Se sisäinen espanjatar ei koskaan värjäyttänytkään tukkaansa täysin tummaksi. Sen sijaan jotain muuta kummallista tapahtui – annoin leikata hiuksiani. Joo ihan vain latvoista ja muutaman vaivaisen sentin, mutta minulle se on paljon. Minulle joka ei ole antanut koskea saksilla kenenkään tähän päähän moneen moneen vuoteen.


En varmaan sen jälkeen kun sain nuorena traumoja kampaajan ”muutamasta sentistä”. Niistä senteistä mitkä olivat kampaajalle yhtä kuin puoli päätä. Niistä mitkä vuosien kasvatuksen jälkeen tippuivat kampaamon lattialle vaikka olin laittanut kampaajan kirjoittamaan miltei kirjallisen lupauksen ettei mennä yli sen muutaman sentin. Hupsista vain ja naps.

 

Eihän lopulta ne muutamat hiustupsut maailmaani kaataneet ja jatkoin elämääni tähkäpäätä kasvatellen, mutta siitä tuli kai vain enemmänkin tapa. Latvoja ei enää leikata.

 


Ja siltähän ne latvat näyttivätkin. Onneksi tulin vihdoin järkiini, tai kai vihdoin vain luotin kampaajaani ja sovittuun senttien määrään. Bowssa nimittäin Noora käsitteli hiuksiani saksien kanssa kiltisti ja pakko myöntää, että näyttää koko pehko niin paljon paremmalta näin.

Sekaan värjättiin myös vähän tummaa raitaa ja tehtiin kullanvaaleasta (jo kovin kellertyneestä) väristä viileämpi.
Hei hei vaalea heinäkasa kesätukka ja tervetuloa vähän terveemmän näköinen talvipehko.

Kommentit (12)

Katya

Ihan täydellinen tukka! Tosi terveen ja paksun näkönen :) mulla kans on traumoja kampaajan parista sentistä, kun hiuksista lähti valehtelematta 20 senttiä ja lisäks ne oltiin leikattu vielä tosi oudosti niin, että se tukka vähän piteni kasvoja kohti?! Onneks tukka kasvoi supernopeesti sen jälkeen takasin normaaliin pituuteensa! :D <3

Sanna

Rakastan kyllä tota sun kirjoitustyyliä, sun tekstejä on aina hauska lukea. Ja upea tukka! :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ihanasti sanottu, iso kiitos :):) Ja erityisen kivalta tuntui varsinkin nyt, kun yritin kirjoittaa yöllä tätä ihan väsyneenä ja ajattelin ettei tästä tule yhtään mitään :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olen aina ollut pieniluinen ja hoikka, mutta viime aikoina on kyllä tullut enemmänkin painoa kuin lähtenyt :) Mikä on vaan hyvä!

Henni

Etkö tosiaan ole siistinyt latvoja vuosiin? Miten voi olla mahdollista että hiuksesi pysyvät niin hyväkuntoisina ja kauniina? Minun pitää leikata 3 kuukauden välein, muuten latvat on täynnä kaksi(ja viisi)haaraisia. Enkä edes lämpökäsittele niitä melkein koskaan. Käytän myös kaikkea mahdollisia tököttejä hiuksiini, mutta ei auta.

Pitkissä hiuksissa on se hauska homma että sinun hiuksista ei kyllä edes huomaa että niitä ois lyhennetty. Ite sen huomaa parhaiten :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Jos niitä latvoja olisi katsonut vähän lähempää, niin huonokuntoisuuden olisi kyllä huomannut heti. Ehkä se saattaa myös olla siinä, että tukka on pitkä, melko paksu ja usein muutenkin ihan käkkäränä, niin latvojen kuntoa ei niin huomaa? :D Usein myös kiharsin juuri siksi hiusten päädyt että ne näyttäisivät siistimmiltä :)

Kissis

Joo se pari senttiä on kyllä useimmiten parikymmentä...Mäkin olen kahdella viimesellä kerralla kieltäytynyt kaikesta leikkaamisesta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016