisää hieman oliiviöljyä tai vettä jos sose on liian paksua). Tarjoile pastan sekä vuohenjuuston, tuoreen pinaatin ja kapristen kanssa.

Kommentit (9)

Mari / Sunset and Fridays

Toi on niin totta, että jos uppoo miehelle niin sen on oltava hyvää ellei erinomaista :-D

Ama

Moikka! Herkullisen kuuloinen resepti, sun julkaisemat reseptit on aina niin kokeilemisen arvoisia ja aina innolla odotan koska niitä tulee lisää :) Olisi hauska lukea postaus missä kerrot mitä syöt päivän mittaa, sillä reseptiesi mukaan ruokavaliosi on melko monipuolinen ja siitä olisi kiva ottaa hieman mallia :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hei, kiva idea! Koitan toteuttaa tämän vaikka kun pääsen takaisin kotiin ja "normi" ruokailujeni pariin :)

alina

Pakko vinkata koska rakastuin syksyllä vaelsan tuorepastoihin ja heiltä löytyy punajuurin makuista pastaa, joka on siis maustettu sekä värjätty punajuurella ja juurikin vuohenjuustokastikkeella siitä tulee taivaallista. Itse olen ostanut sitä heidän putiikista pursimiehenkadulta, mutta kuulemma ainakin herkusta löytyy, jos kiinnostuit. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, kun kotiudut sieltä etelä-afrikasta(joka on muuten sun blogin takia seuraavana matkustuslistalla ;D)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram