Ollaan mietitty seuraavaa lomakohdetta.

Jossain vaiheessa innostuimme jo hiukan liikaa ja olimme varaamassa lentolippuja Balille.
Matkakassan saldo ja työajat eivät olleet suunnitelmamme kanssa täysin samaa mieltä, joten yhteinen Balin reissu saa vielä odottaa.
















Pohdimme myös NewYorkia, mutta vaikka sinne saakin nyt suht halpoja lentoja, yöpyminen siellä maksaa tuplasti sen verran. Puhumattakaan paljon kuluttaisin ostoksiin. Siitä reissusta tulisi varmaan kaksi kertaa Balin reissua kalliimpi.

Tulimmekin siihen tulokseen, että Etelä-Euroopasta saattaisi löytyä varteenotettava kohde.
Lissabon nousi ensimmäisenä mieleen. Onko kukaan teistä ihanista lukijoista käynyt siellä?
Olen kuullut paikasta pelkkää hyvää. Se muistuttaa minua kovin Barcelonasta, pidän Barcelonasta.

Vissiin niinkin paljon, että olin siellä viimevuonna kolme kertaa.
Ensimmäisellä kerralla ystäväni Kiian ja erään tuttava pariskunnan kanssa.
Toisella kerralla Laurin ja kolmannella ihanan ystäväni Yannan kanssa.



















 

















En tiedä miksi Lauri oli alasti bussissa.






































 






















Joka kerta on ollut ihan yhtä hullun hauska.
Ensimmäinen kerta meni enimmäkseen kaupunkiin tutustuessa ja rannalla loikoillessa.

Toisella kerralla katselimme nähtävyyksiä, tutustuimme kulttuuriin, söimme, teimme ostoksia ja juhlimme. No kerran, mutta, aamuun asti ja juuri siihen aamuun jolloin lentomme lähti. Minulla ei ole ikinä ollut niin paha olo lentokoneessa. Tulipa sekin koettua. Ei tarvitse lentoa edeltävänä iltana enää koskaan tehdä mitään muuta kuin mennä aikaisin nukkumaan.

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä Barcelona visiitilläni Yannan kanssa vasta lennoilta meinattiinkin myöhästyä. Ei niinkään juhlinnan takia, vaan sen takia, että yhdessä me emme todellakaan muodosta mitään teho kaksikkoa mensasta.
Esim. Jatkolennolta milanosta oltiin myöhästyä sen takia, koska juorusimme ja joimme skumppaa lähtöporttimme edessä täysin epätietoisina meitä koskevista kuulutuksista.
Paluulennolla Amsterdamissa olimme missata koneemme, koska jumituimme katsomaan telkkarista voimistelukisoja?!

Niin kuin sanoin. Ei mitään terävimpiä kyniä penaalissa.
Saahan sitä joskus olla vähän hölmö.

Jokatapauksessa. Barcelona on ihana. Täydellinen kaupunki-ja rantaloma kohde.
Kulttuuria, ihania ihmisiä. Upeita maisemia, hyvää ruokaa (jos tietää missä syödä) ja kattavat ostos mahdollisuudet. Luultavasti menemme sinnekkin takaisin vielä tänä vuonna, mutta nyt ehkä se Portugali?
Vinkkejä ja kokemuksia kuulisin enemmän kuin mielelläni :) Ajankohta reissulle olisi luultavasti huhtikuun loppu/toukokuun alku.

Kommentit (11)

Anonymous

Hei.Itse olen käynyt Lissabonissa viimevuonna. Ehdimme kaupungissa olla vain muutaman päivän, mutta jo sen perusteella voin sanoa, että kupunki oli ihana! Suosittelen (:Jenni

Anonymous

Viime kesänä tuli Lissabonissa oltua. Ihana kaupunki, paikallisten englanninkielen taito vaan varsin huonoa, jota ihmeteltiin suuresti :D Etenkin taksikuskien kanssa tuli paljon ongelmia... Mutta esim. keskustan ravintoloiden henkilökunta toki osaa palvella, mutta takseja ajatellen kannattaa kirjoittaa esimerkiksi valmiiksi pienelle lapulle osoite ja antaa kuskille :) (ainakin jos kuski sattuu olemaan keski-ikäinen tai sen yläpuolella, nuoriin kuskeihin emme edes törmänneet) Tämä keskusta, ns. vanha kaupunki, on aika pieni, eikä Lissabonissa tosiaan paljoakaan nähtävää ole useamman päivän ajaksi, ostoskatukin erittäin nopeasti koluttu läpi, joten shoppailumielessä ei kannata turhia odotella :) Merkkiliikkeet ovat eri paikassa, siis esim louis vuitton jne, mutta kävelymatkan päässä nekin vanhasta kaupungista, jos vähän vaivautuu. Mutta itse viihdyin ihan hyvin vaikkei ylimpiin lemppareihini kuulukaan enkä sinne mitään merkillistä mennyt ostamaankaan, joten sinänsä sopi ainakin minulle :)

yanna

Hahahaha! Ihania muistoja! Varmaan mennään kesällä Barcelonaan taas! Jee :) (Pitäis olla sellaisia lipukkeita kun esim joissain kahviloissa kahveille, joka 5. matka Barcaan ilmaiseksi! Varmaan täyttäyisi aika nopeasti!) :D hahah

Anonymous

Ihana ruusukuva teistä :)Näytät kovin pieneltä poikaystäväsi vierellä. Minulla ei ole kokemusta Lissabonista, mutta odotan innolla että lähdet niin näen paikan sinun silmin. (toivottavasti teet siis monta postausta reissustasi) pidin erityisen paljon Bali postauksistasi.-Vakkari

Oc

Anonyymi,KIITOS. Ihana kuulla välillä muutakin kun pelkkää "super ihana, paras kaupunki ikinä" kokemusta Lissabonista :)Yanna,Se voi olla aika kätevä :DVakkari,Hehe :) Itsekkin odotan innolla ja lupaan tehdä monen monta postausta!

Oc

Anonyymi,No molemmat viimekertaiset hotellimme olivat halpoja ja hyvällä sijainnilla. Huoneet eivät olleet mitään luxusta, mutta eivät mitään murjujakaan. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mikä oli iso miinus :D Viimeksi yövyimme HLG Pelayo nimisessä hotellissa, missä oli todella ystävällinen henkilökunta ja ainakin meillä mukavan iso huone ja tilava kylppäri. Niistä kaikista kolmesta hotelleista ehkä paras. Sitä edellisellä kerralla Medium monegal hotellissa, mikä oli ihan ok, mutta todella pieni huone. Toisaalta se riippuu ihan myös tuurista minkälainen huone juuri sinun kohdallesi sattuu :)

Anonymous

Kiitos paljon vinkeistä, hotellin varaus edessä joten tämä auttaa varmasti!-aiempi anonyymi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram