Eeppinen etappimme Kaunasin kylmiin maisemiin Tampereen kautta alkoi niinkin hyvin, että auto oli heittää lusikan nurkkaan jo kahdenkymmenen kilometrin jälkeen. Okei en ehkä vain tajunnut aikaisemmin katsoa kojelautaa ja siellä huutavaa peräti kolmea varoitusvaloa, sekä bensamittaria joka oli yhtä paljon miinuksen puolella, kuin pakkaslukematkin.

Ohjekirjan mukaan moottorin merkkivalon syttyessä auto pitäisi ajaa suoraan merkkihuoltoon ja sitten siinä oli vielä ne kaksi muutakin koodipätkää, jotka sanoivat samaa asiaa. Valitettavasti merkkihuoltoihin ei ollut nyt aikaa (tankin kävin kyllä täyttämässä) ja ei muuta kun pari sataa kilometriä lisää ja auto hankeen odottamaan kolmeksi päivää,  jos se vaikka vielä käynnistyisi ja katsottaisiin ongelmaa sitten uudestaan.

Tampereella pysähdyttiin syömään. Valitsin summamutikassa Europa kahvilan ja kerrankin heittämällä hyvä valinta. Hyvät ruokaisat salaatit tunnelmallisessa hipsteri miljöössä. Ja joo nyt saa Tamperelaiset tulla heittelemään pikkukivillä ja nauramaan että menin koko kaupungkin pa*kimpaan kuppilaan. No jos nyt en kuitenkaan?

Loppumatka sujui yrittäen seurata presidenttivaaleja ja ajaa pimeillä teillä samaan aikaan.
Lento Kaunasiin meni nopeasti ja helposti. En sanoisi liputtavani Ryan Airin puolesta, mutta aina yhtä näppärää ja halpaa se vaan on. Tälläkertaa maksoimme lentolipuista hurjat 20euroa.

Kaunasissa olimme yöllä. Siellä oli kylmä kuin jääkarhun sanonko missä ja kaupunki näytti taksin tummenetun ikkunan takaa aavekaupungilta. Vanhat ränsistyneet talot ja autiot pimeät kadut saivat ystäväni melkein pissimään housuunsa. (kerroin hänelle kummitustarinoita ja nauroin).

Taisimme kuitenkin molemmat huokaista helpotuksesta kun saavuimme mukavan näköiseen Daniela hotelliin, missä kaivauduimme peittojen alle ja pälätimme tyttöjen juttuja varmaan auringon nousuun asti.

Tarkimmat kynät penaalissa varmaan tietävät perimmäisen syyn kaunasin vierailuumme. Kerron tästä lisää ehkä myöhemmin, jos uskallan. Nyt läjäpäin kuvia mitä unohdin ottaa. Eli muutama hassu.

P.s takaisin tullessa hangessa seisonut rikkinäinen autoni käynnistyikin kuin ohjus, kehräsi kuin kissa ja merkkivalot olivat poistuneet jonnekkin.

 

matkamaisemia.

 

Cafe Europa.

 

 

Tie.

 

Hotel Daniela.

 

Katukuva. Ainut.

 

 

Sushia Akropolis kauppakeskuksessa. Pahaa.

 

 

Sushijälkkäriä. Hyvää! Kookosriisiin käärittyä mangoa ja mansikkaa vanilijakastikeessa.

 

 

Jälkkäri 2. Jäähdytettyä suklaamoussea ja banaania käärittynä taikinaan ja vaniljakastiketta.

 

Kommentit (12)

Anonymous

Nonni nyt rupes kuola valumaan pahemman kerran! Syynä noi houkuttelevan kuuloiset sushijälkkärit.. onnistuiskohan kotona niiden väkertely :)

Julia

Pitäisi muuten joskus kokeilla! En ole jälkkärin teko ihmisiä, mutta näiden kohdalla voisin joustaa.

Anonymous

Europa on kyllä ehdottomasti Tampereen arvostetuimpia ja parhaimpia kahviloita:) Varsinkin iltaisin siellä on niin täyttä, että ei meinaa mahtua.

Salla

Europa on kyl kiva kahvila käydä istuskelemassa kavereiden kanssa ;) Ei siis huono valinta!

Julia

Noniin! Näyttikin juuri sellaiselta paikalta mikä vetää väkeä :) Ja lohisalaattini vuohenjuustolla oli tositosi hyvää.

Saara

Haha, samaa olin tulossa sanomaan, kun pari muutakin :) Hyvän ruokapaikan valitsit, ja ensi kerralla suosittelen maistamaan niitä leipiä, taivaallisia! :)

Jenni

Näin nälkäsenä ruokakuvien katsellut pitäs kieltää, harmi ettei kipeenä oikeen ruoka maistu vaikka nälkä oliskin. Ihania kuvia taas vaihteeksi! Kiva aina blogiis tullessa huomata sun tehneen uutta postausta.

d

heh mun niminen hotelli! :) suosittelisitko sitä? kuukauden päästä olis synttärit, ja vois tosta vihjasta lahjaideaks :D haha.

Julia

Daniela oli todella hyvä hinta/laatusuhteeltaan. Neljän tähden hotelli, mistä maksoimme 40euroa yöstä. Sijainti keskustassa ja ihan ok huoneet. Aamiainen ei mikään maailman kattavin, mutta eipä ollut viime kerralla viidenkään tähden hotellissa. Jos synttärimatkalle olet hotellia valitsemassa, niin saattaisin valita jotain todella luksusta, nimittäin hinnat ovat tosiaan alhaalla näin talviseen aikaan :)

jenna-michaela

Hei sinä kun olet tuollainen maailman matkaaja, osaisitko suositella Tallinnasta jotain tiettyjä "pakko mennä" paikkoja? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram