Blogimaailma on täynnä juhannusta nyt, mutta koittakaa kestää täältä tulee lisää.

Meillä oli vuokramökki jossain päin Jämsää. Hieno ja iso mökkerö saunalla, terassilla, takalla, ja omalla laiturilla varustettuna. Loistava valinta verrattuna viimevuotiseen Kalajoen mökkilähiöön, missä identtisiä nykymökkejä oli vieritysten rakennettu kummalliselle kaarnapohjalle rumaan metsään, missä ei oltu kuultukkaan nurmikosta tai järvestä.

No täällä sielu lepäsi, silmät kiitti näköalasta ja ruumis jääkylmästä järvivedestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kävimme myös perjantaina Himosfestivaaleilla. Matkaa sinne oli mökiktä kevyet 50 kilometriä ja koska kukaan ei uhrautunut kuskiksi päädyimme kompromissiin lähteä tilataksilla.
Ei mikään elämäni halvin taksimatka.

 

 

 

 

 

 

Festareilla oli hauskaa, vaikka en kovin festarihenkinen ihminen olekkaan. Voisin olla, jos vessassa käyminen ei olisi niin hankalaa, mutta niin kauan kun rakkoni ei ole täysin tyytyväinen en ole minäkään.
Katsoimme muutaman keikan ja minä löysin itselleni parhaan paikan ikinä. Anteeksi nyt kaikki, mutta vahingon ilo on paras ilo, enkä voi kieltää ettenkö olisi nauranut mahaani kipeäksi mutaiselle kohdalle, missä jokatoinen kaatui täysin rähmälleen, eikä päässyt enää ylös. Sama mutamäen uhri saattoi kaatua viisi kertaa putkeen ja joutui lopulta konttaamaan pois näyttäen savipatsaalta.

Onneksi paikalle oli kerääntynyt tusina muitakin huonon huumorin omaavia katsojia, joten en voi olla niin kamala.

 

 

 

 

 

Sellaista siis tänävuonna.
Nyt palaudutaan takaisin arkeen- laskut, kodin siivous ja kuntosali odottaa. Näkemiin.

 

 

Kommentit (14)

Iina

Eikä noi kompuroivat ihmiset :DDD Kamalaa, mutta silti niin hauskaa...Mutta joo, näyttää kyllä hyvältä toi mökki! Oliko vuokra kallis? :o

Senja

me oltiin kavereiden kanssa viime juhannuksena kanssa tuolla himosfestareilla käymässä! mökki oli ihan siinä festarialueen vieressä ja ehkei ihan paras valinta :D toi teidän mökki näyttää kyllä ihanalta ja varmasti oli rauhallisempaakin:)

Anonymous

tosiaan kalajoki on ihan meren lähellä, joten siellä ei valitettavasti järviä tai nurmikkoa oo..

Katja

Upee mökki! Oliko kallis? (noin per henkilö?) (: Näyttää oikein mukavalta juhannuksenvietolta ^^

Julia

Anonyymi,Oli kyllä :)Iina,Onneksi kompuroivat nauroivat myös itse itselleen :D Mökki oli aika kallis kyllä, juhannushinta varmasti triplasti normi vuokraa kalliimpi.Senja, Katsoinkin siellä niitä mökkejä, että johan on meininkiä. Meillä ei näkynyt ristin sieluakaan lähettyvillä.Anonyymi,Tiedän sen. Kalajoki on kyllä muuten kaunis paikka, mutta puhuin nyt tästä mökkialueesta.Katja,Jokaisen osuus oli reilu 100€ ja meitä oli se 15 henkilöä. En ole varma oliko mökki maanantaista lähtien ostettu meille, eli kuudeksi päiväksi. Aika kallista silti

Anonymous

heips! sellasta haluaisin kysyä että onko sulla ulkomaalaista sukua, ja jos on niin minkämaalaista? kun olet niin eksoottisen kaunis etkä suomalaisen näköinen :)

Julia

Essi-Julia,Hyvä :D Anonyymi,Kiitos paljon :) Koko suku on kyllä ihan supisuomalaista, joten se siitä eksotiikasta

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram