Sain vihdoinkin virosta ostetut viiriäisenmunat lautaselle. Yritin jo kerran aikaisemmin, mutta nuo pienet pirulaiset kypsyivät aivan liian nopeasti ja muistuttivat ennemminkin suppareita (muistatteko niitä kimmoisia pomppivia superpalloja? Minulla oli niitä kymmeniä!) Halusin keltuaisen hieman valuvaksi ja huomasin, että ei yhtään yli kolmea minuuttia keittoaikaa, tai valuva keltuainen on vain kaukainen haave.
Kuoriminenkin oli oma haasteensa. Kalvo oli tosi sitkeä ja pyörittelinkin ensin munan kämmenen alla täysin säröille, minkä jälkeen piti saada kuoren alta ote kalvoon, jotta kuoret lähtisivät kertaheitolla pois.
Ihan meni tässäkin muutama pelkkään testaukseen ja kauniita olivatkin täynnä kynnenjälkiä ja reikiä.

Viiriäisenmunille kaveriksi tein lohta ja juureksia. Keitin perunoita, lanttua ja porkkanaa. Sulatin niihin hieman voita ja leikkasin samanpituisiksi suikaleiksi.
Lohen kypsensin pannulla ja maustoin suolalla, sekä pippurilla. Meni muuten sekin liian kypsäksi. Minulla taitaa olla joku kengänpohja pakkomielle, kun en ikinä malta ajoissa ottaa niitä raaka-aineita pois kypsymästä liikaa.

Kastikkeen tein pannulla. Pitkästä aikaa lämmin kastike ja jotain minkä taisin vain päästäni sotkea. Kattilaan päätyi tilkka vettä, puolikas lihaliemikuutio, ruokakermaa, ranskankermaa, sitruunan mehua, sokeria, suolaa, yrttivalkosipuli mausteseosta, hieman tilliä ja maltillisesti valkopippuria.
Se oli ihan yllättävän hyvää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikenkaikkiaan kivannäköinen lisä/koriste annokseen, tai pikkupurtaviin. Maku nyt on aikalailla sama kuin tavallisessa kananmunassa, mutta viiriäisen munat ovat ravintosisällöltään kananmunaa rikkaampia.
Plus ne on niin söpöjä.

 

Kommentit (18)

Anonymous

En halua päteä, mutta liljoista kannattaa nyppiä noi oranssit hötöt pois. jos ne tippuu vaaleelle pinnalle, jää ikävät jäljet jotka eivät lähe kunnolla pois edes pesussa.t. tyyppi jolla liinakaappi täynnä oransseja pöytäliinoja valkoisten sijaan :D

Senja

oi ihanan näköiset annokset jälleen kerran.haha naurattaa noi viiriäisenmunat kun oon aina luullut että niissä on jotain tosi kummallista enkä uskonut että ne nyt ainakaa näyttää noin paljon tavismunilta :D eräs kaikkiruokainen kaverini on nimittäin vuosia hokenut, että tykkää ihan kaikesta muusta paitsi viiriäisenmunista...joten odotin jotain kaameata :D

Noora

Jessus miten upea annos! Et oo muuten ainut jolla taitaa olla toi kengänpohja pakkomielle...

Julia

kiitos vinkistä, en tinnytkään :) Onneksi ei ollut vaaleaa liinaa alla, oli vain ruokaa :D

Julia

nooou, viimekerralla ne teki jotain hirvenlapaa ja mullahan olis sormi siellä ihan suussa :D

Sissi van V.

Viiriäisenmunat on ihan ok:) Käytän niitä usein salaateissa. Ostan ne ihan tavallisesti raakoina mutta täältä saa niitä kaupoista valmiiksi keitettyinä ja kuorittuinakin:)

YANNA

Ihan superhienot annokset onkin! Perustetaan se meidän kauan kuolaama ravintola, sä oot kokki ja mä hoidan vaik loput :D

Nala

Olipa hyvä vinkki, nimittäin samanlainen liljakimppu löytyy myös omasta kodista, ja eräänä päivänä paidan hiha oli oranssi. Ei kiva!On muuten suurella todennäköisyydellä vielä samalta "torilta" ostetut liljat, kuin omasi. :)

emppu

Olen kateellinen sulle miten joku voi osata laittaa noin hyvin ruokaa ja vielä nuin hienoja annoksia :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram