Eräs päivä puisto-poikaystäväni vei minut Herttoniemen kartanolle syömään ja no.. kävelemään puistossa.
Eihän siinä mitään, meillä oli todella hauskaa ja puistopäivät on ihan super jees. Pieni osa minusta silti pelkää, että kohta harrastetaan patikointia ja mitäs vielä. Suunnistusta? Inhoan suunnistusta.

 

Ruoat saapuivat ollessani vessassa, milloin Lauri ujutti lautaselleni kulahtaneet pekoninsa. On miehellä huumorintajua, siinä se pokkana kuunteli pitkän tovin, kun ihmettelin miten ne voi laittaa pekonia lohi-sienikastike annokseen.

 

 

 

 

Oli pekonia, tai ei. Annokseni ei ollut kovin erikoinen. Talon klassikkoannos- luulin, ettei niissä voisi kovin pahasti mennä vikaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauri piti kuitenkin annoksestaan, joten annetaan ravintolalle vielä toinen mahdollisuus joskus.

 

 

 

 

 

 

 

 

Puistoon päästyämme, ihmettelin, miksi en ole koskaan ennen käynyt täällä, saatika edes kuullut koko paikasta? Se oli upea.

 

 

 

 

 

 

 

 

Siellä oli puukäytäviä

 

 

 

 

 

 

 

 

ja jättiläiskasveja.

 

 

 

 

 

 

 

 

polkuja

 

 

 

 

 

 

 

 

metsää

 

 

 

 

 

 

 

 

ja kaunis kirkasvetinen lampi. Olisi tehnyt mieli mennä uimaan.

 

 

 

 

 

 

 

Että sellaista.

Oli mukavaa. Leikittiin Karate Kidiä ja Liisaa ihmemaassa. En ollut Liisa, vaan se isopäinen paha kuningatar. Onhan minulla edelleen tunnetusti se isoin pää.

Terveisin: Julia 24v.

 

 

 

Kommentit (13)

Senja

hauska toi vika kuva. :D ja toi sun vika kommentti ;D jotenkin tulee niin hyvälle tuulelle aina kun sun tekstejä lukee, kirjoitat hauskasti.

Greetta

Sun postauksia lukiessa tullee väkisinkin hyvälle tuulelle:D Osaat kirjottaa hauskasti ja mielenkiintosesti. Ja sit vielä ihania kuvia + tyyli niin sun blogi on vaan aivan täydellinen :)

Viivi

Hauska postaus! :D ...ja kivoja kuvia lukuun ottamatta tuota lampea. Voin vaan kuvitella mille tuollainen kasa siitepölyä lemuaa. :P :D

Julia

Tiia,Oli kyllä, pitänee mennä uudestaan joskus :)Sonja,Oi, kiitos! Mun päivä piristyy näistä kommenteista :)Senja,Ihana kuulla, mahtavaa :) kiitos.Greetta,Siis voi vitsi tätä ihanaa palautetta! Ootte ihan mahtavia! Kiitos :)Viivi,Se oli kyllä ihan mielenkiintoinen lampi :D

fcookie

Toi puisto on mun lenkkireitin varrella, on kyllä ihana. :) Kerran oon käynyt tossa ravintolassa, ja vähän samat kokemukset kuin sulla. Kai siitä jotkut kuitenkin tykkää kun vuosikausia (kymmeniä) ollut toiminnassa.

Anonymous

Aloin vast vähän aikaa sitten lukemaan blogiasi, joten älä ihmettele jos kyselen tyhmiä! Niin eli mietin et ootko käyny mitään koulua peruskoulun lisäksi ja missä työskentelet ja mikskä haluut "isona", eli onks jotain ammattia johon haluaisit vielä kouluttautua? :)

Anonymous

ootko ajatellut pitää joskus kysymyspostausta eli että sulta saisi kysellä :) ?

Anonymous

Perjantaina bongasin jostain tämän blogisi ja sattui olemaan juuri sellainen blogi, mitä olen etsinyt. Harvojen suomalaisten blogit nappaa! Luin viikonlopun aikana kaikki postaukset ja pidän tästä kovasti :) Ja nauran aina noille sun "läpillesi" täällä yksikseni :D

Julia

Anonyymi,Kiitos, ihana! Se on H&M:stäAnonyymi,Luit kaikki?! Olet ihan hullu :D Mutta, kiitos ihan mieletöntä että tykkäät :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram