Olen hurjasti aivotyöskennellyt mobiiliblogin luomisen parissa, mutta työ ei oikein kanna hedelmää ja sivut huutaa erroria. Olisin hurjan paljon halunnut bloggailla kuvien kera puhelimellani täältä järvien ja metsien keskeltä, mutta saan aikseksi nyt vain pelkkää tekstiä.

Maalla on ollut mukavaa. Pieni flunssani kasvoi uidessa ja saunoessa kovaksi kuumeeksi, mutta kivaa on ollut ja voihan sitä rentoutua näinkin- peiton alla Iphonella blogimaailmassa ja ehkä joskus jopa päässsyt kirjan pariin.
Tarkoituksena olisi ollut lähteä tänään Lahden festareiden kautta kotiin, mutta ellen koe ihmeparantumista, taitaa Lahti kyllä jäädä näkemättä.

Asiasta toiseen. Yannan kanssa leikkimielisesti sovittiin, että jos jompikumpi meistä voittaa Nellyn mekkokisan, ottaa se toisen palkintomatkalle mukaan. Tällä hetkellä Yanna on jo melko turvallisesti sadan äänestetyimmän joukossa, mutta minä! Voi luoja minä ja mekkoni siellä jossain aivan muualla. Ihan vaan reiluna pelinä Yannaa kohtaan yritän kiriä 100 joukkoon myös, joten jos joku jaksaa, niin ääniä saa laittaa TÄNNE.
Jos kävisi niin hassusti, että tuomaristo olisi sokea (tai virus olisi deletoinut suurimman
osan mekoista) ja voittaisin, niin olisin teille velkaa vähintään todella hyvän palkintomatka
blogin. Haha, aika köyhä lohtu ja hyöty, mutta yritin edes :)

Nyt multa katkeaa sormi ja verisuonet päästä, jos en lopeta. Puhelimella postailu on vaikeaa! Ihanaa lauantaita ihmiset. Yrittäkää olla saamatta tätä söpöä kesäflunssaa :)

Kommentit (4)

Anonymous

Ihanan simppeli mekko. Hei, saisiko toivoa postausta siitä miten laitat ton sun ihanan tukan?Kiitos ihanasta pirteästä blogista (:-anu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram