Aion puhua nyt kokonaisen postauksen verran kaalista. Kaalihan on mitä parhainta ja aivan liian aliarvostettua joten ansaitsee siis oman postauksen osakseen. (ja siksi että tein kaalikeittoa, eikä minulla ole mitään eksoottisempaakaan tarjolla).

Pienenä koulun ruokalassa kaalikäärylepäivä oli se ällöpäivä. Minä salaa kuitenkin tykkäsin (salaa siksi, koska olin niin ujo kaalia puolustaakseni) ja tykkään vieläkin. Oli se pehmeänä kääryleenä, tai narskuvana sellaisenaan ja kaikkea siltä väliltä.

Käytän vieläkin samaa kaalikeitto reseptiä, mistä loihdin ensimmäiseni kun olin n. 17-vuotias. Tykkään siitä juuri sellaisenaan – pelkistettynä. Ei mitään porkkanoita, tai muuta oheistavaraa. Vain kaalia, hyvää jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, lihaliemikuutio ja paljon mausteita. (Ainakin jauhelihamaustetta, suolaa, pippuria, vähän chiliä, ehkä grillausmaustetta..)

Ja mitä rumempi ruoka sitä enemmän koristelua, -vaikka vähän kyllä nauratti.

 

Kommentit (31)

susie

Kaalikeitto on niiiiin hyvää!<3 Tosin taas kaalikääryleistä on jääny jokin kammo, pienenä piti istua pöydän ääressä niin kauan kun ne sai syötyä, joten en pysty syömään niitä vieläkään:D

Nanna

Uii.. Mie rakastan kaalia <3
Just pelkilteen, tai sit äitin kaalilaatikkona omnom.
Ystäväiseni kokkas kerran myös aika herkun version. Pannulla kaalia,sipulia, jauhelihaa ja hittona koskenlaskijaa sekaan. nams!

-Nanna
http://tuplaongelma.blogspot.com/

Riikka

Mä söin just melkeen koko kaalin yksin :D En ihan sellasenaan kyllä, vaan tein salaattia, johon tuli kaalin lisäksi kermaviilikastike (sinappia, sitruunaa, mausteita), tilliä ja kananmunaa. Oli älyttömän hyvää!

Jeanden

Olen samaa mieltä kanssasi, kaali on ihan liiaan aliarvostettua. Ostin muutama päivä sitten kaalin, josta tein kaalilaatikkoa ja tänään uusien perunoiden ja porkkanan kanssa sellaista "muhennosta". KAverit ihmettelivät, miksi ihmeessä olen sellaista ruokaa mennyt tekemään ja kommentit olivat enimmäkseen "hyi"-luokkaa.
Minä ainakin jatkan kaalilinjalla, koska se on niin hyvää. Tuota keittoa täytyy ehdottomasti kokeilla. Olisko sulla jotain muitakin reseptejä?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ah, minusta tuo kuulostaa taas niin hyvältä! :D
Kaalireseptejä ei kyllä taida pahemmin olla. Pitänee ruveta kehittelemään jotain uusia :)

annemi

Kaali on upea ruoka-aines! tykkään rouskutella sitä eniten raakana salaatin muodossa, mutta kaalikääryleet, keitot, lammaskaalipadat sun muut ovat myös suurta herkkua.

On vähän sääli miten paitsiossa kaali on viime vuosina (ainakin omasta mielestä) ollut, siitä voisi kirjoitella enemmänkin ja kivoilla resepteillä innostaa ihmisiä tutustumaan tähän maukkaaseen ja terveelliseen ruoka-ainekseen :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Totta! Pitää ruveta kokkailemaan kaikkia uusia juttuja kaalista. Ihme, etten ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Aina vain tätä keittoa väkerrän :)

Duppis

Mun lemppariruokiin kuuluu meksikolaisen (ja no, melkein kaiken!) lisäksi kaalimuhennos(?), missä kaalta, pekonia, broileria, kierrepastaa ja paljon timjamia (+suola, pippuri) ja mozzarellaa! jam. :) Kun söin sitä pari vuotta sitten, niin kaali on taas päässyt "hyväksytty ruoka" -listalle ala-asteen jälkeen :D

Jade

Haluaisitko jakaa sun reseptin meidän kanssamme? Ikinä en oo tehnyt kaalista vielä mitään, vaikka siitä ihan älyttömästi tykkäänkin :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se oli jo aikalailla tuossa tekstissä :D
Eli kiehuvaan veteen (minulla hieman alle puoli kattilallista vettä) 1,5 - 2 lihaliemikuutiota ja suikaloitu puolikas kaali. (antaa kyspysä n15min)

Pannulla öljyssä kuullotetaan kaksi banaanisalottisipulia (tai tavallista)ja mukaan myös kaksi puserrettua valkosipulinkynttä.

Jauheliha ruskistetaan ja joukkoon lisätään mausteita (minä käytän suolaa, pippuria, jauhelihamaustetta, grillausmaustetta, chiliä ym)

Kipataan jauheliha kattilaan ja annetaan hetken olla hiljaisella lämmöllä. Lopuksi vielä mukaan tuoretta persiljaa ja se oli siinä. Superhelppo soppa.

Nina

Myös minä pidin kaalista - salaa, tietenkin. Mummon tekemät kaalikääryleet ovat ihanuutta ja kaali maistuu hurjan hyvältä mm. katkarapu-wokissa. Ja tietenkin on coleslaw ja kaali ihan sellaisenaan.
Kaali, tuo ihana, kursailematon, rehdisti aito vihannes. <3

xoxo Nina

anskusiili

Oi nam! Teen oman kaalikeittoni aika samalla lailla, tykkään laittaa oikein reilusti chilirouhetta joukkoon. Tulisuus sopii hyvin kaaliin. : ) Monet tuntuvat ihmettelevän, kun rakastan kaalikeittoa ja kaalilaatikkoa, mutta voisin syödä niitä vaikka vuoropäivin. Kaalikääryleitä en ole jaksanut alkaa näpertämään kotona, vaikka olisi varmaan herkkua itse laitettuna.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Niin sopii :) Minä laitan aina chili-lime mausteseosta runsaasti. En sitten tiedä miten se lime sopii, mutta toisaaltta ei sitä edes maista.

Moana

Kaalilaatikko, kaalikääryleet, kaalisoppa, kaalisalaatti. Kyllä, kaali on ihan pop! Kokkauksesi näyttää aina tosi herkullisilta.

Jossu

Yhdyn tähän täysin: kaali on ihan aliarvostettu raaka-aine ruokiin! Itse tykkään todella paljon kaalilaatikosta (just ilman turhia tilpehöörejä, joko jauhelihalla tai soijarouheella), kaaliwokista ja kaalikeitosta (sama kombo kuin laatikossa). Kaiken lisäksi kaali on sangen halpa ja terveellinenkin kaveri, eli kyllä sen statusta tarvitsisi saada jollain konstilla vähän nostettua ;)

Katariina

Kiitti kaalivinkistä, ja reseptistä, oon tässä tän viikon laskeskellut kaloreita tavoitteena saada kolme kiloa pois (1,5 jo haihtunut, jee, elämäni eka dieetti) ja kaali on kuulemma painonhallitsijan parhaita ystäviä (?). Ikinä en oo tehny kaalikeittoa tai -kääryleitä, mutta molemmista tykkään. En oo vaan hoksinu tai älynny! :) Lapset ei tosin lämpene kaaliruuille.. mutta syön vaikka yksin, niin kerta.

Lueskellaan muuten 13-vuotiaan tyttären kans kumpikin sun blogia, meitä kiinnostaa matkustus- ja vaatejutut, ja vähän kaikki muutkin kivat jutut mitä höpiset, tolleen kivasti ja rennosti :)

Larppis

Puolikas liha/kasvisliemikuutio, kaalia, porkkanaa ja siirappia. ai että miten hyvää! ja kaalilaatikko, ah.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram