Turkish airlines on mukava lentoyhtiö.
Tämän havainnoin sen pohjalta, että lensin viimeksi pitkän matkan Finnairilla ja se ei ollut niin mukava lento se. Meidän oma Finnair.

Finnair, missä pitkällä lennolla veloitettiin tyynystä ja viltistä seitsemän euroa, viihdepaketista kahdeksan ja juomista ties mitä (tutustuin valitettavasti vain konjakkipullon hintalappuun jouduttuani juomaan sitä neljä pulloa järkyttävään vatsakipuuni. Yksi 4cl pullo maksoi 6 euroa). Ystäväni sanoi että pieni vesipullokin maksoi.

Viihdepaketin tarjonta oli menolennolla melko surkea. Elokuvia enimmäkseen vuosien takaa, mutta paluulennolla onneksi asian laita oli aivan toisin päin. Katsoin Piin elämää ja Twilightin viimeisen osankin. (Okei, ehkä vika saattoi olla myös omissa elokuvamieltymyksissäni).

Ruoka oli aika pahaa ja minulta - joka olen tunnettu siitä että tykkään lentokoneruuasta - se on aika iso tuomio.
Vilttiä ja tyynyä en voinut ottaa. Ne olivat niin kulahtaneen näköiset, että olisi ollut vääryys vuokrata ne tuolla hinnalla.

Miksi tämä kaikki maksoi? Minulla ei ole mitään hajua. Olen tottunut siihen että pitkillä lennoilla saan viltin ja toisenkin ilmaiseksi, British airwaysillä hammasharjankin. Kaikissa saa katsoa vapaasti elokuvia ja juoda mitä haluaa.

Tietysti Finnairilla on hyvät (mainiot) puolensa. Minulle se merkitsee mm. erittäin turvallista lentoyhtiötä ja hyvää palvelua. Pidän Finnairista, mutta seitsemän euro viltistä en pidä.




Me lennettiin Etelä-Afrikkaan tällä kertaa siis Turkish airlinesillä. Viimeiset kaksi kertaa olen tullut tänne British airwaysilla, mikä on ihan ok, mutta nyt täytyy sanoa että Turkish airlines oli mukavuuden kannalta parempi.

Viihdetarjonta laaja ja täynnä uutuuksia. Ruoka oli valittavissa menusta kahdesta eri vaihtoehdosta, se oli hyvää ja kaikki juomat ilmaisia. Viltti oli pehmeä ja paksu ja niitä oli kaksi per henkilö! Lisäksi meille jaettiin rasiat, missä oli korvatulpat, sukat, silmälappu, hammasharja ja huulirasva.
Matkalaukutkin saivat painaa 30kg ja Istanbulin lentkentältä löytyi Victoria's Secret.

(Tärkeitä huomioita eikö? voin kertoa niitä vielä lisää; Lentokoneen vessoissa oli kokovartalopeili ja tuoreita kukkia).

Aikamoista.

Kommentit (63)

Nomi

Hyvä tietää että Turkish Airlinesista on hyviä kokemuksia! Me ollaan lentämässä sillä kesällä Dubaihin ja oonkin jo googletellut kaikkea mahdollista kyseisestä lentoyhtiöstä :P

Hipsu

Finnairillakin tietääkseni pitkillä reittilennoilla on kaikki ilmaista. Meksikoonko lensitte Finskillä? Kyseessä on silloin varmaan matkatoimiston Charter-lento, jolloin palvelut on maksullisia...Itselläni ei ainakaan Finnairin Shanghain ja Hong Kongin lennoilla veloitettu mistään ylimääräisestä...

Julia LK

Mun mielestä Finksistä vois tehdä jo kansalaisaloitteen! Hintalaatu on kertakaikkiaan niin vinksallaan kuin olla ja voi, sekä asiakaspalute ei yksinkertaisesti toimi. Odotan edelleen vastausta joulukuun alussa lähettämääni palautteeseen, jota toki käsiteltiin parilla viestillä kunnes sain viestin että he vetäytyvät tutkiman asiaa ja palaavat 28 päivän kuluessa. Ovat venyttäneet päivää näemmä... Lufthansa palasi asiakaspalutteeseen viikossa, ja siirsivät käteistä pankkitililleni "aiheutuneesta harmista", vaikka en ollut sitä edes ehtinyt miettiä saatikka pyytää.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana olen siis saaunt Lufthansalta käteistä, Norwegianilta lennon ajaksi Wifin ja SASilta maksutta "ylennyksen" business luokkaan. Finskiltä ylihinnoiteltuja lentoja ja pahaa mieltä!

Tää sun kommenttiboxi oli siis se oikea osoite avautua? :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Täällä saa avautua joo :D
mutta siis huhhuh, aikamoista! Onneksi muilla osataan tuo palutteen hoito. On ainakin jotain mihin verrata Finnairin tyyliä.

ilts

Oho, kuulostaapa hyvältä! Lensin itse Finskillä Thaimaahan nyt jokunen viikko sitten, ja me kyllä saatiin viltit ja peitot sekä virvoitusjuomat ilmaiseksi. Saatiin myös kuulokkeet, joten viihdepakettikin oli ilmainen. Alkoholi maksoi, mutta ehkä parempi niin, en olisi jaksanutkaan 11h lennolla kuunnella kännistä örinää. Outoa, että palvelu vaihtelee eri lennoilla.

Nymfimaatti

Kuulostaa kyllä aika riistolta noi Finnairin hinnat :o Täytyy pistää toi Turkish Airlines korvan taakse :)

Pauliina

Saako udella, mitä ostit Victoria's Secretillä? Itse kävin eräässä samaisessa likkeessä mutta siellä oli valikoimana lähinnä hajusteita, rasvoja jne. :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

juuri niitä hajusteita ja muutamat pikkarit :)
Ei näissä lentokenttä putiikeissa yleensä mielestäni olekaan mitään muuta.

Pupsu

Turkish Airlines on omasta mielestäni maailman parhain lentoyhtiö! Hinta-laatu -suhde on mitä parhain, ruoka on ihan tajuttoman hyvää lentokoneruaksi, asiakaspalvelu on kaikki kaikessa ja lennot viihtyisiä. Onneksi itse tulee joka kuukausi lennettyä HKI-IST väliä niin pääsee THYn koneeseen istumaan!:)

Vierailija

Oliko Finnairin lentonne ns. lomalento, eli matkatoimiston järjestämä ryhmämatka? Yleensä silloin ei koneessa saa ilmaiseksi kuin ruuan ja virvokkeita!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

juu, näin vähän pähkäilinkin. Oli siis Meksikon lento. Hassua silti, että siitä himputin viltistä piti pulittaa :D

Onnenetsijä

Kerroit juuri ne minulle tärkeimmät pointit lentoyhtiöistä! :D eniten minuun teki vaikutuksen tuo rasia joka sisälsi pientä kivaa ja huulirasvan jota tekee koneessa mieli lisätä jatkuvasti! Niin ja kokovartalopeili ja kukat vessassa.
Tuo sinun LV huivi on täydellinen!!!
Mukavaa matkaa ja pidä siskosta hyvä huoli!

Annina

No oho, eipä kuulosta lainkaan hullummalta tuo Turkish Airlines. Pitäiskö seuraavan kerran varata matkaksi sellainen, jonka lento menee Turkin kautta :D haha. Harmi kun finskillä menee nyt niin huonosti että joka välistä on yritettävä vetäistä rahaa :/

annina

aloin lukea sun blogia vasta vähän aikaa sitten mut sen perusteella mitä oon lukenu sulla on tosi kiinnostava elämä! ja oot ihan superkaunis :)
ihanaa nähä että voi olla noin upee vartalo ilman et menee ruokavalion tai kuntoilun kans liiallisuuksiin!

Alessia

Aivan samaa mieltä Finnairista. Pitääkin ensi kerralla kokeilla tuota Turkishia. Vietä mukava loma siskosi kanssa:)

madde

Olin myös itse yllättynyt kyseisestä lentoyhtiöstä, lensimme viime keväänä Istanbulin kautta Dubaihin sillä! Hyvä oli palvelu ja juurikin kaikki mainitsemasi asiat. Poikaystäväni koki vain vähän epämukavan yllätyksen Istanbulin kentällä. Naisten vessoissa ei ollut mitään vikaa, mutta miesten vessat olivat niin kaameassa kunnossa, että oksennus meinasi kuulemma tulla. Kaiken huipentumana oli se, että poikaystäväni löysi yhden pöntön renkaalta kokonaisen kakkapökäleen :D no kidding. Poikaystävä ei vieläkään pysty nauramaan kyseiselle näylle :D

Anteeksi jos oli mauton kommentti.... :D

pupsu

Istanbulin kentällä(atatürk) on AINA tajuttoman kuuma, muutenhan lentokenttä on erittäin viihtyisä. :)

jmp

Samaa mieltä Turkish Airlinesista! Olen lentänyt sillä muutaman kerran Kauko-Itään ja takaisin, aina olen ollut enemmän kuin tyytyväinen niin palveluun, viihdetarjontaan, comfy-pakettiin kuin ruokaankin. Toinen suosimani lentoyhtiö mannertenvälisille lennoille on Cathay Pacific, johon olen ollut hyvin tyytyväinen. Finnairilla on ollut lähestulkoon aina pahaa ruokaa, kalliit hinnat, vanhanaikainen kalusto ja liian usein kolkko palvelukin. Finnair on silti yksi eniten arvostamani suomalainen brändi, mutta en vain halua käyttää sen palveluja..:D

Voimia siskollesi ja sinulle.

Mariel

Mäkin haluan tuonne Victoria's secretille! Oot tosi kaunis ja sulla on ihana blogi. :) Pida hauskaa siellä ja rentoudu! :D

Karoliina

Mä olen lentänyt viimeiset 10 vuotta Turkish Airlinesilla kun Istanbulissa asuin. Finnair lensi sinne myös, mutta näiden kahden ero tuli selväksi aika pian - ja ilmeisesti monelle muullekin, sillä Finnair lopetti tuon reitin kannattamattomana vuoden jälkeen, kun taas Turkish Airlines lentää nykyään HKI-IST kerran tai jopa kahdesti päivässä ympäri vuoden.

ella bella

Olen samaa mielta finnairista. Silla olen lentanyt joskus lyhyita lentoja, mutta aina joku tuntuu olevan vialla, henkilokunta yrmeaa, ruoka usein kaameaa ja kaikki maksullista, niin en ole uudestaan sille rynninyt. Lensin juuri Pariisi-Shanghai niinkin epailyttavalla lentoyhtiolla kuin China Southern, mutta kaikki menikin oikein hyvin niin ruoan kuin mukavuudenkin osalta. Harmi ettei suomalaiset aina osaa.

ei finskille

Charter-lennoilla kaikki maksaa, reittilennoilla ei. Finskistä en tiedä, en ole 10-15 vuoteen sillä puljulla lentänyt. THY on kyllä Euroopan paras yhtiö: kaikki pelaa!

KataP

Ihan kuin olisin lukenut lentokentällä jonkun jutun, jonka mukaan Turkish Airways oli äänestetty Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi. Oon kyllä kuullut pelkkää hyvää TA:sta. Mä olen lentänyt pitkiä matkoja KLM:llä ja olen pitänyt paljon heidän palveluistaan. Ruoka, juoma, viltit ja viihde on kuulunut hintaan ja matkustamohenkilökunta on ollut todella ystävällistä. Niin ja sai ottaa 40 kg matkatavaraa! :) Tosin hekin ovat nyt vissiin karsineet vähän palveluita, ainakin lyhyillä lennoilla. Harmi, sillä palvelu on nykypäivänä aika ratkaiseva tekijä. Turvallisuus toki ekana, kun ilmassa ollaan!

KataP

Joo, mutta Afrikkaan lentäessä. Euroopan sisäisille lennoille tuskin saa otta noin paljon tavaraa mukaan! :D

äm

Finnairista on kyllä hieman samanlaisia kokemuksia kuin sullakin. Asiakaspalvelu tuntui vaihtelevan erinomaisesta hyvinkin tympeään. Lennoista on Finnairilla tullut kummallisia yhtenäisiä mainosmatkoja, joilla jopa keskusradion kautta selitetään ummet ja lammet kaiken maailman tarjoustuotteista. Nukkumisesta ei siis tule mitään.

Tuotevalikoimaansa saisivat myös kiinnittää huomiota, kun koneessa ei saa edes kivennäisvettä! Muuten ruoka-annokset ovatkin aika ala-arvoisia.

Itse olen pitänyt Air Balticista, joka lentää useilta paikkakunnilta Suomessa. Muista lentoyhtiöistä onkin sekalaisia kokemuksia.

Veera Einola

Vai että Sinä sait korvatulpat? Ne oli varmaan sitten minun kohdalla kaikki loppu, koska en saanut vaikka erikseen pyysin. Unohdin ottaa omat mukaan, ei lentomatkaa ilman tulppia. ;) Kyllä mulla muuten jäi ihan positiivinen kuva Turkish airlinesista! Rentouttavaa "lomaa" teile, kaikki kääntyy vielä parhain päin!

t.Veera

veeraeinolanelamaa.blogspot.com

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun käytin korvatulppia koneessa. Sai nukuttua hyvin! miksi en aikaisemmin ole tajunnut niitä ottaa. Aikamoista meteliähän jo itse koneen hurina pitää.

Reetta

itse oon kanssa aina pitänyt finnairia hyvänä yhtiönä ja niin se varmasti onkin, niillä parin tunnin lennoilla meinaan. Tässä viimeisen vuoden aikana on tullut lennettyä 3 kertaa edes takaisin australian ja suomen välillä ja huhhuh että voi olla ero suuri! Oma suosikkini on tällä hetkellä aussien oma qantas, aivan mieletön palvelu, hyvää ruokaa ja niin pehmeät tyynyt ja viltit. ja juomat ilmaista yms. Finnairilla taas kovat penkit, vanhat kalustot, ruoka on suoraan sanoen ällöttävää ja mitään ylimääräistä ei jaeta ilmaiseksi. Mun mielestä kuitenkin kun kyseessä on n 9 tunnin lennot pitäisi koneessa saada ilmaiseksi virvokkeita sekä muutenkin luoda viihtyisä matka matkustajalle. PAH.

Ansku

mun lempparilentoyhtiö tähän menneessä on Cathay Pacific - isot penkit, älyttömän laaja viihdetarjonta, erinomainen safka menusta (3-course), myöskin kaikenmaailman sukat ym. härpäkkeet ja kauniit lentoemot jotka jakaa hedelmiä ja suklaata pitkin lentoa :p.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

oi minä olisin niin halunnut hedelmiä ja suklaata myös! Täällä on nyt mainuttu jo muutamaan otteeseen tuo Cathay Pacific. Pitää koittaa päästä sen kyytiin joskus :)

Aino

Turkish Airlines on minunkin lemppari, vaikka en olekaan kuin yhden menopaluun sillä lentänyt. Vakuutti heti :)

edi

ite oon lentäny vain finnairilla ja turkish airlinesillä. Ja ehdottomasti tykkäsin enemmän turkish airlinesista. Juurikin sen takia että kalliin lennon lisäksi ei tarvitse maksaa mistään nappikuulokkeista 5e, jotka hajoaa ihan heti..

Ruoka oli erittäin hyvää lentokone safkaksi :) tykkäsin.

j

En tiiä miten paljon viimesen kahen ja puolen vuoden aikana on noi pitemmät lennot muuttuneet, mutta kyllä kun me NYC:iin lennettiin 2010 kesällä niin kaiken sai ilmaseks, viltit ja kaikki. Ite asun Köpiksessä ja lennän lähes poikkeuksetta aina Finskillä, koska ite oon sen parhaaksi todennut. Toi matkalaukun painoraja on vähän niin ja näin, on mulla joskus ollu painavampia laukkuja, tai kaks isoa laukkua (tai matkalaukku ja iso laukku) käsimatkatavaraoissa eikä koskaan oo mitään sanottu. Ongelmia tulee vaan sillon, ku kaikki business-ihmiset lentää samalla koneella ja kaikkien täytyy tietenkin ottaa matkalaukut käsimatkatavaroissa. Ainut mikä mua harmittaa on esimerkiks Helsingin Sanomien ja Iltalehen yms. (ilmaisen) tarjoamisen loppuminen. Blue1 ja SAS kyllä näitä tarjoaa, mutta heillä sit taas ei saa ilmaseks muuta kuin kahvia ja teetä, Finskillä virvotusjuomia. Norwegianilla taas saa pulittaa maltaita matkalaukusta,vaikka ilmanen wifi onkin.. Hinta-laatusuhde on kyl Finskillä ihan kohdillaan omasta mielestäni, ellet sitten varaa lentoa päivää aikaisemmin. Itse oon myöskin aina saanut hyvää ja ystävällistä palvelua, ja aina ovat pyrkineet auttamaan jos ongelmia on itsellä tai kanssamatkustajilla ollut. Anyways, toivottavasti Finnairilla noteerataan kaikki palaute, jotta firma pysyis pystyssä jatkossakin :)

Sanna

Mulla on turkkilaiset lentofirmat kaikki boikotissa, ihan vaan kun joskus skidinä luin lehdestä jonkinlaista tilastoa siitä, minkämaalaisilla lentofirmoilla on eniten tippuneita koneita ja tättärää, Turkki loisti sillä listalla aika hyvin. Koska turvallisuusaspekti painaa mulla aika paljon ku valkkaan lentofirmoja, joudun (siis JOUDUN) yleensä lentään FInnairilla ja mä niin inhoon sitä! Oon suhteellisen paljon lentäny, eikä Finnair oo ikinä tarjonnu mulle minkäänlaista nautittavaa lentokokemusta, ei ruuan eikä palvelun puolesta. Ehkä mulla on käyny vaa huono tuuri?

Air Francea oon käyttänyt aina Jenkkeihin mennessä ja niillä on ehdottomasti maailman parhaimmat sapuskat! Plus että sitä safkaa tungetaan jatkuvalla syötöllä naaman eteen, eli ei ehi nälkä tulla :)

r

kuulostaapa erikoiselta toiminnalta finnairilta.. itse en oo pitkiä lentoja sillä lentänyt. sen sijaan voin vain suositella hollantilaista KLM-yhtiötä, jolla liitelin japaniin vuosi takaperin :) erittäin hyvät ruuat (oon lakto-ovovege, ja aika kranttu ruuan suhteen muutenkin, joten en mikään helpoin asiakas :D klm:llä saa kuitenkin monista vaihtoehdoista valita oman ruokavalion lentoa ostaessa), kohtuulliset hinnat, leffat ym. ilmaisia ja ainakin yölennolla jaellaan jäätelöä ja kuumaa keittoa valvoville! palvelu on tosi mukavaa, kyseisellä lennolla olin itse vähän kipeänä ja stuertti ystävällisesti rahtasi mulle jatkuvasti lisää vettä yskään :)

H

Turkish Airlines on kyllä ykkönen! Seuraavan kerran Istanbulin kautta lentäessäni tiedän suunnata VS:lle! ;)

Laura

Onko sulla ollenkaan lentopelkoa? Haluaisin itsekin matkustaa enemmän, mutta lentäminen pelottaa, mitenköhän lennoista selviäisi helpommin. Olen yhdessä hätälaskussa ollut ja useammalla kerralla paha turbulenssi. Nyt pelkkä normaali turbulenssi hirvittää

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

oih, harmi :(
Minulla ei ole ollenkaan lentopelkoa ja kaikki lentoni on aina mennyt onneksi hyvin.
Toivottaasti lentopelkosi hellittää. Yhdellä ystävälläni oli ennen paha lentopelko, mutta ei enää ollenkaan niin paha. En tosin tiedä mikä siihen auttoi.

Joni

No onpa fiksua vertailla charter lentoa toisen yhtiön reittilentoon. Nehän ovat täysin eri tuotteita.

Lennä Finnairin business luokassa vaikka Tokioon, ja kerro sitten mielipiteesi.

Brit

Hei! Pakko kompata, että kyseessä on ollut Meksikoon charter lento, jossa palvelu-ja tuotekonsepti on täysin eri. Omat suosikkilentoyhtiöni ovat Singapore Airlines, Cathay Pacific ja Qantas. Euroopan lennoilla olen suosinut usein Finnairia, mutta vain valitettavasti aikataulu sopivuuden takia. Turkish Airlines on erinomainen lentoyhtiö, jossa konsepti on kohdillaan, mutta kotiin tultaessa koneet myöhästelevät. Kuitenkin Finnairin businessluokka New Yorkin ja Aasian lennoilla on palvelun puolesta aivan ensiluokkaista!

Ida-Jessica

Upee (varmasti myös tarpeeks lämpösä ja mukavaki) kenttäilyasu! Miks en oo ite tajunnu maxia, hiihtäny jossain verkkareissa mauttomana ympäri palloa hoh hoi....... Mut niin, halusin tulla kiittää et joku muuki uskalltaa kysyy mikä Finskissä maksaa! Onks se vaa samaa monopoliperseilyä/verokikkailua ku Alko ja VR? Turkish Airlinesiä en oo kokeillu mutta kiva tietää jatkoo ajatellen et on tutustumisen arvonen- oon 2kk päästä Atlantin toisella puolella mut en oo viel varannu lippui joten kiitti vinkistä! :)

Hanna

Mitä tossa leivonnaisessa on päällä? Tuo valkoinen juttu? Ihan tosissani kysyn ja toivottavasti viitsit vastata. Se näyttää pelkältä tomusokerilta, mutta onko kuitenkin kermavaahtoa tai vastaavaa?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

:D öö muistaakseni se oli sellainen ihan tavallinen kakku. Sellainen kostea ja päällä tomusokeria kai. Ei ainakaan kermavaahtoa muistaakseni.

Stiia

Nyt on pakko kommentoida näinkin vanhaan postaukseen, toisenlainen kommentti. Itse lensin juuri Finnairilla. Viltti, tyyny ja kuulokkeet oli jaettu kaikille. Ruoka oli hyvää (jopa 2 vaihtoehtoa!). Juomat olivat ilmaisia. Kosketusnäyttöisestä telkkarista pystyi katsoa viimeisimpiä elokuvia (oli siinä kaikkea muutakin, telkkari, radio, pelejä.. en tiedä, mä keskityin leffoihin). Lentoaika oli siis 8 tuntia ko. lennolla.

Näin ne näköjään vaihtelee ihan saman firvan sisälläkin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram