Tukholman muotiviikkojen toisen päivän yhtä yllättävän vaalea asu ei saanut avaruushiekkaa helmoihin, mutta pientä sähläystä sai tämäkin päivä silti osakseen.

Ajattelin nimittäin näppäränä tyttönä käydä vielä pikasuihkussa ennen Zalandon illallista. Koko päivän kaupungilla juosseena, ei tietenkään tullut mieleen käydä suihkussa ennen laittautumista, vaan sen jälkeen. Naama nätisti puuteroituna ja tukka ilmavilla kiharoilla varustettuna hyppäsin suihkukaappiin nopealle vartalopesulle. Säilyyhän ne hiukset kuivana ja naamakin ihan kunnossa, jos sitä vain vähän käsisuihkulla suihkuttelee jotain jalkoja..

Edelleen ihan hyvä idea, mutta siinä vaiheessa kun laitan käsisuihkun paikoilleen ja väännän hanan kiinni, tajuan juuri avanneeni monsuunisade/sademetsä höyry/tupla leveän painepesusuihkun katosta päälle, eikä se pikasuihku enää todellakaan tuntunut niin hyvältä idealta.

Vettä tuli puuteroituun nenään ja kiharapilveen kuin saavista ja aivan jääkylmänä. Illalliselle lähtöön viisi minuuttia.

Eipä siinä. Näytin ehkä siltä, että olin juuri noussut kaivosta, mutta minkäs teet. Märkä tukka nopeasti nutturalle ja naamasta vedet (ja puolet meikistä) pyyhkeeseen.
Lähdinpähän illalliselle ainakin kirjaimellisesti suihkunraikkaana.
 

 

                                                       Ei kannata luottaa modernien suihkujen hanoihin. 

 

Paita Gt // Mekko BikBok // Kengät Adidas // Aurinkolasit Dior // Laukku Celine
 

Kuvat: Sandra Hagelstam / 5 inch and up

Kommentit (6)

Maria

Siis mitä, onko vekkihameet tulossa taas muotiin!?!(en tosiaankaan seuraa muotia jotta olisin edes osannut aavistaa tätä)Taas mun ajatukset tuli tosielämään, kun mietin ihan taannoin,että miltähän näyttäisi tänäpäivänä sellainen musta vekkihame mitä äitini joskus 80-luvun lopulla käytti.Hullummalta ei kyllä kieltämättä tänäpäivänä näyttäisi selaset 80-luvun jättirillitkään....ihan oikeasti.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Taitavat olla vekkihameet ja ne isot jättirillitkin jo jonkin aikaa olleet muodissa :) Ota noista nyt sitten selvää :D

Vierailija

En ollu tunnistaa sinua ensimmäisestä kuvasta, näytät tosi naiselliselta :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram