Kävimme nopeasti pyörähtämässä Tallinnan Bershkassa, meillä oli jo kiire Tartton bussiin joten pikaisesti vain vilkaisin putiikin läpi - Alennusmyynti sekasorto ja pitkä kassajono siellä oli, ei muuta.

Olimme jo kävelemässä poispäin kun mieleeni nousi kuva liikkeen takaseinällä kiikkuvasta vaalean rosan värisestä hameesta. En tiedä mistä se tuli, en ollut edes käynyt hameen luona, mutta nyt sen olemassaolo sitten iskostui mieleeni ja halusin sen ihan hirveästi itselleni. Järkeilin etten voi odottaa seuraavaan päivään, koska siellä ei kuitenkaan olisi kokoja enää jäljellä.
Pyysin anteeksi seurueeltani, käännyin kannoillani ja kirjaimellisesti juoksin liikkeen läpi. Kiskaisin hameen (viimeinen S- koko!), harmaan topin ja beessin vyön mukaani. Kokonaisen asukokonaisuuden nanosekunnissa ja etuilin vielä kassajonossakin. Ehdimme bussiin.

En allekirjoita, että minulla olisi mitään ongelmia, tai kenties pieniä pakkomielteitä. Ei.
Sitäpaitsi asuhan osoittautui oikein mahtavaksi.

 

Kommentit (52)

s

Näytät ihan jalattomalta tuossa toisessa kuvassa xD Mutta hieno asu on, onneksi nappasit mukaan!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, ja jos katsoo tarkemmin, niin näytän yksijalkaiselta joka kuvassa :D (johtuu siitä, että oikeassa jalassa on nilkkatuki, nyrjähtäneen nilkan takia eikä se ihan sopinut asukuvaan, joten yritin piilotella).

Senja

Kyllä tuon näköisen yhdistelmän vuoksi saa vähän sekoillakkin ;D Aivan ihana tuo toppi! Hameesta puhumattakaan!

Riikka

Miksen mä nähnyt bershkassa tuollaisia vöitä! Oon etsinyt älyttömän monesta paikasta vyötärölle sopivaa vyötä, mutta missään ei ole näkynyt. Tai sitten en osaa etsiä. Hame on ihana!

Viivi

Kyllä tuon hameen edestä jo vähän etuileekin. ;) Ihmettelinkin jo postauksen alussa että "Mitäää, Bershkastako muka ulos kädet tyhjinä..." :D Mä kerran jätin yhden nahkatakin sieltä ostamatta ja säntäsin viimeisenä mahdollisena hetkenä sen hakemaan ennen kuin laiva lähti. Onneksi hain, yksi lemppareimmistani. :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Joo, yleensä sieltä tosiaan ei lähdetä kädet tyhjinä pois :D
hahah, olisi varmasti jäänyt kaivertamaan mieltä (ikuisesti) jos ei olisi käyyt lopulta haluamaansa hakemassa.

L

Olen vasta nyt löytänyt blogisi ja oli pakko tulla kommentoimaan miten uskomattoman kauniilta näytät :) poseeraat kuvissa ihanasti, olet aivan mallin näköinen. Täytyy ehdottomasti tutustua blogiisi tarkemmin, postauksiasi on ilo lukea :)

ps. itselläni on myös tuo samainen LV:n laukku haaveissa :)vaikka suosinkin damier kuosia, tuosta mallista ottaisin ehdottomasti tuon vaalean :)

Heidi

Nyt kannatti ryntäillä koska asukokonaisuus on todella onnistunut. :)
Tykkään muutenkin sun tavasta kirjoittaa blogiasi huumorilla höystettynä. Elämä ei saa olla liian vakavaa. :D

sofia

haha, tunnistin kyllä saman piirteen itessäni :-D
t. eräs pakkomielteinen, joka juoksi barcelonassa lähtöaamuna hakemaan pitsistä t-paitaa stradivariuksesta, vaikka lentokenttäbussi oli just lähössä. mutta kun oli ihan pakko saada...

EDI

näytät ihan tuossa toisessa kuvassa barbilta jolta toinen jalka on katkennut.. :D

ja on muutes kaunis hame :)

Elina

rakastan tätä asua, ihanan kesäinen ja tyylikäs! kengät, laukku, hame, kaikki tosi kivoja :) sait uuden lukijan!

Saaramaria

Ihana!!:)) Siis ihan täydellisen värinen on toi hame! Oon yrittäny ite etsiä vähän saman tyylistä mut empä ole löytänyt:D

Vierailija

on kyllä erikoisen söpö hame, niin kivan värinen!
ja noi maksihameet on niin sun juttu, sopii täydellisesti joka kerta :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Tykkään niistä kyllä tosi paljon (vähän liikaakin). Käteviä kun ei jaksa puristavia housuja ja tarpeeksi lämpimiä vähän viileämmälläkin säällä kun ei säärien tarvitse olla ihann paljaina :)

Lauraa

Oon nyt matkalla kotiin Helsingistä ja olin su-ma Tallinnassa. Käveltii Vanhassa kaupungissa sunnuntaina joskus 16-18 ja rupesin kattoo ku yhen ravintolan terassilla oli niin tutunnäkönen mies ja mietin pääni puhki et missä ihmeessä mä oon sen nähny. Sit sä tulit ja mulla välähti :D tutkittiin siinä teijän pöydän takana ruokalistaa mut en sit kummiskaa viittiny häiritä ku olitte syömässä :)
Ja oot kyllä niin nätti!:)

Helenee

Nyt tulee vähän outo kysymys mutta onko sulla ikinä ollut reikiä hampaissa? kuinka monta kertaa? millaista poraaminen oli? voitko kertoa mahdollisimman tarkkaan, Kiitos paljon etukäteen :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi, on ollut vaikka kuinka monta ja ihan pienestä pitäen!
Ööh, poraaminen ei tietenkään tunnu kipuna miltään puudutuksen ansiosta. Vain sellaista pintä (inisevää) poran ääntä ja tärinää hampaassa. Ei mitään mukavaa, mutta ei nyt niin kovin pahaakaan.

Kärty

Meinasin myös kommentoida, että mitenkäs tuo toinen kuva, näytät hieman Aladdinin lampun hengeltä (jalattomuus) ja kun vastauksessa mainitsit nilkkatuesta, niin mieleen tuli vain, että eihän se jalka kuitenkaan mennyt liikkeen läpi juostessa? Vaikka olisikin, niin tajuttoman ihana asu ja varsinkin hame, kannatti!

Rullus

Ihana hame! Oon aina halunnut pitkää hametta, mutta jotenkin tuntuu et ne sopii vaan pitkille. Ootko muuten miten pitkä, aattelin vaan että jos oot lähelläkään mun pituutta (164) niin ehkä tuollanen pitkä hame sopis myös mulle...

Marjo

voi kun itselläkin olis yhtä lailla "pelisilmää" noiden vaatteiden kanssa kun sinulla! Ja mikäpä ei tolla kropalla hyvältä näyttäis!

Aloin miettimään että ootko löytäny tollaiset pitkät hameet jo aikaa sitten vai onko ihan tämän/viime vuoden löytöjä? Oletko koskaan ollut "käytän pelkkiä housuja arkena" -tyyppi?

Kumarrus blogista, helppoa luettavaa ja kivoja kuvia :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos paljon :)
Muutama vuosi sitten taisi pitkät hameet vallata vaatekaappini. En ole koskaan niinkään ollut enemmän housu- tyyppiä. Varsinkaan kireet farkut ja nimen omaan arkena ahdistavat välillä :D

laura A

Ihana asu! Olin muutama viikko sitten barcelonassa viikon lomailla ja täytynee myöntää, että kannoin ehkä puolet Bershkan valikoimasta kotiini. Minkäs sille voi kun sielä oli vaan kaikkea niin täydellistä! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram