Kenties joku on täällä pannut merkillekin joskus, että tykkään jauhelihalla täytetyistä ruuista? On ollut täytettyjä tomaatteja ja paprikoita vähän liikaakin - ja täytän varmaan vielä ties mitä, mutta nyt oli munakoison vuoro.

Täytetty munakoiso yllätti ja tuo tsatsiki sopi siihen mahtavasti. Tässä reseptejä:

munakoiso
öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 tomaattia
400 g naudan paistijauhelihaa
n.200g tomaattipyreetä
1 1/2 tl suolaa
½ tl (tai vähemmän) juustokuminaa
½ tl (tai vähemmän) kanelia
chilimausteseosta myllystä
mustapippuria
jauhelihamaustetta
pinjjansiemeniä

Uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Halkaise munakoisot pituussuunnassa ja koverra sisusta lusikalla niin, että sitä jää reunoihin noin 1 cm paksuinen kerros. Paloittele koverrettu sisus täytettä varten.

Asettele munakoisonpuolikkaat leivinpaperin päälle pellille ja sivele niiden pintaan hiukan öljyä . Peitä munakoisot foliolla ja kypsennä niitä 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Tee sillä aikaa täyte. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, kuutioi neljä tomaattia. Kuumenna paistinpannussa tilkka öljyä ja kuullota sipuleita pari minuuttia.
Ruskista mukaan jauheliha ja lisää joukkoon tomaattipyree, mausteet, kuutioidut tomaatit ja munakoisojen sisukset (itse laitoin vain puolet niistä, mutta maun mukaan). Kypsennä täytettä noin 10 minuuttia.

Ota munakoisot uunista ja täytä puolikkaat jauhelihaseoksella. Viipaloi loput tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne jauhelihatäytteen päälle. Ripottele pinnalle pinjansiemeniä ja kypsennä munakoisoja vielä hetki.

Tsatsiki
n. puolikas kurkku
1/2 pkt (200 g) vuohenmaitojuustoa
1 prk (200 g) turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
1 tl juoksevaa hunajaa
1/4 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Raasta kurkku ja valuta raasteesta ylimääräinen neste siivilässä. Leikkaa vuohenjuustosta kuori pois ja paloittele juusto.
Sekoita kaikki tsatsikin ainekset keskenään. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoamista.

Täytetyn munakoison kaveriksi keitin muutaman uuden perunan, koska en voi olla syömättä niitä oli ateria mikä tahansa. Ja laitoin viereen salaatin missä oli myös paljon rucolaa ja pinaattia.

Kommentit (19)

Mirre

En oo pääsy syömään tässä nyt viiteen tuntiin ja sait mun ikävän nälkäni pahenemaan noilla kuvilla. :D Näyttää mielettömän herkulliselta. Jos sitä töiden jälkeen jasksas väsätä jotain tommosta herkkua!

Reeta

Vitsi miten hyvältä toi näyttää! Munakoiso on herkullista ja miksei se jauhelihakin. Tätä testaan varmasti vielä tänä kesänä.

emmi

Thanks tästä! :) tein tän heti tänään, kun näyttikin niin hyvältä, ja oli kyllä todella hyvää! :P

kyselyikä

Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta kysympä kuitenkin :) Millaisista hajuvesistä pidät? Käytätkö tuoksuja arkena?

Herminica

Haha! :D Huipp yhteensattuma täällä täyteltiin nimittäin tänään myös nuita!

Alice

Meillä oli suuren työn takana saada mies edes maistamaan munakoisoa, mutta nyt se on aika usein käytössä, juurikin jauhelihan ja perunan kanssa:)

Henna

Hei tsau moi!
Tämä asia ei nyt kyllä liity hevonkakkaakaan tuohon munakoisoon mut kysyisin kuites nyt:oletko sie ja sun miehes semmoses elokuvassa ku likainen pommi?wuhuu aivan huikea elokuva ja tosiaan ihan niinku siinä ois näkyny teän pärstät:)

mikaela

Julia! Tarvitsen sun apua!

Mihin mun kannattais viedä mun poikaystävä synttäri-illalliselle? Mieluiten joku suht. edullinen, ei turhan formaali tai fiini mutta kuitenkin sellainen kiva arkijuhlapäivään sopiva ravintola...

Kysyn sulta kun ootte ainakin blogin perusteella käyneet Laurisi kanssa monessa aika kivannäköisessä paikassa syömässä ja olis kiva viedä synttärisankari jonnekin vastaavaan.

Toivottavasti voit auttaa!

-Miksu

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hinta/laatu suhteeltaan todella hyvä ravintola on Hoku. Tuli ainakin ensimmäisenä mieleen :) Pöytä kannattaa varata. Lisää ideoita voit saada kun katsot tunnisteiden alta ravintolat kohtaa :)

Just curious

Oo ihanan näköstä!! Mistä sun blogin nimi muuten tulee? Tai siis mistä toi oc-lyhenne? :-D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se on aika hölmö juttu :)
Joskus aikoinaan blogin nimi oli oceanchild (mikä puolestaan tulee beatlesin biisistä, minkä mukaan isäni kertoi minut nimenneen) Kun tästä en kuitenkaan blogin nimenä pitänyt pidemmän päälle lyhensin sen vain oc:ksi. En ole kyllä vieläkään blogin nimeen tyytyväinen :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram