Olen juuri niitä ihmisiä, jotka hukkaavat puhelimensa ties minne.
Aina se löytyy sängyn alta, hyllyn takaa, kerran jopa jääkaapista. Puhelin on myös kokenut ääriolosuhteita pakkasessa lumihankeen unohtuneena, laukun pohjallani teräesineiden seassa (kyllä kannan mm. vasaraa käsilaukussani) tai kimpoillessaan käsistäni vaikka konepellin kautta asfaltille.
Huolimattomuuteni rakasta esinettä kohtaan on jostain ihmeen syystä jättänyt jälkeensä vain naarmuja- tosin aika paljon.

Vähän aikaa sitten Mirablingin tarjoutuessa antamaan käyttööni kaksi iPhone kuorta ja järjestämään teille kilpailun ei siis tullut mieleenkään kieltäytyä. Eihän se mikään pommisuoja puhelimelle ole, mutta kätevä minimaalisoimaan ainakin niitä naarmuja.

Valikoima nettisivuilla oli laaja ja jouduinkin selailemaan pitkän tovin kuorien parissa kunnes päädyin näihin kahteen:
 

                                                                   iPhone3 Snake ja Bottega dark brown

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen ollut kuoriin todella tyytyväinen. Pysyvät tukevasti puhelimessa, tuntuvat mukavalta kädessä ja mikä parasta eivät paksunna puhelinta sellaiseksi kumipalloksi, mitä useat kuoret tekevät (jos ehkä ymmärrätte  mitä tarkoitan)

Ja siihen kilpailuun (tai pikeemminkin arvontaan). Jos sieltä löytyy yhtä holtittomia iPhonen omistajia, niin käykää valitsemassa mieleisenne 17-35€ maksava kuori iPhone3:seen TÄÄLTÄ, tai iPhone4:seen TÄÄLTÄ.
kirjoittakaa kommenttiboksiin mikä on mieleisin kuori ja sähköpostiosoitteenne. Arvon maanantaina joukosta yhden voittajan, jolle Mirabling lähettää tuotteen sitten kotiovelle :)

 

Kommentit (151)

SiniS

Mielettömiä vaihtoehtoja! Mut koska omistan jo parit ns. normikuoret, valitsisin iPhone 4:lle Zebra Gold -kuoret. ssini85(at)hotmail.com

Khaija

Oi vitsit, tänään kävin juuri katsomassa iPhonea ja sellainen olisikin tarkoitus hankkia kuun vaihteen jälkeen, nii tulisi mulle loistavaan saumaan nuo! (:Eli itsekin kallistuisin Reptile Goldiin ja tulisivat mun uutuuttaan kiiltävää iPhone 4:ta suojaamaan(;khaijastyle@gmail.com

Anonymous

Moikka! Olen omistanut iphone4 nyt 2 kuukautta ja olen niin rakastunut tähän. Huolehdin puhelimestani kuin omasta lapsesta ja suojakuori olisi tarpeeseen. Olen etsinyt monesta kaupasta sitä "oikeaa" suojakuorta, mutta tuloksetta. Vähän sama kuin etsisi miestä: ei saa tyytyä mihin vain. Rakastuin kuoreen nimeltä "Diamond Pink". lotta.melanen(at)hotmail.com

Anonymous

jospa tuommoiset kuoret sitten pelastaisivat mun reppana iphonen, se on kokenu kovia koska oon ostanu vaan ebaystä kaks euroa maksavia aika huonoja kuoria suojaamaan sitä ja naarmuja on! ottaisin ehottomasti bottega whiten!:)ans-ku@hotmail.com

Jenna

Oon jo kauan tarvinnu kuoria ku oon just samanlainen tohelo ku säki mitä puhelimeen tulee :DD ottaisin iPhone 4:lle crystal white-kuoret! Aivan ihanat tollaset kunnon blingbling satc-tyyliset ;D email on Jenna.nissinen@gmail.com

ainou

mulla on itsellä iPhone3 ja oon kattellu paljon kuoria mut ei oo löytyny mitään kivaa mut löysin tuolta tuon: Diamond Pink , se ois niin herkullisen söpö ja sopis kivasti tylsään puhelimeen :)

Anonymous

Ottaisin iPhone 4:n kuoriksi mieluiten Reptile black -kuoret. Tyylikkäisiin nahkakuoriin ei varmasti kyllästy toisin kuin söpöihin, kimaltiviin glitteriällötyksiin. Olen myös kova viskomaan omaa beibiäni ja pikku pala yläkulmasta onkin jo irronnut. :)))vilma.kaura@luukku.com

Oodi

Tuolla oli mooooonta upeata, mut ehkä paras on Bottega Dark Brown! (kolmoselle!)oodi @ me.com

Anonymous

Heippahei, meikäläinen on nyt lueskellut sun blogia muutaman viikon ja koskaan kenenkään blogia kommentoimatta- teen sen teikäläiselle nyt. Blogikirjoituksesi on todella todella TODELLA inspiroivia ja ennenkaikkea matkustushimosi ja sen toteuttaminen on kunnioitettavaa (ja ihailtavaa). Käyn monta kertaa päivässä nykyälti tarkastamassa, jospa olisit tänne päivitellyt! (Olen jopa saanut 49-vuotiaan äitini lukemaan kirjoituksiasi ja hän ahmikin blogikirjoitukset kaik kerralla) :) Itse blogiaiheeseesi ja kilpailuun;Mirablingin Diamond Pinkit valloittivat tämän neidon sydämen. Mahtavaa syksyä ja tulevaa joulua sinulle Julia! El.Nniemi@gmail.com

Sofia.

Nyt pakko osallistua arvontaan ku oli niin kiva arvonta. Toi Bottega Gold oli ehdottomasti mun lemppari ja sellasen voisinkin mielelläni iphone 4 ottaa.Katson juuri ruotsin halv åtta hos mig ja tulit mieleen.Sulla on aina niin ihania ruokia täällä sun blogissa. :)Kramar

Kissaämmä!

Olen supertylsä ja vastaan Mirage Black, iPhone 4:lle. Ostin keväällä iPhoneeni sellaisen "kumisen" suojan ympärille, aito Apple-tuote, mutta puhelimen latauskaapeli ei mene puhelimeen kiinni sen pirun suojan ollessa ympärillä -> jatkuva venkslaus sen kanssa ja lopultahan se sitten meni rikki. Käsittämätöntä. Joten uusi kuori on hommattava ja tällä kertaa mieluiten sellainen, jonka kanssa puhelimen voi myös ladata, pärkele. Ja tällä kertaa ei mitään pinkkiä, vaan asiallinen musta. >:) Mulla meni kuitenkin niin kauan aikaa tämän mustankin valitsemiseen ko. sivuilta, että saakeli jos tätä en voita, haha! :Dkissaamma@gmail.com

Anonymous

Flower Multicolored. Mä oon tällanen kukkaispoika ja se sopis mun tulevaan iPhone 4:seen niiiin ihanasti. Tonillakin on niin ihq kuori ni sit me voitais fiilistellä yhdessä meiän puhelimia :)jari_valkama@hotmail.com

roosa

Heii mun onki pitäny jo pitkään hommata suojakuori mun tapaturmille erittäin alttiille puhelimelle. :D Aika makee ois toi Crystal White, mutta tuskinpa lähes 600e arvoisia kuoria jaetaan ilmaiseksi... :D Näistä on mahdotonta valita yksi, mutta lemppariksi muotoutui nyt Diamond Gold iPhone 4. roosa_heikkila@hotmail.com

Anonymous

Loistavaan saumaan, olet tämän kisan kyllä laittanut. Viime päivien aikana olen etsiyt uusia kuoria ja ihan uusi tuttavuus tämä Mirabling.Itse päädyin Reptile Pink, iPhone 3. leppis_@hotmail.com

yessie

Mieluiten omalle iphone 3G:lleni haluaisin noista kuorista bottage light pinkin :) Muutamat kuoret jo pinkkeinä löytyykin ja no ne vaan on niin mua, että nyt sitte monista näteistä vaihtoehdoista nuo tahtoisin.

souphie

Tosi hienoja noi! Itelläni on Iphone 4:en Ed Hardy kuori johon oon ollu tosi tyytyväinen. En ole onneksi paljo puhelinta heitelly ympäriinsä mutta uskon et se suojaa hyvin. Toi snake olis ehkä omaan makuun kans :)

Jenna

Laitoin vahingossa ekaan viestiin sellasen kalliin kuoren kun en kattonut hintaa :D mutta haluisin siis Diamond Light Silver, ja mulla on iPhone4, oon toivonu kuoria jo siitä saakka kun tän puhelimen sain! :)

Mandy

Superhienoja! Olisi ihana antaa Apple-fanille poikaystävälleni juuri tuo tyylikäs Bottega Black joululahjaksi, neloseen tietenkin! :)Sulla on aivan ihana blogi, erityisesti huumori kolahtaa! Oot huippu tyyppi!mandigeee@gmail.com

Anonymous

seikkailin mirablingin sivuilla just yks päivä ja menetin sydämeni vaikka kuinka monille kuorille! :D jos yks lemppari pitää valita ni diamond pink <3 (ja siis iphone neloseen)annika-k@luukku.com

Anonymous

Valitsisin Reptile Silver nimisen kuoren iPhone 4:ään. Aivan ihania kuoria ja ihana mahdollisuus yhdelle onnekkaalle, ite en oo raaskinu ostaa vielä kuoria mun iphonelle, koska noi on kuitenkin yllättävän kalliita (tosin ei mitää iphonen hintaan verrattuna hehe :D)rosahuovinen @ gmail.com (ilman välejä siis)

Miumiu

Zebra Gold iPhone3:lle. Kertakaikkiaan upeita vaihtoehtoja useita, mutta tuo kuori tuo mieleen lähestyvät puuma-vuodet ;)

Milla

Uskon, että mun Iphone 3GS näyttäis hyvältä Bottega Gold -kuorella ;) Oon jo pitkään haaveillut vastaavasta, mutta en oo löytänyt sopivaa nettikauppaa. Nyt löytyi! :)mmi.lla@hotmail.com

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram