Hei blogi. Täällä ollaan elossa, vaikka hurjan pitkään aikaan (yhteen päivään) minusta ei ole kuulunutkaan.
On ollut työkiireitä ja pakollista unitarvetta, koska heräsin tänään neljältä.

Nyt olen kuitenkin täysissä sielunvoimissain ja juuri lähdössä elokuviin- katsomaan mitäs muutakaan kuin: Hangover 2.
Kovat on odotukset.

Päivän asuna toimi lenkkarit, shortsit ja t-paita. Oikeasti en ole niin sielunvoimissani, kuin väitän. Oikeasti ulkona sataa, minua väsyttää edelleen, enkä mistään hinnasta laittaisi tänään mitään muuta päälle kuin mukavat lenkkarit.

Olen aina halunnut Beatles- paidan.
Vuosien etsinnän jälkeen löysin sellaisen H&M:stä!
Olin vähän vihainen, en tiedä miksi.

Housut ovat taas samanlaiset, kuin korkeaytäröiset farkkuni ginatricotista, mutta shortsien muodossa. Nekin ovat aikalailla täydelliset. Kiitos gt.

 

Sain myös oudon päähänpiston tänään. Minun oli pakko saada huulipunaa!
En ole eläessäni sellaista käyttänyt, enkä tiennyt omistavanikaan, mutta jostain kätköistä löytyi Chanelin punainen huulipuna. Lopputulos oli jotenkin tätimäinen, joten ryhdyin etsimän toista sävyä.
Löysin Diorin paletin. Sellaisen missä on luomivärejä, poskipunaa ja ehkä huulipunaakin jossain täplässä. Laitoin sitä, oletettua huulipunaa edellisen päälle ja olin aika tyytyväinen amatöörisuoritukseeni.

Lopputulos oli minusta todella punainen, mutta eihän se kuvissa välity ollenkaan samanlaisena, tai sitten olen värisokea, tai tulossa taas hulluksi.

 

 

 

Kommentit (20)

Villiina

Tosi kivan näkönen asu. :) Hmm, rupes itteänikin himottamaan valkoset converset.

Anonymous

Oot kyllä niin kaunis! :) ja aivan täydelliset ripset, en tajua miks niihin kiinnitin huomiota erityisesti :D mahtaako olla ripsienpidennykset? ;)

Senja

kiva nähdä sun päällä vähän tommonen poikkeava asu! :) rennon ja hyvän näköinen. no, mikäs sun päällä ei näyttäis hyvältä.ps. itekkään en oo koskaan omistanut yhtä ainutta huulipunaa, kiiltoa tai mitään muutakaan. päivääkään en oo pystynyt moisia käyttää, vaikka joskus oonkin kokeillut. mun mielestä mulle a. ei sovi ollenkaan b. tuntuu epämukavalta kun on jtn "smägmää" huulissa...

Julia

Katariina,Kiitos :)Laura,Se on ihan kiva, mutta hassun mallinen.Villiina,Mua himottais nahkaiset valkoset :DAnonyymi,171cm ja 49kg.

Laura

"Olen aina halunnut Beatles- paidan.Vuosien etsinnän jälkeen löysin sellaisen H&M:stä!Olin vähän vihainen, en tiedä miksi."Hahahaaa, ihana. :D Tuun niin hyvälle tuulelle sun teksteistä. Kiitos siitä!

Julia

Johan menee hassussa järjestyksessä.Anonyymi,On pidennykset kyllä :)Senja,Sama mulla, tuntuu niin oudolta kun on jotain huulissaj hiukset jää kiinni ja ties milloin sitä on hampaissakin jne :D mutt, hassua kyllä. Tämä ei häiritse, eikä tartu? johtuukohan tuosta diorin palettijutusta mitä laitoin :D Se oli niin outoa koostumukseltaan jo muutenkin.Anonyymi,Chanel rouge coco 13 gardenia ja Diorin trotter multi-use palette :)

kerrrri

Voi kun oot kaunis :)! Haluisin kysyy siitä että ootsä baarimikko tai jotai sinne päin? Nimittäin kiinnostais se alaa että jos oot nii ehkä voit tehdä siit erikseen postauksen :)?

Anonymous

Hei apua, nyt mun on pakko saada noikin shortsit!Multa nimittäin löytyy jo ne siniset korkeavyötäröiset shortsit, mitä sullakin on viime aikoina nähty kuvissa, ja mä oon kuluttanu ne jo melkein loppuun tässä viime viikkoina! ;D Oon nyt keväällä rakastunu noihin korkeavyötäröisiin shortseihin ja sitä ennen hameisiin :D Mut kivaa iltaa sulle!-kata

Anonymous

heippa!mun on pakko kysyy muutama kysymys eli mistä toi teidän ihana keittiön pöytä on? ja sitten minkä merkkiset noi viinilasit on, jotka näkyy monessa eri postauksessa? ite mietin, että mitä laseja alan valmistumisen jälkeen keräämään enkä oo törmänny mihinkään kivoihin vielä. tollasiin viinilaseihin en ookkaa vielä törmännyt :)sitten mun on pakko vähän kehua sun blogia! postaat ihanan usein, sulla on hyvä tyyli niin pukeutumisen kuin sisustamisenkin suhteen ja sulla on tosi laadukkaat kuvat! en jaksa edes kattoa/lukea blogeja, jos kuvat on suttuisia. sun kuvia taas kattoo mielellään! kiitos, että pidät blogia :)

Julia

AnsQ,Kiitos:)Kerrrri,Kiitos paljon. Olen baarimikko kyllä :) Jonkinnäköistä työpostausta voisin kokeilla tehdä joskus. Kata,Jep! Tiedän :D Silloin kun ostin ne ensimmäiset, mietin että voi kun niistä farkuistakin olisi shortsit ja kappas, niin olikin! Aivan ihanat.Anonyymi,Keittiönpöytä on ikeasta ja lasit villeroy & bochin :)Kiitos itsellesi, että luet sitä ja pidät tästä! Ihana kuulla, että saan aikaiseksi jotain luoettavan ja katsomisen arvoista.

Anonymous

Hei! Mahtaako noita farkkuja olla edelleen? Ja mitä mahtoivat maksaa? Farkut ja shortsit? Todella ihanat <3 Aivan mahtava blogi ja huippuasenteella kirjoitettu! Tykkään :)Anni

Anonymous

Voi apua kun ois itse puoliksikaan niin kaunis kuin sinä! Blogisi on yksi suosikeistani, jatka samaan malliin, eli ole oma itsesi!:D

Julia

Anni,En ole varma. Itse bongasin viimeisen kappaleen manskun gt:stä ja vielä niin innoissani löydöstä, että en tainnut oikein sisäistää sen hintaa :D Eli, en muista paljoin ne maksoivat. Farkut taisivat olla 39€ jos en ole täysin väärässä :)Anonyymi,Kiitos ihana! Varmasti olet kaunis. Kaikki ovat- tavalla tai toisella :)Anonyymi,haha. Älä ole peppukateellien :D Niinkuin olen täällä sanonut: Takapuoleni elää täysin omaa elämäänsä ja on välillä pyöreä, völillä littana välillä... jotain :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram