Huh ja puh kotona ollaan. Pieni väsymys puskee päälle- se on näitä yöihmisen aamulentoja. Ei viitsi valvoa kokoyötä, mutta unikaan ei tule, joten reissuun lähdettiin molempina kertoina silmät puolentoistatunnin unien jälkeisessä ummessa.

 

Menomatka meni jo sen verran puihin, että koneemme lähdön viivästyessä Helsingistä meni jatkolennot Saksassa myös täysin pieleen.
Siellä me sitten munichin kentällä  katkerana mussutettiin bratwursteja odottaen seuraavaa lentoa, muiden kumotessa sangria kannuja ja juhlien synttäreitä Barcelonassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

No, omapahan on vika kun sopii menoa muutaman tunnin päähän oletetusta saapumisajasta, kyllähän se tieto, että lennot voi myöhästyä pitäisi olla jo tuolla pääkopassa paremmin.

Paluulento puolestaan onnistui täysin mutkitta. Jos ei sitä kuolemanväsymystä oteta huomioon ja puhun nyt vain puhtaasta väsymyksestä, en krapulaisesta sellaisesta. Se vasta sitä matkustamisen mahtavuutta onkin. Onko joku kaikessa fiksuudessan joskus onnistunut lentämään joko vielä täysissä juhlatunnelmissa, tai sen jälkeisissä? Pakko nostaa itse käsi ylös ja myöntää, että joskus on molemmat koettu ja ne on niitä hetkiä kun tekisi mieli vetää itseään turpaan, kun kappas aika nopeasti huomasi, ettei se niin fiksu idea loppupeleissä ollutkaan.

 

 

 

 

 

Kommentit (14)

Anonymous

Ihania neuleita!!! Olen metsästänyt tuollaisia pitkiä ja löysiä pitkään, mistä mahtavat nämä olla siis peräisin?

pauliinariikka

Tuo valkonen neule on myös minun mieleen!!:) Upea! Mistä ostettu ja muistatko hintaa?:)

Nansku

Itse koin kesällä sen, miltä tuntuu olla koneessa kun edellisenä iltana on juhlittu (eikä asiaa auttanut että takana oli viikon putki). Noh, tietääpähän ainakin tulevaisuudessa, ettei se ole kaikista parhain vaihtoehto. :D

souphie

Tosi kivoja kuvia! Ite tulin just sunnuntaina tuholmasta jostai lensin turku-helsinki-tukholma. Väsynyt olin itekkin kun olin nukkunut lentoja edeltävänä yönä kolme tuntia mutta lennot ei onneks myöhästyny ja ehdin hyvin perille. Ei tuo tullu ees mieleen.. ensi kerralla täytyy muistaa :).http://souphie.wordpress.com/

Anonymous

Arggh, miksi sun miehes näyttää niin himskutin tutulta?? :D TV:sta tuttu? Paljasta! :D

Anonymous

Moikka. Kyselisin että onko sun hampaille tehty jotain? valkaisua yms? olet ihana:)

Julia

Anonyymi,Valkoinen on Pull&Bearista ja ruskea Pimkiestä. Laura,Uskon! :)Pauliinariikka,Se on sieltä Pull&Bearista. Virosta. Maksoi 30€ Nansku,Täälläkin oli kesällä sellainen menomatka prahaan, että ei ihan heti oteta uusiksiAnonyymi,Oi, kiitos :)Souphie,No, tämäkin taisi olla vasta kolmas kerta kun lennot myöhästyy kunnolla ja lennelty on kuitenkin kymmeniä kertoja. Kaipa sitä useemmin voi luottaa olevansa siis ajoissa :)Anonyymi,Jep, tosin ei enää ole siellä.Anonyymi,Laminaatit on etuhampaissa.

Anonymous

lennetty on niin rehellisessä kännissä kun kankkusessakin :D kumpaakaan en suosittele..viimeksi lähdettiin Brasiliaan suoraan ystävän häistä ja voin kertoa, että harkitsin pariin otteeseen itseni vetämistä alas lentokoneen vessasta :D-chloe-

Tinski

Sä olet niin ihana, että mä päätin nyt aloittaa kommentoinnin tänne! :D Oon lukenut jo niin pitkään, että nyt riittää tämä ujostelu. :)Ystäväni matkustivat kerran erään reittilennon toooodella juhlatunnelmissa Hollannista Espanjaan. Viimeisessä penkissään joivat skumppaa pullosta ja lauloivat Dirlandaa... Mua naurattaa mielikuva kamalasti mutta kanssamatkustajia todennäköisesti ei. Itse en ole lennoilla tötöillyt eikä LUOJANKIITOS kanssamatkaajanikaan. Paitsi, että nyt lienee hyvä aika koputtaa puuta: varasin viime viikolla 8 lentoa. Minun tuurillani mukana on 50+ humalainen Kirka-fani.

Julia

S.C,Kiitos :)chloe,Outs, aika pitkä lento kärsittävänä :DTinski,Jee, kommentit on tässä parhaita, joten kiitos että tulit kirjoittamaan :)Hahaha, kahdeksalla lennolla jos yksikään ei ole häiriöksi, niin olet aika onnekas :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram