Tiedättehän miltä tuntuu lukea vanhaa päiväkirjaansa, katsella pölyttynyttä valokuva-albumia, tai vaikka eksyä selailemaan muutaman vuoden takaisia Facebook päivityksiänsä?
Ne eivät välttämättä ole niitä hetkiä, milloin toteaa itselleen, että vautsi olipas hyvin sanottu, olen ehdottomasti edelleen samaa mieltä ja onpas muuten kivat vaatteet tuossa kuvassa!

Noin minäkään en tosiaan ajattele, kun luen vanhoja blogipäivityksiäni. Ajattelen pikemminkin, että miksi olen kirjoittanut tuollaisia lauseita, mitä olen ajatellut ostaessani nuo vaatteet, miksi olen kuvannut Balilla vain omaa pärstääni kun ihmisiä saattaisi kiinnostaa myös maisemat ja minkä takia olen kertonut sen asian itsestäni ja salannut taas tuon. Lista on aika pitkä.

Mutta, ne ovat muistoja – ihan niin kuin ne valokuva-albumitkin. Pystyn nauramaan niille melkein yhtä makeasti kuin teini-iän kuvalleni, missä vetyperoksidiblondit hiukset varjostavat murjottavia kasvoja ja viivaksi nypityt kulmakarvat kurtussa yritän selvästi viestittää maailmalle angstini voiman.

Ne ovat virheitä ja onnistumisia ja ne kaikki raahasin mukanani myös tänne MyCosmoon.
(Olen valmis myös tekemään uusia kommelluksiani täällä. Nauran niille myöhemmin, tai muistelen hymyillen. Niin sen pitää ollakin – Kehityn ja kompuroin).

MyCosmokin kehittyy ja varsinkin näin alkuvaiheessa olisi kiva kuulla mielipiteitänne asioista mitä voisi parantaa tai mitä mielestänne toimivat tällaisenaan. Toivottavasti jaksatte myös olla kärsivällisiä. Sivu on tosiaan vielä hieman kesken ja mm. sivupalkin tagit, seuraa-napit ja arkistot tulevat toki paikoilleen. Siinä menee valitettavasti vain vielä hetki. 

Sillä välin - jos joku haluaa kaivaa ne naamakuvani Balilta, tai kirjoitusvirheitä tulvivia vanhoja tarinoitani, niin käyttäkää vasemmassa kulmassa löytyvää etsi palkkia (suurennuslasia). Se on ihan kätevä.   

 

Mekko - VeroModa
Takki - Gt
Kengät - Zara
Aurinkolasit - RayBan
Sormus - YSL (pienet Bershka)



Kuvat: Miisa

Kommentit (25)

Sopa

Aika hyvältä vaikuttaa mut yks juttu tuli heti mieleen, kun rämppään hiirellä aina tekstiä niin nyt se siirtyykin tähän postaukseen kun painaa tekstin kohalta! Pieni juttu mutta ärsyttävä :D

Hilla

Niin, blogihan on tavallaan päiväkirja, ja sehän muuttuu samallalailla kuin itse ihminenkin. Tavallaanhan se on hauskaakin huomata itse niitä muutoksia. Ja taas kiva asu! Ehkä kolmen vuoden kuluttua ollaan jo erimieltä. ;D

t.http://cloudberryslife.blogspot.fi/

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kyllä, juurikin näin :)
(ja olen kyllä melko varma, että tätä mekkoa en laita päälleni kolmen vuoden päästä :D)

Taija

Sellainen kommentti tai toivomus oikeastaan heti, että olisi kiva jos tuolla välilehdellä näkyisi ekana kenen blogi. Mulla on tapana avata monta välilehteä eri blogeja ja on kiva kun näkee mikä välilehti on mikäkin blogi. Nyt lukee vain postauksen nimi tai Blog - MyCosmo. Ja mullahan oli tietenkin heti kaikki MyCosmo blogit auki ja joka välilehdessä sama teksti. :D Toki jokainen lukee ja aukoo sivuja tavallaan ja tämä on vain mun tapa ja toive, mutta tuskimpa siitä kenellekään haittaakaan olisi. :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Totta! Hyvä huomio :) Itse olen myös samanlainen välilehti venkslaaja ja olisi kyllä kätevää jos tietäisi kenen blogi on missäkin välilehdessä auki.
Kerron tästä eteenpäin.

W

Huomasin tuon saman välilehtiasian, mutta Taija ehtikin sanoa siitä jo ensin:) ja lisäksi laitoin merkille vastaavanlaisen "ongelman", kun lisäsin tämän uuden blogisi osoitteen tietysti heti suosikkilistalleni: otsikoksi tuli automaattisesti pelkkä Blog - MyCosmo.. Olisin toivonut, että siihen olisi tullut lisäksi automaattisesti myös Julia Toivola, niin ei tarvisi itse sitä lisätä siihen..:) Mutta pikku juttujahan nämä loppupeleissä on. Ja niin, onnea kovasti tästä blogimuutosta! Oot yks mun suosikkibloggaajista, jatka ehdottomasti samaan malliin!! :)<3 Mukavaa viikonloppua sulle!

Vierailija

On melko uusi ja juuri muutama päivä sitten näin näitä veromodassa vielä :) löytyy myös harmaina.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

On melko uusi ja itseasiassa näin näitä veromodassa ihan pari päivää sitten :) löytyy myös harmaana.

Sun

Mistä sä ostat lastenvaatteita? Näin sut kerran kappahhlin lastenvaateosastolla, ostitko omalle vai jollekki tuttavan lapselle?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En ole kyllä valitettavasti ollut Kappahlin lastevaateosastolla ehkä ikinä :D Ehkä olen ollut jollain läpikulkumatkalla tjn. H&M:stä kyllä ostin juuri pienen bodyn raskaana olevan ystäväni tulevalle vauvalle :)

elisa

ihan muutenkin vinkkinä muillekkin kuin vaan sulle: kenenkään teijän viiden bloggaajan postaukset ei päivity enää blogloviniin! :( tosi harmi koska en ikinä muista käydä tällä sivulla kattomassa onko tullu uutta juttua, kun on tottunu, että bloglovin ilmottaa, kun on tullu uus postaus...

ja muuten rakastan sun tyyliä kirjottaa - niin ihanan erilaista kuin kellään muulla bloggaajalla <3

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Tiedän ja olen siitä pahoillani. Huomasimme asian kyllä heti, mutta sen korjaamisessa on kestänyt hieman aikaa. Kaikki kuitenkin palautuu ennalleen vielä ja Bloglovinin kautta pääsee ihan normaaliin tapaan seuraamaan. Toivottavasti vain mahdollisimman pian!

Kiitos <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram