Tämä on juuri niin kamalaa kuin muistinkin. - Joulun järjestäminen.

Jos itse olet jossain joulun rauha zonessa, niin suosittelen äkkiä painamaan sitä punaista ruksia siellä sivun oikeassa yläkulmassa. Täällä on nimittäin vähän eri mieliala päällä.

Meille on huomenna tulossa syömään kahdeksan henkeä. Yksi on kasvissyöjä, toinen ei syö kalaa, kolmas on nirso kuin mikä ja loput ei halua jouluruokaa.

Viime kerralla vannotin itselleni että tänä vuonna aloitan koko touhun valmistelun jo vähintään syyskuussa.
No 23.12 on aika lähellä sitä eikö?

Oliko myös fiksu idea yrittää tänään heti Stockmannin auettua ruokaostoksille herkkuun. Aika moni muukin oli nimittäin päättänyt tehdä niin.
En olekaan ennen seissyt ruuhkassa parkkihallissa pääsemättä edes puomista sisään. Typerä Julia olisi sinun pitänyt tietää paremmin - huutelin itselleni ja teki mieli antaa pari litsaria perään.  Parkkihalli täyttyi viidessä minuutissa tukkoon, jättäen minulle vaihtoehdoksi vain ahtaan U-käännöksen ja uuden yrityksen Kampin supermarketissa.

Siellä parempi tuuri, mutta tiedättekö sen tunteen kun olette loihtineet kärryyn kaikki 6935 tavaraa kilometrin pituiselta listata ja sitten koko kaupasta on loppunut yksi niistä. - Kuten timjami tässä tapauksessa.

Ei muuta kuin kolmannen kaupan kautta katsomaan ja lopulta hoipertelin kotiin käsissäni neljä niin painavaa kassia että olin ihan varma käsieni lähtevän irti niiden mukana, tai että kaadun ja joka ikinen peruna vierii kassista ulos kauas pois.

Seuraavaksi missio oli viedä kynttilä ukkini haudalle ja se vasta mielenkiintoinen reissu olikin. Isäni oli siunannut meitä läsnäolollaan ja voin kertoa että hän on hieman eriskummallinen mies.  Se reissu oli yhtä kaaosta ja kesti ikuisuuden.

Kun vihdoin pääsin kotiin tajusin, että pitää tehdä neljäs kauppareissu koska ei ole pöytäliinaa – mikä puolestaan muistutti minua siitä että ei ole pöytääkään ja se pitäisi hakea tädiltäni. Lisäksi puolet lahjoista on paketoimatta koska paperi loppui eilen kesken. Nauhaa ei koskaan ollutkaan ja se samperin joulusiivous. - Tekemättä!

Vaikkakin välillä tuntuu, että haluaisin kelata viisitoista vuotta taaksepäin - hypätä huomenna valmiiseen juhlapöytään, hukkua lahjoihin ja olla kantamatta huolta siivoamisesta, lahjojen ostosta ja jokaikisestä piparista, niin taidan silti salaa nauttia tästä vähän ja ihan hyvin minä pärjään (ketä yritänkään huijata?) Kuka nyt ilman pientä stressiä joulun järjestää.
Varmasti huomenna on kiva päivä.

IHANAA JOULUA kaikille <3

 

Kommentit (27)

Nuppu

Joo-o, itse cittarissa töissä ja 12.05 kauppa AIVAN TÄYNNÄ! eli ne jotka olivat eilen yrittäneet säästää jouluruuhkan tulivat tänään heti kaupan auettua ostoksille, vielä pahempaan ruuhkaan.. :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahaha, minä hölmö siellä mukana :D Pitää ensivuonna muistaa, että aatonaattona aamulla EI kauppaan!

eij

Oikein ihanaa joulua:)toivottavasti kerkiät ottaa glögilasin,istahtaa sohvalle ja nauttia työn tuloksista ja tunnelmasta!

pauliina

no ihan varmasti teillä on huomenna kiva päivä ja ihana joulu! se on ihan selviö. nauti siitä! :)

Lauraa

Äitille sattu työvuorot nyt viikonlopulle ja me saatiin iskän kanssa hoitaa kaupassa käyminen tänä vuonna.. Mulla meinas mennä siellä kaupassa hermot ja olin jo ihan varma et heittäydyn kohta siihen keskelle kauppaa, vedän kunnon itkupotkuraivarit ja soitan äitille. Ihmisiä oli ehkä vähän enemmän ku normiviikonloppuna, mut tarviiko laittaa niitä perkeleen maistiaisia sinne keskelle ihmismassaa. Mummot ja papat jää keskelle tietä mussuttamaan niitä 'niin hyviä' pupun papanan kokosia juustoja ja minä juoksen suoraan joulujuhlista tulleena korkkareilla hiki hatussa ympäri kauppaa, koska eihän niitä tavaroita vai järjestyksessä ottaa vaan aina joku pitää unohtaa ja palata takasin päin.
Äiti onneks hoitaa ruuanlaiton ja kaiken muun, mut voin vaan kuvitella.. 10 vuotta eteenpäin niin kaupassa juoksemisen lisäks kaikki muukin pitää tehä ite. Onks kukaan vielä keksiny mitään yritystä joka järjestää koko joulun? Tois kaiken ovelle valmiiks, kannattaisin todella. I can feel you pain.
-- Ja äitihän vaan eilen naureskeli mulle ku kerroin kauppareissusta..

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahahah :D Minä olin eilen siellä mummojen kanssa mussuttamassa juustopalleroita ja vielä ostinkin muutaman! Mutta joo, silloin ei ollutkaan kiire, eikä korkkareita. Tänään sitten enemmän toi itkupokuraivari meininki. Huh, onneksi kaupat on nyt koluttu läpi ja jääkaappi pursuaa tavaraa!

Olen niin samaa mieltä, että yritys joka järjestäisi joulun olisi aika huippu!

Iida

En koskaan kommentoi mutta nyt on pakko näin joulun alla. Itellä onneks kaikki hommat viimestä viimein hoidettu ja joulu voi alkaa, tosin viiniä joutu hieman maistelemaan ettei käämit pala :D blogis on mahtava ja oot tosi symppiksen olonen tyyppi ! Ihanaa joulua ja uutta vuotta sinne, muista ottaa viiniä. Se auttaa kummasti tähän joulustressiin ! :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos oivallisesta muistutuksesta. Taidankin hakea lasin kylmää valkkariaa - Se tosiaan on paras joulustressin poistaja :D (vähän liiankin hyvä).

Ja kiva kun kommentoit :)

Cathe Rina

Meillä on yritetty kerrankin pitää mahdollisimman vähän stressinen joulu.. Helppohan se on, kun pääsee aattona valmiiseen pöytään ;) Huomenna vielä viimeinen täsmäisku kaupoille (joulupäivänä sentään tehdään ruokaa, muttei joulusellaista..).

Hyvää ja rentouttavaa joulua sinulle!

http://cathrinaz.blogspot.fi/

Kissis

Ihanaa joulua, onneksi eivät perunat karanneet!

Blogisi on ihan huippu, vaikka en uskaltanutkaan sanoa MOI kun tulit vastaan.

Nata

hähä mä laitoin jarnon tilille rahaa ja lähetin sen kauppaan systerini kanssa. itsehän oon "kipeä" :DDDD

Hmm

Hei koska teet sen kyssäripostauksen vastaukset? Mä en KESTÄ kun en tiedä et miks tuossa on toi OC ja haluan siihen pikapikaa vastauksen apuaa omggg!!! Voit toki helpottaa mun ahdistusta ja unettomia öitä vastaamalla siihen erikseen tämän alle. Kiitos.

Jos kinkunpaistolta ehdit. Oot namu. Ja ehkä maailman kaunein!!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahah :D Vastauksia tulee sitten kun olen reissussa eli tammikuussa ensimmäiset :)

Oc:n tarina on aika pitkä. Silloin joskus kun blogini ensimmäistä kertaa hätäisesti laitoin pystyyn pistin sen nimeksi oceanchild, mikä on puolestaan isäni minulle antama lempinimi, mikä taas tulee Beatlesin (John Lennonin) Julia biisistä. Siinä lauletaan Julia oceanchild ja ei kyllä ole lemppari biisejäni ja kovin kornikin koko tarina mutta siitä se tuli ja koska en tykännyt loppupeleissä sitten alkuunkaan oceanchild nimestä blogissani lyhensin sen vain oc:ksi. Nyt en tykkää tuosta oc:stakaan :D

Iida

Paras blogi. Oot vaan niin ihana :3 kirjotistyylisi on ihan huippu ja tuli mieleen että ootko koskaan likenut 'himoshoppaaja' kirjoja? Siinä on samanlainen kirjotustyyli ja tulee ihan sä mieleen ku luen! x

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram