Että sellainen mielenkiintoinen torstai- Oikea sankariveto. Kyllä se vaan ottaa koville, juhliminen nimittäin. Mitä enemmän kakussa on kynttilöitä sitä rankemmaksi tämä viihde vetää seuraavan päivän ja peiton alla piilossa maailmalta taitaa olla se ainut paikka missä sen haluaa viettää.

LMFAO:ta saa syyttää. Keikka oli huikea, tunnelma korkealla, seeprat lenteli ja lasit kilisi. Käyhän ne biisitkin jo aivopesusta, kun lyriikat kertovat mistäs muustakaan kuin siitä pullonkorkin avaamisesta ja miten hauskaan kaikki onkaan. On muuten vielä sellaista radiokamaa, että vaikka en yhtäkään heidän biisiään omasta musiikkikirjastostani löydä, niin yllätyksekseni osasinkin jokaisesta sanat melkein ulkoa.

Mahtavaa oli, mutta nyt kaivan virkkuukoukut esiin ja piilotan tanssikengät ihan hetkeksi.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja joo, olin taas pukeutunut pinkkiin. Hyvin mielenkiintoista.

 

Kommentit (39)

Anonymous

En halua viilata pilkkua, mutta bändin nimi taisi olla lmfao :)hyvä blogi muuten !

Amy

Hei! Sellaista kysyisin että mistä ostat rintaliivisi? Eilen nimittäin sain taas kokea sen että changesta ei löytynyt kuppikokoja ympärysmitalleni 60. Tuli heti mieleen että sulla saattaa olla sama ongelma!

emmery

Hei! Tämä on lempiblogini mutta mulla on "pieni" ongelma sen kanssa... :/ nimittäin 90% ajasta sivu ei aukea ollenkaan, sekä Firefox että Chrome valittaa että server connection error tai että sivua ei löydy. Eikä auta vaikka klikkais try again tai refresh vaikka kuinka monta kertaa. Harmittaa paljon kun blogilistalla näkyy että on tullut uusi postaus mutta en pääse moneen päivään lukemaan. Osaatko sanoa missä vika? Meinaan muissa blogeissa mulla ei ole tätä ongelmaa... :/

Anonymous

Olisi todella kiva nähdä jotain kuvia teini-ajoiltasi. Sen aikaiset kuvat ovat yleensä vain kaikkein parhaimpia, koska monilla on tuolloin oikein kunnon identiteettikriisi meneillään.Muutoinkin olisi mukavaa kuulla jotain omaa pohdintaasi noilta ajoilta. Miten olet muuttunut jos olet? :)

Anonymous

Anteeksi pakko vähän korjata, kun tuo kyseinen bändi/yhtye on lmfAo :D Sinulta siis puuttuu a :) virhe on otsikossa ja tekstissä, mutta kaikkihan sen kyllä varmasti ymmärtävät mitä tarkoitat:) ajattelin vain sanoa jos et ole itse tiennyt :) ja ei, en muuten välitä mistään kirjoitusvirheistä:D rakastan blogiasi, pidän tavasta jolla kirjoitat. ihan kuin puhuisit ystävällesi :) ja muutenkin kaikki tässä on hienoa, sillä et kirjoita pelkästään elämän hienoista jutuista, vaan myös niistä mitkä on väärin ja mikä ketuttaa ;D jatka samaan malliin :>

Julia

lmfAo tiedän :D kello neljä aamulla ei ehkä ole se terävin kynä käytössä. Pahoitteluni.

Anna

Oijjj, tuolla oli saletisti hyvä meno ja meininki!♥ Kyllä olis kelvannu itsellekin nähdä noiden hulvattomien "poikien" keikka.:) Olette olleet niin nätskinä! ..mitä virkkuukoukkuihin tulee niin ihan ok juttu näin talvisin.;D

Bambi

Onko sinulla luonnon kiharat hiukset vai miten ihmeessä saat hiuksesi pysymään koko illan noin kauniisti kihartuneina?

Joanna

Ahaha voi ei :'D Olishan toi ollut varmaan näkemisen arvoinen jo shown puolesta vaikkei niinkään musiikin. Pääasia että oli hauskaa :)

Nina

Oh dear, jägerbombs! Vai? Lontoossa asuva ystäväni laittoi minut kerran juomaan noita ja huuuhuh :D

Julia

Minulle menee ihan hyvin ympärysmitta 70 :) Eli, melko helposti löytyy rintsikoita mm. hm:stä ja Lindeksistä. Harmi, etten osaa auttaa :(

Julia

Oho. En tosiaan tiedä, en ole kuullut että muilla olisi samaa ongelmaa. Voisikohan se johtua siitä kun silloin vaihdoin blogin http- ositteen, jos se nyt ei jostain syystä sitä löytdä. Olen sellainen tietokonevelho että olen näissä jutuissa valitettavasti aivan pihalla :D mutta, koitan kysellä vähän mistä tämä johtuisi :)

Julia

Tätä kysytään usein :) Lupaan tehdä teiniaikojen postauksen vielä joskus tulevaisuudessa (kuva-albumit ovat jossain vintillä laatikoiden pohjalla) ja olet oikeassa, minä olen todellakin sen näköinen niissä, että pienehkö identiteettikriisi on meneillään :D No, onneksi näille ajoille voi vain nauraa.

Julia

Kiitos :) Ja ihan mielenkiintoisesti olin onnistunut tuonkin asian kirjoittamaan väärin. Tarkistin sen vielä pariin otteeseen. Välillä kyllä tekisi mieli vain lyödä päätänsä seinään. :D Noh, onneksi monet täälä ovat jo tottuneet näihin pikku virheisiini.

Julia

mulla on sellaista kummallista käkkärän loivaa luononkiharaa omasta takaa, mutta kiharat pysyy parhaiten, kun laitan ennen lämpörullia latvoihin kiharanvirkistäjää ja viimeistelen sitten vielä lakalla.

Julia

kyllä oli :) melkein yksi parhaista mitä olen nähnyt (ja toinen niistä oli vielä kipeänä).

Julia

Voi kyllä! Jekkupommit oli niin kyseisen illan juoma ja varmasti osasyy "lievään" humalatilaan.

Anu

Hehhe, katsoin, että tuo 9. kuva ylhäältä laskettuna olisi sellainen, että sä olisit kiertynyt jotenkin oudosti solmulle ja tuo vaaleansininen peppu kuuluisi sulle :D Joo, ihan tyhmä juttu, mutta sain hyvät naurut :D Takuulla oli hauska keikka, noi jampat ovat niin rentoja!

Bambi

En olekkaan tutustunut aikaisemmin kiharanvirkistäjään, mitä merkkiä käytät? Täytyy testata, jos se auttausi minullakin kiharoiden pysymiseen :)

Anonymous

Ei vitsit mäki katoin, että kylläpäs sulla on ihmeluut, kun saat kroppas tollee kiemuralle!! Kunnes selasin postausta alemmas ja huhhuh helpotuksesta katoin, että mustat farkuthan sulla on :D

Julia

hahah. Ei lukenut, mutta ostin sen H&M:stä juuri edellisenä päivänä, eli vielä löytyy ja monissa muissakin väreissä. Hintaa hurjat 10 euroa.

Anonymous

näin sut siellä ku olit lähtemässä ja menit sen baaritiskin ohi ja sanoit ihmisille et oot töissä siellä. täytyy sanoo et oot yhtä nätti luonnossakin! ihana blogi :)

Julia

Öööh.. :D Mielenkiintoista, olinkohan hakemassa meidän tavaroita mitkä olivat baaritiskin takana. (Minne ystäväni, joka oikeasti on siellä töissä ne laittoi).Noh, tämä ilta oli muutenkin aika mysteeri. Kiitos paljon :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram