Mistäköhän sitä nyt edes aloittaisi kun asiaa, tai sen vierestä pälätettävää olisi yhtä paljon kun hiuksissani kaksihaaraisia.
Videot olisi ollut käteviä, mutta valitettavasti en vieläkään osaa, tai uskalla niitä tehdä, joten linkkailen teitä tässä muihin videoihin ja keskityn itse selostamaan outoja tapojani ennen kampauksen tekoa, sekä tuotteita mitä niiihin käytän.

Heti alkuun voisin myös selventää, että ei se minun tukkani ole niin upea kuin monet teistä sanovat, tai miltä se saattaa joskus näyttää. Yksi iso heinäkasa se on. Kuiva ja käkkärä. Onhan se pitkä ja oma, mutta kaiken tässä postauksessa väkertämieni kampausten sijaan ei se mitään muuta kaipaisi kuin saksia ja tehohoitoa rankalla kädellä.

Eräs kampaaja antoi minulle kerran parhaimman vinkin koskaan- Likainen tukka. Enkä nyt puhu rasvaisesta liisteriletistä, vaan muutamaan päivään pesemättömästä tukasta. Siinä missä ennen en lähtenyt minnekkään, ellei tukka oltu juuri tunti sitten pesty, ajoitan pesun nyt muutamaa päivää ennen menoa. Kuulostaa hyvin oudolta ja oudommaksi se vielä menee, hieman noloksi jopa, nimittäin parhaimmillaan hiukseni ovat vasta kolmantena päivänä pesusta. Varsinkin silloin jos ensimmäisenä päivänä olen pessyt ja föönannut ne, toisena pöyhinyt, suoristanut/kihartanut pikaisesti ja lauantaina harjaamisen ja kuivashamppoon jälkeen sitten sellaisessa tuuheudenmitoissa ja helposti käsiteltävinä, että pysyisi ojennuksessa vaikka benji-hypyn hyppäisin pariinkin kertaan.

Ja ei, en suinkaan tee näin joka viikko. Useimmiten en föönaa tukkaa ollenkaan vaan annan sen kuivua itsekseen. Suoristusraudat ja kihartaminen myös on vain niitä  kertoja varten kun haluan tukan oikeasti pysyvän pitkään laitettuna. Enemmän se liehuu laittamattomana luonnonkiharoissaan, tai ponnarilla, nutturalla. Näihin luonnollisempiin kampauksiin voidaan palata myöhemmin, nyt kuitenkin tätä muovailuvahaa.

Eli, harjauksen ja kuivashamppoon jälkeen levitän tai suhkutan kosteuttavaa hoitovoidetta ja laitan vielä lämpösuojan. Harjaan hiukset vielä kerran uudestaan läpi ja lähden tuperaamaan hieman päällimmäisiä hiuksia. (Yritän välttää liian pottamaista päätä ja siksi vain hellä tupeeraaminen muutamaan hius osioon. Jos tupeeraus ei ole tuttua, niin videoita löytyy vaikka youtubesta).

Tällä aikaa Remingtonin lämpörullat (jotka ovat niin likaiset, että linkitän kuvan sinne, mistä aikoinaan ne ostin). Käytän vain isoimpia rullia ja niitä n.4 kpl.  Levitän latvoihin kiharanvirkistäjää ja lähden rullaamaan tukkaan lämpörullan ympärille latvasta ylöspäin sisäänpäin kääntäen. Etuhiuksiin vasemmalle puolelle yksi hieman ylemmäs ja loput melko matalalle, jättäen puolet hiuksista suoriksi.
Annan vaikuttaa n.10 minuuttia. Poistan rullat, suihkutan hieman lakkaa, annan jäähtyä ja harjaan kevyesti läpi. Viimeistelen lakalla ja kiiltosuihkeella.
 

Lähtökohta.
Sim Argan care curly shot latvoihin ennen kihartamista ja moisture shot, mitä käytän sekä suihkun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin, sekä myös ennen kampausta antamaan kosteutta.

 

Tupeeraus osio ja ihan perus Wellaflex lakkaa.

 

 

Lämpörullat.

 

 

Ja lopputulos.

 

 

 

 

 

 

Argan miracle mist kiiltosuihke, sekä Miracle elixir oil treament latvoihin pyyhekuiviin, tai kuiviin hiuksiin.

 

 

Käyttämäni hoitoaineet jälleen Arganin vitalizin balm ja Paul Mitchell super strong daily conditioner.

 

 

Suoriin kampauksiin, Lanzan Healing smooth straightening balm. Tätä tosin käytän myös kiharakampauksissa, koska kiharran useimmiten vaan latvoja ja tykkään pitää alkuhiukset suorina.

 

Toinen ja hieman nopeampi tapa on suoristusrautakiharat. Valmisten tukan samalla tavalla kuin yllämainitussa ja lähden kihartamaan suoristusraudalla taas etuhiuksista vähän ylempää, kihartaen takaa vain latvat.

Ero näissä taitaa olla se, että suoristusraudalla kiharoista tulee korkkiruuvimaisemmat, kun taas lämpörullilla enemmän sekalaisemmat ja ilmavat kiharat. Ennen lämpörullien kiharat myös pysyivät minulla pidempään, mutta nyt uuden suoristusraudan myötä molemmat pysyvät yhtä pitkään.

 

 

 

Lähtökohta.

 

 

 

Aloitan hiusten puolestavälistä liuttaen rautaa latvaan päin ulospäin kääntäen.

 

 

Ja lopputulos.

 

 

Usein käytän myös sekä lämpörullia, että suoristusrautaa. Joskus lämpörullat jättävät muutaman suoremman hiustupsun, mitkä kätevästi saan raudalla kiharrettua ja joskus taas suoristan hiusten alkua jos kiharat alkavat liian ylhäältä tai jos hiusteni suora osuus on liian pörröinen.

Että näin täällä. Eihän tässä mennytkään kuin puolipäivää ja lopputulos ilmeisesti sekava mielikuva minusta puolet päästä täynnä rullia, toinen suoristusraudan polttamana, vähän shampoota, öljyä, hoitoaineita, lämpösuojia ja muuta mönjää siellä alla, sekä kehoitus kaikkia hyppimään likaisella tukalla. Kuvitelkaa millainen siitä videosta olisi tullut!

 

 

 

Kommentit (33)

Anonymous

ootko vaihdellu kauheesti sun jakauksen paikkaa? Sul ainaki vikas kuvas vois luulla et on ollu keskemmälläki toi jakaus.

Julia

En :D Peitän yleensä vaan sen "jakauksen viivan" hiuksilla, koska en tykkää että se näkyy liian selvästi.

Anonymous

hahah nauran lähes joka kerta, kun luen blogiasi! :D siis ihan vain sun hyville jutuille! tääkään ei ollu perus hiuspostaus vaan sulla on selkeesti ihan omat rutiinit! upeet hiukset sulla jokatapauksessa on!:)

Anonymous

Call me stupid mutta en ole ikinä tajunnut mitä noilla lämpörullien mukana tulleilla metalliklipsuilla on tarkoitus tehdä :DD Ostin lämpörullat reilu vuosi sitten eikä minulle ole googlettelunkaan avulla selvinnyt mitä niillä pitäisi tehdä.. :(

Alexandra

Moikka Julle! ;)Parin päivän "likainen" tukka on kertakaikkiaan paras luonnonkiharalle tukalle. Voi härregyyd jos pesisin tukan joka päivä, siinä kärsisi enemmän kutrit ja niin hermotkin, tukan laitto on muutenkin aikaavievä rutiini kun käkkärät sinkoilee minne sattuu. -.-' Voi siis meitä luonnonkiharoilla "siunattuja"!!

Anonymous

Siis sun teksti on aivan mahtavaa!:D Yhdyn aikaisempaan kommeentiin: "hahah nauran lähes joka kerta, kun luen blogiasi! :D"

Julia

Kiinnittää ne rullat :) Eli sitten kun rullat ja hiukset rullattu ylös asti työnnetään metalliklipsu rullan ympärille.

Julia

Ihana kuulla että hölmöille jutuilleni joku jaksaa hörähtääkin :) Mahtavaa, kiitos.

Jonna

Mä oon kans huomannu että vähän likasen tukan saa paljon paremmin laitettua kun ihan puhtaan. Et todellakaan ainut likanen takkutukka! Ja, pakko sanoo että oot mielettömän hauska :D

Jonna

Likanen tukka rules hiusten laitossa ! itse olen ihan samaa mieltä.Oot ihan mielettömän hauska ja tykkään lukee sun blogia ! :)

Anonymous

Sä tosiaan jaksat nähdä vaivaa... Mulla tasan samanpitunen tukka ja hyvin, hyvin harvoin föönaan, saati käytän muita laitteita tukkaan. Ammattishampoot ja -hoitoaineet toki pesuissa joka toinen päivä. Mutta tukka ponnarilla, nutturalla tai pipo päässä mennään lähes aina.

Anonymous

Oon lukenu sun blogia jo jonkin aikaa ja jäin ihan koukkuun :) Yks parhaimpia mitä oon lukenu....mut sen verran on pakko huomauttaa sulla on aika paljon kirjoitusvirheitä :D ootko itse pistänyt merkille? Mutta muuten sun blogi on ihana!!! :P

Anonymous

Oij kiitoksia paljon vaivannäöstä tän postauksen suhteen, omalle pitkälle tukalle(usein laittomattomalle) todella paljon apua! :)

Julia

Olen ja niin on moni muukin :D Onneksi et kuitenkaan ole lukenut ihan alusta asti, nimittäin siellä oli sivut täynnä sellaisia kirjoitusvirhe mörköjä, että hyvä kun suomenkieleksi tunnisti.Parannusta siihen verrattuna kuitenkin tapahtunut, että ehkä tässä joskus vielä päästään suurimmasta osasta virheistä eroon. :)

Queen Ariel

Ihana tämä postaus!:-) En itse jaksa koskaan laittaa hiuksiani ja siksi ne yleensä kiinni ovatkin. Minun on pakko pestä hiukset viim. joka toinen päivä,varsinkin jos olet pitänyt hiukset auki ne on seuraavana päivänä ihan likaiset jo..:-)

Anonymous

Upeet hiukset sinulla,itselläni on samanpituiset ja luonnonkihara takkutukka myöskin:)Mieleeni tuli kysymys,että miten pidät hiuksia yöllä, ihan auki vai kiinni?

Anonymous

Kauanko pidät lämpörullia päässäsi? ja minkä merkkiset nuo sinun ovat ja mistä olet ne ostanut? :)

Julia

Kiinni ehdottomasti. Tukehtuisin varmaan yöllä omaan tukkaani, jos se olisi auki :D Yleensä pidän löysällä ponnarilla, tai nutturalla päälaella.

Julia

Kirjoitin kyllä molemmat vastaukset jo tekstissä :)10min ja Remingtonin rullat Sokokselta. Löydät suoran linkin niihin kun likkaat tekstistä "Remingtonin lämpörullat" kohtaa.

Anonymous

haha, en ole siis ainut.:D mulla on kans 3 päivänä tää fleda parhaimmilaaan yleensä ja löyhät luonnonkiharat/taipuisat hiuset löytyy siis.:) mä teen sillee et ku yleensä nää likaantuu vaa edestä niin pesasen vaan aamulla ihan vähän etuhiuksia ja sit föönään. easy, ha!:D

Nea

Kiitos paljon tästä hiuspostauksesta, siitä oli apua ainakin minulle!Ja kiitos muutenkin blogistasi. Yleensä mulla on tapana lukea vaan tuttujen blogeja, kun ei ole mitään erityisen mielenkiintoista ulkopuolisen blogia löytynyt. Kaikki on vähän sellasia että ei oikein inspaa. Yritin kuitenkin etsiä muutakin kun ne tuttujen blogit ja löysimpä löysinkin onnekseni sun blogisi, nyt se on mulla yks ehdoton suosikki:) Ja oikeastaan ainut suosikki, jos lasketaan sellaisista blogeista, joiden kirjoittajaa en tunne.Ja vielä lisää tästä hiuspostauksesta, oot niin oikeassa tosta, että hiukset on parhaimmillaan kun pesusta on kulunut muutama yö!

Nina

Minä se en ikinä opi tuota suoristusrautatekniikkaa. Tuloksena on yleensä sekalainen pesä erisuuntiin törröttäviä, tiukissa kulmissa rumasti littaan vääntyineitä haivenia! Nyyh!Näitä ei voi jättää pesemättä, tulee juuri sellainen rasvaletti, ettei kehtaa edes itse katsoa peiliin, saati mennä muiden pällisteltäväksi.Olet onnekas kauniin tukkasi kanssa. Minä taidan vetää kaljuksi ja olla ehta telaketjulesbo. :Dxoxo Nina

Anonymous

Pidän kamalsti blogistasi, sinulla on hauska ja mukava tyyli kirjoittaa, etkä tunnu ottavan elämää niin kamalan vakavasti, kuten monet muut bloggaajat! Ja olet väärässä, hiuksesi ovat i-h-a-n-a-t. T: Tätilukija

Mira

miten lämpörulliin pistetää ne metalliklipsut ympärille? :D mie en ymmärrää... oisko youtubes jotain videoo siitä tms??

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram