Olen hyvä ihminen. Eikö se mitatakkin sillä perusteella, että niskojani särki kuin olisin viikon nukkunut kvien päällä, mutta silti lahjoitin hierontalahjakorttini Laurille. Soitin vielä ajan ja vein ja hain herran mestoille. Koko helahoito. Tietysti muuten olisin käyttänyt kortin itse, mutta samperi kun se ehti ensin valittaa selkäkipujaan. Eihän minun seuraavan päivän niskakipuni siinä enää paljoa painanut. Olisin ollut hirveä ihminen, jos toisen kärsimysten kuuntelun jälkeen hieronna olisinkin ottanut minä itse.
 

 

 

 

 

Neule: Lindex. Kengät:Bershka.

Hieronta oli jossain kiinalaisessa wellness hoitolassa IsoRoballa. Siellä kuulemma käytettiin jotain kuumia herneitä? Ja paljon kyynerpäätä, sekä siellä oli kattoikkuna. Tämän kattavan selostuksen sain Laurilta irti. Kiva, mutta oli kuulemma ihan hyvä.

Suomen hieronta hintataso on mielstäni aika yök. Silti voisin joskus hemmotella itseäni. Itseasiassa, en ole koskaan ollut suomessa missän hieronnan tapaisessakaan. Nyt olisi ehkä korkea aika.
Tietääkö kukaan mitään kokeilemisen arvoista paikkaa hernepussihoitolan lisäksi?

 

 

 

 

 

 

 

 

   

 

 

 

 

 

 

 

     

 

 

 

 

Onneksi sain lohdustuspalkinnoksi suhshilounaan ja luonnollisesti vähän hierontaa. Puhumattakaan antamisen ilosta ja siitä lämpimästä mielestä.
Ei haittaa nämä niskakivut nyt yhtään niin paljoa enää.

 

Kommentit (17)

Anonymous

Hei Julia!!Löysin blogisi eilen. ja olen koko aamun lueskellut sitä;) Ehdin päästä toukokuulle asti. Olen koukussa!Olet upea, tyylikäs, ja inspiroiva:) Jatka samaan malliin!T: Uusi lukija

Anonymous

Onkohan noita Lindexin neuleita vielä saatavana, vai onko se kenties vanhempi ostos? ihastuin tuohon kaulus/huppu systeemiin!

Julia

Anonyymi,Oho, aamussa toukokuulle asti, siinähän menee pieni ikuisuus :) Ihana kuulla, että tykkäät. Kiva saada uusi lukija!Anonyymi,Perus terveellinen ruokavalio ja suht säännöllienn liikunta (tosin kesällä söin mitä eteeni tuli ja liikuin kovin vähän). Anonyymit,Neuleen valitettavasti ostin n. vuosi sitten :(

Anonymous

Näytät aikalailla siltä naiselta joka on subin Big Brother mainoksissa:) tiedätkö ketä tarkoitan?

Julia

Janskiu,Ei :( Mutta, ehkä vastaavi alöytyy syksyn mallistosta? Pitää kärkkyä Lindexillä :DAnonyymi,Oi, kiitos vinkistä!Jutta,Kiitos jutta :) Pitää yrittää saada tehtyä tuo haaste!Anonyymi,Et ole ensimmäinen joka sanoo :D Katsoin juuri toissapäivänä ensimmäistä kertaa mainoksen ja piirteissä on kieltämättä hieman samaa, tyttö on noin sata kertaa nätimpi, mutta otanpahan isona kohteliaisuutena!

souphie

Joo toi neule on ihana! Itellä sama ongelma, koneella istuminen pahentaa vaan entisestään ja oon saanut monet hierojat oikeen haukomaan henkeään ja melkeen paniikkiin ku ne on koskenu mun hartioihin. Ostin kerran mun poikaystävälle hierontalahjakortin täällä Turussa olevaan Laguna Spahan. Mun ostama oli halvimpien joukosta ja makso 75 €.. jaiks! tollaset kiinalaiset/thaimaalaiset/intialaiset kunnon hieronnat on tosi kalliita mut oli kuulemma tosi hyvä hieronta, poikaystävä oli jopa nukahtanu kesken kaiken :D!http://souphie.wordpress.com/

YANNA

Tosta bb mainos mimmistä tuli mieleen et neltsi aina sanoo että kato julia on taas telkkarissa :D

Julia

Kiitos ihanat :)Yanna, haha ihana nella. Jos sekin huomaa "yhdennäköisyyden", niin kai se on pakko uskoa.

Jossu

Moikka:) onpas kiva blogi, taidan jäädä seurailemaan! Kirjoitat mukavia juttuja ja asusi ovat kivoja.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram