Käykö teille koskaan niin, että täysin unohdatte jonkun kappaleen, minkä tiedätte kyllä tietävänne erittäin hyvin?


Minulla kävi juuri nyt niin, kun olin tulossa kertomaan teille katusoittajapojasta, joka keskustassa muutama päivä sitten soitti kitaraa ja lauloi. En ollut kuullut tätä kappaletta aikoihin, mutta se on yksi vanhoista suosikeistani.
Kuuntelin sitä lumoutuneena hieman etäältä, hymyilin ja ehkä jopa hyräilin mukana. Yritin kaivaa kolikoita soittajalle taskuistani, mutta löysin vain 50euron setelin. 


Koska katusoittaja oli kuitenkin piristänyt päivääni niin paljon, päätin lähteä rikkomaan rahaa läheiseen liikkeeseen. Se oli uusi pieni leipomo, mutta sisällä ei ollut ketään. Tyhjä. Katselin vitriinissä komeilevia leivoksia kyllä siihen malliin, että yksi niistä olisi varmasti ollut hyvä syy rikkoa setelini ja saada vaihtorahaa, mutta edelleenkään jostain kumman syystä paikalla ei ollut henkilökuntaa. 
Jatkoin toiseen liikkeeseen ja ostin smoothien. Tasaraha. Kysyin voiko saamaani viiden euron seteliä mitenkään rikkoa, mutta kolikot olivat kuulemma vähissä. Niinpä tietysti. Tässä vaiheessa ajattelin antaa sitten vain sen koko vitosen setelin, kunnes huomasin viereisen Casinon, minkä raha-automaatista sain vaihdettua setelin kolikoiksi. Vaikka olin jo päättänyt antaa vitosen soittajalle, mietin sen olevan kivempi kolikoina. Seteli voisi vaikka tuulenpuuskassa lentää kitarakotelosta pois!



Kun vihdoin saavuin kolikot kourassa takaisin soittajan luo, ei ollut enää koteloa maassa, eikä soittajaa paikalla. Poika oli ehtinyt jo lähteä. Tuli jotenkin surullinen olo.


















 


Kiitos ja kumarrus kuitenkin katusoittajalle kappaleesta minkä nimeä en muista ja päiväni piristämisestä, vaikka tätä blogia tuskin yksikään katsoittaja koskaan lukisi :)


 


 


Bleiseri - Gt
Toppi - Mango
Housut - BikBok
Kengät - HM
Laukku - Prada
Rannekoru - Balenciaga
Sormukset - HM & Gt
Kännykänkuori - Givenchy
Aurinkolasit - LeSpecs


Kuvat: Kira Kosonen @ Blond Rivets

Kommentit (13)

Merja

Voi Julia, olet ihana! Enpä tiedä ketään muuta, joka näkisi moisen vaivan, että saa rikottua setelin ja voisi kolikoilla ilahduttaa ja kiittää katusoittajaa. Useimmat vaan miettisivät, että harmi kun ei ole pikkurahaa taskussa ja kiirehtisivät pois. Onneksi sinunlaisiasi on vielä olemassa :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Pakko myöntää, etten minäkään niin kovin usein tee ja tämäkin kerta meni ihan mönkään :D Mutta jos ei ole kiire ja soittaja on ollut poikkeuksellisen hyvä, niin miksi ihmeessä ei :)

lola

miksi esitellä kännykänkuorta ja leikkiä puhuvansa puhelimeen kuin pahainen teini ? :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram