Huomenta taas. Tästä aamiaisella bloggaamisesta alkaa tulla ihan tapa.
Eilen ei tehty juurikaan yhtään mitään.
Myönnetään että saattoi olla ehkä vähän sellainen ihan pieni krapula vaan.
Oltiin pienessä reggae baarissa, missä soitti livebändi ja voi luoja mikä ääni laulajalla oli!
Täällä on niin hauska ilmapiiri, että se väkisinkin tempaisee mukaansa (tekosyitä) kaikki nuoret ja aikuiset jorailevat täysiä, pomppivat reggae musiikin tahtiin kuin mielipuolet, nauravat ja juttelevat kaikille. Hyvä ettei koko poppoo ottanut toisiaan kädestä ja alkanut tanssia piirileikkejä. ei olisi muuten ollut kaukana.
Hauskaa oli.

Tuossa aikaisemmin taisinkin puhua jo kovasta merituulesta. Saatiin kuulla eilen, että täältä ei ehkä pääsen sään takia Kutalle asti ennen tiistaita. Meidän piti lähteä sunnuntaina.
Lombokiin jonne menee 5min veneellä pääsee vielä ja sieltä voisi lentää kutalle.
Tuskinpa meillä ihan niin kova hinku on takaisin Kutalle, joten jos minusta on kyse jään tänne vielä vaikka viikoksi.
 

 

 
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram