Nyt on aika sille toivotulle kysymyspostaukselle.
Olen itse suuri kysymyspostaus fani. Aina kun jossain blogissa vastaava on niin ihan innostun! Tulee mieleen nuoruus, ystäväkirjat ja irc-galleria. Eli olen siis lapsellinen. Näihin on tietysti ihan hauska myös itse vastata, mutta usein se on myös yllättävän vaikeaa. Kauheasti kysymyksiä, mutta onkin itse yhtäkkiä vain yhtenä kysymysmerkkinä. Siksipä päätin tällä kertaa ottaa hieman apuja mukaan.

Mielestäni Cava tuossa vähän aikaa sitten toteutti tämän kivasti joten perässä tehdään!
Eli kysymyksiä saa esittää minulle tai kysymyksiä minusta, (tai miksei vaikka männynkävyistä) voi esittää myös Laurille, ystävilleni (Luultavasti pakotan Leinan tai Jannan vastaamaan) tai jopa äidilleni. Kerro vaan ennen kysymystä kenelle noista se on osoitettu.

Aika hassua. Apua.

Kysymysaikaa on perjantaihin 14.12 asti.
Nyt saa heittäytyä luovaksi, kysellä tyhmiä, hassuja, vaikeita tai tuikitavallisia. Maalaisjärjen kanssa tietysti :)
Vastauksia tulee sitten matkan aikana.




Ja niin olen 171cm pitkä. - Se kysyttäisiin kuitenkin.

Kommentit (62)

Harmaakarhu

Julia: Saako noista sun tatuoinneista kuvia/tarinoita/sepustuksia? :)
Julia: Mitä teet eli missä opiskelet/oot töissä? Mitä haluaisit tehdä isona?
Julia: Miten teet arjesta luksusta?
Lauri: Mitkä ovat sellaisia luonteenpiirteitä, jotka tekevät Juliasta erityisen?
Lauri&ystävä&äiti(olis kiva jos kaikki vastaisivat omalta kantiltaan): Mitkä ovat hassuja luonteenpiirteitä/tapoja/pikkujuttuja Juliassa?
Julia: mihin perustat sun ostopäätökset? Onko sulla ns. shoppailuperiaatteita? Entä pukeutumisperiaatteita, esim. ei kultaa ja hopeaa samaa aikaa?
Äiti: Millaisia "vaiheita" Julialla on ollut nuoruudessa?
Julia: Mikä on sun suhtees ruokaan ja ruuan laittoon? Miten syöt? Mistä pidät, mistä et? Mä aina ihailen sun esille panoa, ruuat on niin kauniin näkösiä!
Julia: Miten otat arjessa huomioon läheisesi? Myös Lauri, äiti ja ystävät voivat vastata niin tulee kiva näkökulma!
Julia: Miten olet yllättänyt muut lähiaikoina? Entä itsesi?
Lauri: Miten olet yllättänyt Julian ja miten Julia on yllättänyt sinut viimeksi?
Julia: Käyt paljon Turussa. Mikä kaupungissa on ihanaa/kamalaa? Kerro jotain kivoja juttuja tuosta ihanasta kaupungista
Nimimerkillä tuota ihanaa kaupunkia ikävöivä :))

Lauraa

Lauri: Mikä piirre Juliassa ärsyttää sua eniten?
Äiti: Oliko Julia vaikee 'teininä'?
Kaveri: Paras muisto Julian kanssa?

h

mikä on ollu paras matkakohde?

minne matkustamisesta haaveilet nyt?

kolme tärkeintä asiaa elämässä?

NT

Miten usein urheilet viikossa? Miten tärkeänä pidät urheilua omalla kohdallasi?
Itsekin olen saman pituinen ja hoikkavartaloinen niinkuin sinä, oletko saanut siitä paljon palautetta? hyvässä vai pahassa? Joskus kun tuntuu, että positiivisen palautteen lisäksi jotkut "kauhistelee" toisen hoikkuutta :D
Herkutteletko miten usein?

K

Ihanalle Julialle:

Oletko tyytyväinen itseesi tällä hetkellä?
Jos saisit muuttaa elämässäsi jonkun asian mikä se olisi?
Toivoite tulevaisuuteen?

A

Miten olet tutustunut Leinaan ja Jannaan?
Miksi olet viettänyt lapsuudessa aikaa Balilla? siis tarkoitan että ihan muuten vaan lomailleessa,vanhempien työn takia tai jne.
Olet ilmeisesti käynyt steinerkoulun,niin onko se hyvä vai huono asia ja laittaisitko omat lapsesi steinerkouluun?

anonyymi

Sinulle:
Millaisia tatuointeja sinulla on?
Missä sulla on lävistyksia/on ollut?
Minkä väriset sun hiukset on oikeasti(ennen ekaa värjäämistä) ja saisko siitä kuvan?:)
Voisitko tehä jotai juttuu sun kynsistä eli miten lakkaat ja kuin usein jne?:)
Voisitko esitellä vaatekaappis, laukut, kengät?
Sellanen miten meikkaat ja laitat hiuksii video ois kiva vai mitä?
onko sulla joulukalenteria?
Lempi ruokas ja juoma? entä inhokit

Laurille:
Mihin kiinitit ensimmäisenä huomion Juliassa?
Kolme ihaninta luonteen piirrettä ja ärsyttävintä?
Kolme parasta asiaa ulkonäössä ja huonointa?
Kuinka vanha olet?
Entä kuinka pitkä?
Millanen sun perhees on?

Äidille:
Millainen Julia oli lapsena?

mee

Miten ja kuinka usein liikut ja minkälainen ruokavalio sinulla on? Yksinkertaisesti sanottune miten saat vartalosi näyttämään tuolta?

Pauliina

1.Oletko synynyt Suomessa? Jos olet niin missäpäin olet asunut lapsuudessasi?
2.Mitä teet työksesi?
3.Missä koulussa/kouluissa kävit nuorena?
4.Oliko sinulla paljon kavereita/ystäviä nuorena?
5.Missä sinä ja Leina olette tutustuneet? Terveisiä Leinalle !! hän oli lemppari asukkaani big brother talossa !!! :)

evah

Millaiset on normaalin päiväsi ruokailut? Kokkaatko paljon itse ruokia? Harrastatko liikuntaa, jos niin kuinka usein? Millainen on kiirreisen päivän ''normi'' asuvalinta?

Sape

-ootko koskaan tehny mitää mallinjuttuja? oot nimittäin supernätti ja pärjäisit varmaan tosi hyvin mallimaailmassa!! :) oot persoonallinen, sulla on ihanat kasvonpiirteet ja oot niin pitkä ja laiha :)
-lempiruoat?
-lempikaupat?
-noloin vaate minkä oot omistanu? :D

Essi

Julia, montako kertaa olet seurustellut?
voisitko kuvitella olevasi tv kasvo?
mitä muuttaisit elämässäsi?
paljonko sinulla on surullisia päiviä?
mitä apua tarvitsevaa maata auttaisit, jos pitäisi?

Kaisa

Myytkö vaatteitasi ja asusteitasi jossain (huuto.net,blogikirppis tms) josta me lukijat pääsisimme apajille!? :)

susanna

Julia: Millainen on unirytmisi? mistä vaatteestasi et luopuisi msitään hinnasta?

Lauri: Mikä on kauneinta juliassa? Onko julialla jokin tapa joka sinua ärsyttää

annu

Muakin kiinnostais sun tatuoinnit ja jos osaisit suositella jotain hyvää tatuointipaikkaa pk-seudulla?
Olen lähdössä pariksi viikoksi Balille ja Gili T.lle, olisi mahtavaa jos osaisit antaa vinkkejä paikasta tai jotain ajatuksia must see/ must do jutuista? :)

Riika

Ensinnäkin, aivan ihana blogi sinulla! Olen seuraillut jo tovin, mutten ole jättänyt vielä kommentteja.
Kirjoitat kivasti arjen pienistäkin asioista – ja myös tosi hauskasti, toivottavasti sen tiedätkin! :)

Saitkin jo monta hyvää kysymystä. Muutamaa vielä ehdottaisin:
1) Miten innostuit bloggaamaan?
2) Mikä motivoi jatkamaan?
3) Miten bloggailu on muuttanut arkeasi?

Ihanaa joulunodotusta toivotellen,

Riika
www.ReadySteadyGlow.Blogspot.fi

Anni

- Miten vietät joulua? Missä, kenen kanssa ja mitä jouluperinteisiinne kuuluu?
- Mikä on lempikarkkisi?
- Oletko asunut ulkomailla?

Farah

Hei Julia!

Olet todella hyvä kirjoittaja,blogiasi on kiva lukea.

Suomalaiset naiset ovat yleensä suht kateellisia toinen toisistaan.Sinä olet hauska,kaunis ja menestynyt hyvin blogisi kanssa.Kohtaatko paljon kateutta,suoraan kasvotusten,netissä tai juoruiluna ja miten selviät sen aiheuttamasta pahasta fiiliksestä?

Sori,en halua olla mikään masentelija tai drama queen:)Oisi vaan kiinnostavaa miten suhtaudut julkisuuden varjopuoliin.

Toivottavasti jatkat blogiasi vielä pitkään!

Ninnumaaria

Niin uskoisin siis että sinun jalat on tuon 171cm pitkät? :)

Ei mulla ehkä kysyttävää tupsahda mieleen juuri nyt, mutta vastauksia lueskelen sitten mielelläni, blogisi mun suosikkeja. Pikkuironia + kauniit kuvat + vielä kauniimmat asut = toimii mulle. Kiitos siis, ruudun tällä puolella aion jatkaa yhtä kauan kuin sinä sillä puolella <3

http://livinupanotch.blogspot.fi/

Emilia

Tämä kysymys on järjetön, tiedän, mutta en malttanut olla kysymättä miten blogisi nimi lausutaan?

Sanni

Jos on liian henkilökohtainen kysymys niin älä vastaa tähän, mutta onko sulla ollut ikinä mitään syömishäiriötä ?

HH

Mitä piirrettä inhoat kasvoissasi? Vai onko sellaista ollenkaan?
Mitkä aineet kirjoitit lukiossa ja mitä niistä sait?

Lauri: Mikä Juliassa on seksikkäintä? (Ulkoisesti että sisäisesti)
Lauri: Millaisena ihmisenä pidit Juliaa, kun ensikerran näit hänet?

joku

Kun pidät kuitenkin litoja miltei joka päivä, eikö ihmiset ihmettele kuinka pitkä oot? (Ite olen 175, ja heti jos laitan korkokengät jalkaan, tulee "oot niin jättiläinen!" -kuittailua...)

Mitä teet päivinä, kun ei jaksaisi yhtään miettiä vaatteita tai meikata? Tuleeko sulle edes sellaisia päiviä?

Mitkä ovat parhaat ja huonoimmat ulkoiset piirteet itsessäsi itsessäsi?

Jos saisit mitä tahansa maanpäältä, mitä haluaist?

sapsuli

1. Mitä Lauri tekee työkseen?
2. Miten olet tutustunut Leinaan?
3. Miksi vietit lapsena aikaa Balilla?

p.s. Ihana blogi sulla, viime viikkojen haasteena on ollut lukea kaikki postaukset uusimmasta ensimmäiseen ja pian on alku tavoitettu :)

iida

Millainen on ''kauneusihanteesi'' ?
Luonnonkaunis vai meikattu ?
Mihin kiinnität ihmisessä ensimmäisenä huomiota?
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

tuy

Mitä meikkivoidetta käytät?
Miten tapasitte Laurin kanssa?
Oletko ajatellut muuttavasi joskus ulkomaille?
Puhutko hyvin kieliä?

myy

Miten olet päätynyt Steinerkouluun? Onko muut sisaruksesi käyneet myös? Ovatko vanhempasi olleet Steinerkoululaisia?

M

Oletko ottanut missä tatuointisi:)?
Teetkö mitä työksesi?
Mikä olisi unelmasi jos sasit tietää että se toteutuisi?

XO

Julia:
1) Toivotko koskaan että saisit mahollisuuden tavatat jonku henkilön uudelleen ensimmäistä kertaa?
2) Jos teidän kotii syttyisi tulipalo ja sulla olisi mahollisuus ottaa vaan 4 tavaraa mukaan ja loput joutuisi sitten liekkeihin, mitkä nää tavarat ois?
3) Mikä on sun henkilökohtainen mielipide "yhden illan" jutuista?
4)Onko sulla aamuisin jotain tapaa jota ilman päivä ei lähde hyvin käyntiin?
5)Mitä et koskaan haluis tehdä sun elämäsi aikana? Miksi?
6)Jos sun pitäis valita et saat loppuelämäkses poikaystävän jota rakastat mut menetät kaikki kaverisi tai sitte että saat pitää kaverisi, mut et koskaan saa poikaystävää/miestä ni kumman valitsisit ja miksi?
7)Onko sulle jäänyt elämästä joku päivämäärä mieleen millon tapahtu jotain erikoista? Mikä ja mitä silloin tapahtui?
8) Muuttuko sun elämä jotenkin kun täytit 18 (radikaalisti)?
9) Mielummin todella iso valkoinen kivitalo joka on todella moderni vai kotoiselta tuntuva normaali kokoinen punainen puutalo?

Äiti:
1] Miten reagoisit jos nyt saisit kuulla Julian olevan raskaana?
2) Oliko Julia nuori ja hurja teiniiässään?
3) Kerro joku hauska tarina mitä itse olet nuorempana tehnyt :)

Hallulu

Asutko omassa asunnossa vai vuokralla?
Onko sinulla omaisuutta (siis osakkeita, asuntoja ym)?
Tukevatko vanhempasi sinua?
Onko vanhempasi varakkaita?
Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi työn/opiskelujen suhteen?
Uskotko, että menette naimisiin ja hankitte yhteisen lapsen seuraavan 4 vuoden aikana?
Mikä auto sinulla on?
Voisitko tehdä kotipostauksen?

p.s. tee lisää ruokapostauksia, saan niistä paljon ispiraatiota! :)

Vierailija

Mistä tulee blogin nimi, eli lähinnä se oc- siinä Julian edessä?
Miten pysyt hyvässä kunnossa? >>kuinka usein harrastat liikuntaa? Miten syöt/mitä välttelet yms? :D

Minde

Millainen olisi unelmien hääpukusi? Hulluin asia minkä olet tehnyt? Miten itse ajattelet muiden ihmisten näkevän sinut (ulkonäöllisesti sekä luonteeltasi)? Mitä kaipaat? Mikä on suurin paheesi? Millaisten ihmisten kanssa tulet hyvin toimeen, millaisten et? Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? Mikä saa sinut nauramaan? Tyhmin juttu minkä viimeksi päästit suustasi?

pyy

Lauri: mikä auto sulla on?
Äiti: Mistä olette eri mieltä julian kanssa?
Leina: millaista matkustusseuraa Julia on?
Lauri: Mikä on paras kohta Julian vartalossa?
Äiti: Miten usein kyläilet julian ja laurin luona?
Julia: kuinka kauan ootte laurin kaa seurustellut ja kuinka kauan asuneet yhdessä?

Odotan innolla valmista postausta tästä :)

heelersessrsf

Onko sulla lapsia? Tai haluatko tulevaisuudessa?
Mikä on lempiruokasi?
MIten pitkä olet?
Mitä kaikkea olet harrastanut?

ttuija

Mitä sä teet päivät pitkät? Onko bloggailu sun ainut työ tällä hetkellä vai teetkö esim baarimikon hommia joskus ja kuinka usein? vai opiskeletko sä tai ootko opiskellu?

tiiaaa

Julia: ikä?
Julia: ootko käyny lukion vai ollu ammattikoulussa? jos johonkin ammattiin niin teetkö nyt kyseisen alan töitä?
Julia: seuraatko jotain/joitakin blogeja, jos niin mitä?

Lauri: missä tapasitte Julian kaa ensimmäisen kerran?
Lauri: Kerro Julian parhaat ja ärsyttävimmät luonteenpiirteet!

8)

surullinen =(

Paljonko indiedays-bloggaajat yleisesti saavat palkaa? Entä paljonko sinä saat palkaa esim. per postaus?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram