Niin on ihanaa kun sinulla on aamulla kauhea kiire, juokset autotalliin, käynnistät auton, katsot kelloa, mietit että ehkä sittenkin ehtisit, ajat portille, odotat liian hitaasti avautuvaa autotallin ovea, ajat oikein lähelle ihan kuin päästäkseni nopeammin ulos, mutta mitä sieltä takaa paljastuukaan. Iso pakettiauto tukkien täysin pääsysi pois autotallista. Kadulla ei ole ketään. Pakettiautolla olisi kilometrikaupalla ollut tilaa pysäköidä joko eteen, tai taaksepäin ovesta, omistaja mailla halmeilla. Etkä ole edes piilokamerassa.

Kaikenkukkuraksi kännykkäni päätti täysin hukata verkkonsa juuri kun olin rekisterikilven numeron avulla selvittämässä auton omistajan tietoja. Siinä minä sitten hakkasin päätäni seinään, kiertelin ympäri pakettiautoa ja yritin löytää kenttää puhelimeeni. Teki mieli koittaa jopa työntää sitä autoa eteenpäin, mutta se varmasti olisi onnistunutkin oikein loistavasti.

Lopulta, n. 15 minuutin päästä autoa kohti tallustelee raksamies. Kysäisen ystävällisesti, että onko tämä sattumoisin sinun autosi. Saatuani myöntävän vastauksen sain pidettyä itseni vielä suht tyynenä selittäessäni että huomasiko hän ehkä pysäköineensä autotallin oven eteen ja näin estäen autojen pääsyn tallista ulos, tai sisään?

”mitä sinä siinä v*ttu valitat, auto oli siinä vain hetken. Yritän tehdä vain työtäni” vastasi mies huonolla suomen kielellä.
Niin. Jos minulle ikinä on opetettu käytöstapoja niin ne unohtuivat kyllä hetkessä. En ole koskaan ikinä huutanut niin rumasti kenellekään. Kertonut mm. erittäin mukavien voimasanojen kera, että hänen työtänsä ei luultavasti ole osata ajaa kuin jokin sokea k*sipää. Olin vielä niin raivon partaalla, että kun kaikki tietämäni kirosanat olivat loppuneet keksin valehdella miehelle että olen kutsunut poliisin ja me jäämme nyt odottamaan heidän tuloaan.
Kuten arvelinkin - mies pinkaisi sekunnissa autoonsa ja ajoi renkaan vinkuen pois paikalta. Minä jäin siihen heristämään nyrkkiäni ja huutamaan loittonevalle pakettiautolle uusinnan osaamistani kirosanoista.

Myöhästyin ja olin aika pahalla tuulella.

 

Kommentit (53)

l a u r a

JES!!! Pelkäsin jo tarinan edetessä, ettei pysäköijä saa osakseen yhtään raivoomista mut huh. Oikee itekin kiukustuin tätä lukiessa :D

Elena

Sä olet kuin suoraan muotilehdestä! :)
Sun tilanteessa mä oisin varmaan potkassu sitä sen autoa noiden sanojen jälkeen :D

Riikka

Upea asu! Ja mä olisin varmaan ihan samalla tavalla huutanut miehelle, tosi ärsyttävää tollanen. Olisi vaan myöntänyt väärään paikkaan parkkeeramisen ja pyytänyt vaikka anteeksi.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Niin aivan! Jos mietin että itse olisin tehnyt vastaavanlaisesti olisin vuolaasti pyydellyt anteeksi ja ollut todella häpeissäni ja pahoillani.
Mutta ei! "hän teki työtään"? :D

Elisa

Yleensä joo kun on myöhässä jostakin niin sitten varsinkin kaikki menee pieleen ja jokaiset liikennevalot huutaa punaista ja kaikki kaupungit mummelit ajelee kolmeakymppiä edessäsi. Ihanaa :P

Ihana asu, olet todella kaunis :)

Mayaa

Onpas nätti värikombo, burgundy ja army-vihreä näyttää superhyvältä yhdessä. :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En ikinä käsitä miten te jotkut pystytte muistamaan noita värien nimiä! :D Minulle kaikki on perus punaista :D

Laura

Hei ihan mahtavaa kuulla jonkun sanovan perus punaista! Alkaa ihan pikkuhiljaa ärsyttää, kun kaikista vaatekappaleista pitää saada niin hienon kuulosia lisäämällä joku tuommoinen väritermi siihen eteen :D punanen on punanen ja vihree on vihree!

Mirre

Ihan loistavaa! Oon ylpee susta! :D Kyllä sai mies kuullakin kunniansa, kun oli niin idioottimaista touhua häneltä. En tiedä, miten itse olisin tuossa tilanteessa käyttäytynyt, mutta jos saisin päättää niin juuri noin. Niin ja näytät tyrmäävältä, kuten aina. :)

Jenna

Hahah oot ihana!! :D Hyvä että annoit takasin oikeen kunnolla, ehkä se nyt tästä lähtien osaa vähän aatella et mihin sen auton parkkeeraa.. :D

Ansku

Apua, näin mielessäni sut heristelemässä nyrkkiä pois ajavalle autolle! Mielikuva on aika hauska :D Parempaa päivää sulle, ja kiitos päivän piristyksestä, toivottavasti sullakin sujuu paremmin :)

Ja hei noi kengät, aaaww, ihanat!

Saara

Jotenki todella vaikea kuvitella sua raivoomassa täysin jollekkin, mutta itse olisin kyllä toiminut samoin! ja aina noin käy juuri silloin kuin olisi kaikista eniten kiire. Itse olin myös kerran todella myöhässä töistä, menin pihalle ja totesin että pyöräni oli varastettu.. kyllä siinäkin muutama kyynel ja kirosana irtosi.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olet oikeassa, olen yleensä hieman korrektimpi :D Tässä tilanteessa meni vain niiiin hermot ja toisaalta hyvä vain :)

Voi ei, tosi harmi tuo pyörä :( Inhottaa tuollainen!

Saaramaria

Taas jälleen kerran ihana asu:) Ja toi väri yhdistelmä sopii mun silmään ainakin hyvin!:D ( Noi viininpunaset housut!!! IHANAT))

julia

mmitä teet työkses? :) jotenkin oon saanu sellasen kuvan että oot ravintola-alalla (kuten itsekin) mutta silti on vähän jäänyt pimentoon. ihan mielenkiinnosta vaan!

Neely

Ihan oikein raivottu! Mukava kuulla, että joku toinenkin saattaa kilahtaa tällaisissa tilanteissa... mulla löytyy kyllä kokemusta samantapaisista tilanteista, minutt oli vaan blokattu parkkiruutuuni, niin ettei siitä pääse lähtemään... tai et pystynyt ajamaan siihen töistä tullessasi... tämä sattui ihan useampaankin kertaa meidän pihassa. Jätkäparat eivät varmaan ikinä jättäneet autoa siihen pihaan toista kertaa, flippaus oli niin totaalinen pari kertaa :). Noh, aina ei vaan jaksa olla kohtelias, varsinkin kun vastapuolen kommentit oli ihan tota samaa tasoa; "sehän oli tässä vaan hetken". Jep.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Noh jos ei nyt kuitenkaan ihan niin loistavaa. Onneksi välillä sattuu ja taphtuu vaan kaikkea hassua niin on jotain mistä kijoittaa :)
Kiitos.

your-fan

Olen seurannut blogiasi jo puolisentoista vuotta, ja pakko myöntää, että olen ihan koukussa. Ruokaohjeet, vaate- ja hiusvinkit ja jutut, MAHTAVAA! Olet ainoa, joka osaa yhdistää sellaisia vaatteita toisiinsa, joiden ei osaisi kuvitella passaavan yhteen. Viininpunainen, vaaleanpunainen ja maastonvihreä, tosi mahtavannäköinen kombo! Tykkään blogistasi tosi paljon.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ihana kommentti, kiitos paljon tästä :)
Minä tosiaan mietin että muut ei tajua tätä väriyhdistelmääni, mutta kiva kuulla että ei näytä teidän silmiin huonolta :)

Vierailija

et oo ainut jolla oli huono aamu! oma aamuni alkoi ylinopeussakoilla ja jatkui parkkisakoilla, ja kumpaakaan en ole koskaan aiemmin saanut :) ja hyvä kun vähän raivosit sille pakukuskille!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

outs :(
Ylinopeussakot (varsinkin ne missä poliisiauto pysäyttää) on aivan kamalia! Siinä on sellainen fiilis että on tehnyt jotain todella pahaa :D

Susanna

Oho aiempi tuli jostain syystä nimettömänä... Joo se ei kyllä ollut kivaa, niille poliisisedille opetetaan varmaan jo poliisikoulussa sellanen tosi kuumottava tapa a.kävellä sun auton luo b.esittää se asia niin että sä varmasti olet vakuuttunut siitä että oot suomen suurin rikollinen vaikka kyseessä olisikin jokin pieni ylinopeus tai muu.. :D Ihanaa syksyä sulle!! :)

lotta

voi ihana! :D muutenkin osaat kirjottaa tosi kivasti tekstiä jota on kiva lukea! jatka samaan malliin ihana <3

Senja

Hahah ihan oikein!! :) itse olen ollut kolme kertaa öö vuoden sisällä korjauttamassa autoa toisten (!) tohelointien takia ni olen kehittänyt hullun vihan tuollaisia autosankareita kohtaan :D
Ompas ihanat syysvärit asussa :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

No, vähemmästäkin :D Tietynlainen viha kanssautoilijoita kohtaan on yllättävän helposti saavutettavissa.

Vierailija

<3 se, että kirjoitat noin rehdisti. tämän takia luen blogiasi koska oot niin paljon muuta kuin "tämän sain tänään ilmaisena mainoksena"

Kärty

Oikein!

ps. en tiedä miksi tämä pakottava tarve, mutta halusin jostain syystä jakaa kanssasi tiedon, että Bonaquan karhunvatukka-lime maistuu caipiroskalle. Ehkä työsi takia?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahah :D Luin kommenttisi puhelimella seisoessani maailman pisimmässä kassajonossa ruokakaupassa ja siinä vieressähän oli kylmäkaapissa Bonaquaa - oli pakko ostaa! Ja kyllä purshkadin nauruun jo ensimmäisen huikan jälkeen. Maistuu aivan caipiroskalle! :D

Anniina

En ole ikinä kommentoinut tänne (enkä oikeastaan muihinkaan blogeihin), mutta nyt kyllä on pakko tulla ylistämään sua!
Olet ihan mielettömän kaunis ja sun kirjoitustyylisi on niin humoristinen ja tietyllä tapaa jotenkin välkky! :D Aina saa nauraa vedet silmissä sun postauksillesi. Sulla on aina pilke silmäkulmassa ja näitä tekstejä lukiessa voi ihan aistia sen kuinka hauskaa sulla on näitä kirjoitellessa :) Keep going, oot ihana! <3

Laura

Oikein teit sen k*sipään kanssa. Toivottavsti se odottelee pissat housussa milloin poliisit tulee kolkuttelemaan ;)

Nuo viininpunaiset housut tulivat muuten juuri oikeaan aikaan sinun päällä tänne blogiin, sillä juuri tänään sovitin omiani (saman värisiä) ja pohdin, että olivatko ne sittenkin virheostos. Todistit, että päinvastoin, ne näyttää tosi kivalta! Ehkä ongelma oli siinä, että yritin yhdistää ne vain tuttuihin ja turvallisiin, mustiin paitoihin? Ihailen sun rohkeutta käyttää värejä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram