Tykkään syödä niitä ravintoloissa. Silloin liha irtoaa ruodosta kuin syksyinen lehti puun oksasta, jättäen kaikki ruodot siististi jälkeensä. Jäljelle jää vain sellainen kalanruoto mitä näkee piirretyissä. Pää, ruoto ja pyrstö.

 

Katsoin Yksi päivä telkkarista Jamie Oliverin 15minuutin ateriat, missä tuo brittikokki häärii keittiössään muutaman minuutin, loihtii upean aasialais-tyylisen kokonaisen kalan ja kehuu vielä sen olevan vaimonsa lempiruokaa.

Selvä. Olin jo kengät jalassa juoksemassa Cittarin kalatiskille vaikka ohjelma ei ollut edes loppunut.
Maistoin niin jo kaikki nuo aasialaiset maut ja tuoreen kalan suussani ja näin kaukaiseen tulevaisuuteen miten tästä tulee luottoreseptini millä hurmaan vieraan toisensa jälkeen ja jihuu, olisipa joku lyönyt minua kalalla päähän.

Ensinnäkin. Kokonaiset meriahvenet eivät ole ehkä sieltä kalatiskin halvimmasta päästä. Ei se sinänsä mitään, mutta eivät muuten olleet annoksen kasviksetkaan! Pak Choi, sitruunaruohot, parsa! Onneksi parsaa ei edes tietenkään ollut, mutta vaikka korvasin sen ruusukaalilla (joo hurja säästö), niin kokonaishinta kassalla vielä kaikkine kalakastikkeineen, seesamiöljyineen, kaloineen ja kaaleineen ei vastannut ihan perus arki-illan kotiruoka budjettiani.
No, ei sekään kai se haitannut kun uskoin edelleenkin tekeväni kaikkienaikojen kala-ateriani.

(Kotona kun vielä huomasin, että kaapissa on seesamiöljyä valmiina jo kolme avaamatonta purkkia, samoin kalakastiketta kaksi. Kiva kokoelma).

 



Kalatiskillä pyysin kalani valmiiksi suomustettuna ja perattuna, mutta kotona siistin sitä vielä huolellisesti ennen kuin Jamien ohjeiden mukaan tein siihen parisen viiltoa, asettelin vuokaan, kaadoin sinne vettä, päällystin kaiken foliolla ja laitoin miedolle lämmölle liedelle muhimaan n.13minuutiksi.

Kalan kypsyessä valmistin aasialaisen mausteseoksen. Murskasin kaikki ainekset morttelissa (luovutin jossain vaiheessa ja heitin blenderiin) mutta se tuoksui silti koko ajan niin ihanalle! Rakastan kaikkia näitä mausteita, mitä tähän seokseen tuli, joten olisin voinut syödä sitä suoraan vaikka sieltä kulhon pohjalta! Ymmärrän tosin myös jos joku (Lauri) ei ehkä ihan samalla tavalla lämmennyt liemelleni, nimittäin se oli todella voimakasta ja hieman erilaista. Itse tykkäsin kuitenkin ihan älyttömästi ja olinkin tässä vaiheessa niin tyytyväinen uudesta maustekastike reseptistäni, että kirjoitin sen siltä istumalta reseptikirjaani (minne pääsee vain parhaat).


Pian kala näyttikin jo kypsältä, nostin sen pois vuoalta, valelin mausteseosta kalan päälle ja nostin kasvikset (mitkä keittyivät liikaa) siihen viereen ja mielestäni annos näytti ihan hyvältä.

Kunnes tuli aika syödä. Ruotoja.
Ahven olet täynnä ruotoja. Pelkkiä ruotoja. Liha oli mielestäni ihanaa ja se mausteseos meni sen kanssa hyvin, mutta en voinut nauttia, kun jokaisessa suupalassa oli ruotoja. Pieniä ja isoja. Poistin ne niin hyvin kun pystyin ja sain nätisti kokonaisena ison ruodonkin pois, mutta silti - ruotoja, ruotoja, ruotoja.



Ei siis ehkä kokonaista meriahventa minulle ennen kuin olen oppinut ruotojen poistamisen parhaat taidot, mutta mausteseos oli niin hyvää että käytin sitä heti seuraavana päivänä uuden kala-aterian kanssa (siitä postaus myöhemmin).
Ja tämä postaus oli vain sitä varten, että halusin tulla kertomaan, miten aina ei kaikki onnistu ja Jamie Oliverin 15 minuutin ateriassa meni minulla 45minuuttia!

Resepti kokonaisuudessaan (itse jätin tuon riisinkin vielä kokonaan pois - mitä tein kolmen vartin ajan?) löytyy täältä.

Kommentit (7)

Britannika

Voi ei! Mä en oo koskaan tykänny Jamie Oliverin ohjelmista just sen takia että se kehtaa väittää että kuka tahansa voi pyöräyttää 15 minuutissa sen mitä se tekee teeveessä. Ja sitten sillä on kaikki koneet ja laitteet, mulla ei ole edes blenderiä joten menis varmaan kaks tuntia sen ohjeiden kokkaamiseen... :D ja nyt sillä on se ohjelma jossa se opettaa halpojen ruokien tekemistä...joissa se käyttää "ilmaisena" osana edellisen päivän lammaspaistia!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahahahah :D Aivan! Ja lampaanpaistia.. jep, sitähän on mulla aina ylijäämänä kaapissa. Ei.

Joo, mutta tosiaan en ole ikinä onnistunut yhdessäkään viidessätoistaminuutissa mitä olen Jamielta kokeillut!

Laura/Lillalove

Mun mies on kalaopas ja kalastaa paljon. En siis oo koskaan elämässäni koskenu kokonaiseen kalaan. Savustuksen jälkeenkin mies perkaa mulle valmiiksi lautaselle palaset :D Muuten hoidan kyllä kaiken ruuanlaiton (en siis oo niin avuton kun tästä voi olettaa), mutta ne silmät jotenkin ahdistaa mua.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Vähän ne silmät kyllä ahdistaa ja kiva kuulla että kalankäsittely ei ihan kaikilta tosiaan suju.
Kalaopas mies on kyllä varmasti kätevä! :D

Pilvi

Me tehtiin just eilen meriahvenesta keittoa ja siitä tuli kyllä huippuhyvää! Ainoa ongelma on tosiaan noi ruodot.. Me päädyttiin fileroimaan se ensin ja en tiedä johtuiko se meidän fileroimistaidoista vai mistä, mutta lopulta siitä superkalliista kalaa oli jäljellä enää alle puolet :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha :D Minäkin yritin syödä kaiken mahdollisen, mutta tuntui, että suuhun meni lopultaa vain pari haarukallista :D

Tkv

Ah herkullisen näköistä... Tykkään lohesta tosi paljon, mutta yksikin vastaantuleva ruoto pureskellessa aiheuttaa oksennusrefleksin Ja ruokahalun meneyksen :( ja JamieOliver on niin loistava...!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram