Meillä oli toissapäivänä joulujuhlat ystävien kesken. Änkeydyttiin ystävän omistamille saunatiloille. Istuttiin siellä ja juotiin lämmintä viiniä löylyissä, höpöteltiin tyttöjen juttuja.

Leinan äiti oli tehnyt meille sushia. Mukana oli kalkkuna susheja wasabi sinapilla ja voin kertoa että niin oudolta kun se saattaa kuulostaakin, oli  ihan mielettömän hyvää! Jos minulla olisi sushiravintola siellä myytäisiin aina kalkkuna sushia. Ravintolan nimikin voisi olla vaikka Japanese turkey!

Olisin hyvä ravintoloitsija.

Olisin myös hyvä maskeeraaja. Kulmakarvaekspertti jos minulta kysytään. Piirtelin huvikseni Leiskun kulmia ja se tyttö tuli niin onnelliseksi, että tuijotteli niitä haltioissaan vaan koko illan. Hyppeli iloisena tasajalkaa ja oli ihan outo. Japanilaiset.

Ilta jatkui Namussa kun joukkoomme liittyi lisää testosteronia. Viihdyttiin baarissa pilkkuun asti.
Minä lakkasin salaa ihmisiltä yhden kynnen siniseksi.

Sellainen järkevä ilta siis.
Nyt olo on vähän kipeä ja hassu. Olin lähtenyt kaupungille aikeissani ostaa alennusrääsyjä, mutta ostinkin normaalihintaiset kengät. Kassajonossa yritin soittaa Laurille, mutta huomasinkin vahingossa varastaneeni sen puhelimen mukaani. Oletin että se on kotona jo yhtä paniikissa kun kissansa hukannut mummo, joten lähdin juoksujalkaa kotiin viemään puhelinta takaisin. Kauheaa kännykkäriippuvaisuutta ja ne shoppailut jäi sitten siihen.

Kommentit (30)

S

Mä tiedän että on ärsyttävää kun kysellään juttujen hintoja, mutta paljonko toi sun iiiihana Markku Jaakopin laukku maksoi Stockalla? Haiseeko se ihan hyvälle nahalle tms. vai miten kun oon tosi hajuherkkä ja valitettavan monet laukut haisee homeelle tai jollekin oudolle? Outoja kyssäreitä, kiits jos viitsit vastata!

S

Kiitos kun vastasit :) ja olipa helpotus huomata, etten ollut postauksen ainoa outo muusta kuin postauksen aiheesta kyselevä kommentoija :D

Mä olen juuri se nainen, jonka näette kaupassa haistelevan kaikkea ennen ostopäätöksen tekoa. Eräskin tuote on jäänyt ostamatta oudon hajun vuoksi. Pienissä putiikeissa haisteleminen on hankalinta, kun myyjä saattaa olla siinä vieressä. Joka kerta kuvittelen että se ei näytä oudolta kun kuljetan esim. laukun nenäni ohitse ja nuuskaisen, mutta taas kerran operaation suoritettuani tajuan että näyttihän se pahemmaltakin kuin oudolta.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ei minusta ole mitään outoa haistella tavaroita :D Nahkaa kuuluukin haistella ja kaikkia purkkeja ym myös. Jopa koruja! :D

a

voitko laittaa ittestäs kuvan mis oot esim. bikineis ku ois kiva nähä tyylii sun vatsalihakset ku oot nii sporttine :D ?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahaha :D Ei mulla ole mitään vatsalihaksia (näkyviä ainakaan).
Bikinikuvilta nyt tuskin pystyy välttyä kun lähdetään Afrikkaan, mutta mitään ihmeellistä katsottavaa niissä ei kyllä ole :D

Essi

Kiitos Julia ihanasta blogista, löysin sen vasta hiljattain ja nauruhermoja kutkutellen se on piristänyt arkea! :) Upeita kuvia jälleen kerran, oot niin hohkaavan sievä. Mistäköhän tuo kaunis pikkumusta on mahtanut löytyä? Näyttää aivan täydellisen malliselta!

http://yearintheseshoes.blogspot.fi/

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos itsellesi kun lueskelet ja hohkaavan sievä on aika kiva kohteliaisuus :) kiitos.
Pikkumusta on Mangosta. Parempia kuvia siitä tulee vielä :)

Aada

Hei aivan ihanan kauniita olette. :) mutta pakko kysäistä onko leinalle tehty jokin leikkaus nenään, en siis todellakaan pahalla kysy,en !:)) vaan kun on niin kaunis nenu, niin mietin onko ihan omasta takaa vai operoitu:))

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ei mitään :) Kaikki AINA kysyy tätä, jopa Leinan omat ystävät. Mutta joo Leinalle on suotu omasta takaa maailman täydellisin ja siroin nenä. Eli ei ole tehty koskaan mitään leikkauksia.

Karo

Onko leinalla oikeesti noin pitkät ripset vai mitä se tekee noille? :) ripsienpidennykset?

Hanne

Olet kyllä niin kaunis ettei tajua:)
Tosi hyvä blogi. Löysin tämän noin 3kk sitten ja innolla odotan aina uusia postauksia.

Mistä tuo ihana "piikkipanta" on?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ihana :) Yleensä näytän hymyillessä ja varsinkin nauraessa joltain kiinalaiselta hevoselta joten en kuule noin kaunista kommenttia kovin usein - kiitos.

Yanna

Toi ilta oli niin hämärä. Mutta hauska. Mäkin haluan täydelliset hiustenpidennykset! Sun tukka on niin ihana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram