Indiedaysin Sunsilk -kampanjan parissa taas. Aikaisemmassa postauksessa kehotin teitä osallistumaan kilpailuun Ibiza kampauksilla, mutta tähän postaukseen keräsinkin kaikki omat suosikki lomakampaukseni. - Tai tavan vältellä niiden tekoa.
Joka tapauksessa, ne varmat ja helpot tukkatavat, mihin turvautua kun hiukset ovat sekaisin merivedestä, kihartuneet kosteudesta, tai muuten vaan haluaa viettää aikaa muualla kuin hotellihuoneen vessassa suoristusrauta kourassa.


Teiltä ei varmaan ole mennyt ohi, että viimeaikoina suosikikseni on noussut donitsinuttura. Kestävä ja tiukka, ei hetkauta Kapkaupungin kova tuuli, tai Meksikon Karibian meressä polskiminen. Olen joskus jopa nukkunut tämä päässä ja se onkin ollut seuraavanakin päivänä ihan kelpo kunnossa.
(Teen nutturan rullaamalla ponnarin hiuksia donitsin ympärille latvoista kohti päätä. Tarkempaa tekotapa ohjetta tulossa myöhemmin).

Ponnari letillä. Kautta aikojen suosimani "bad hair day" -kampaus. Parasta juuri ulkomailla, kun pesuväli on saattanut hieman venyä ja hiusten takut voi piilottaa letin sekaan.
Toisinaan pujotan lettiin mukaan silkkinauhan antamaan sille ryhtiä, mutta hyvin se menee ilmankin.

Puoliponnari. Tykkään pitää hiuksiani auki, mutta siinä on yllättävän kova työ. Tämä on laiskanmiehen hiukset muka auki -versio.

Luonnonkiharat. Tämä ei ehkä ole kampaus, mutta näin taipuvassa tukassa melkein välttämätön lookki trooppisemmissa maissa. Suomessa minua ei juuri koskaan nähdä luonnonkiharilla, mutta ulkomailla ne saavat vapaasti heilua hartioilla.
Saan ne näyttämään paremmilta, jos puristelen pyyhekuivia latvoja muotovaahdolla.

Toinen mitä minulla ei myöskään Suomessa niin nähdä on lippis.
Ulkomailla se on taas liian helppo tapa suojata sekä pää, että täysin katastrofaalinen hiuspäivä. Lippis on yleensä se viimeinen vaihtoehto, mutta tehokkain. Peittää puoli päätä.

Että näillä mennään. Lomalla ei ole niin väliä, mutta hiuksia kannattaa silti muistaa hoitaa.
Tässä omat suosikkini Sunsilkin tuotteista. Niitä mitkä saavat olla apukeinoinani seuraavan kerran kun kutrini kuivuvat auringossa, tai tarvitsevan niihin vähän lisäpuhtia.

1. Pro Heat - Shampoo & hoitoaine vahingoittuneille hiuksille. Lisäksi Thermo Active Mineral Complex -koostumus suojaa hiuksia lämpökäsittelyltä jopa 230 asteeseen asti.
2. Advanced Damage Re-Construction. Vahingoittuneiden hiuksien hiusnaamio ja hiuksiin jätettävä hoitoaine.
3. Plumped Up Volume -sarjan tuuheuttava kampausneste ja tuuheutta, sekä tukea tuova kuivashampooo - mikä on ehdoton suosikkini näistä.

Kommentit (44)

saara

Moikka! Sulla on kyllä niin ihanat hiukset :) Asiasta toiseen, ajattelin kysäistä sulta paria asiaa kun oot tainnut tuolla Barcelonassa muutaman kerran vierailla. Eli oon itse menossa sinne viikon kuluttua, ja haluaisin tietää mitkä ovat sellaisia must see- paikkoja :) ja onko Barcelonassa Victoria's secretiä?! :D tätä tietoa yritin etsiä netistä, mutta ei oikein selvää vastausta löytynyt..

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Mun mielestä VS:ää ei taida olla? En ainakaan ole nähnyt :(
Ja minullahan on Barcelonan suhteen aina ollut se ongelma, että olen käynyt siellä useasti mutta en mm. koskaan syönyt kovin hyvää ruokaa, tai käynyt kiertelemässä nähtävyyksiä (turisti bussia lukuunottamatta). Toki kaupunki on itsessään jo kovin upea ja riittää kun sitä vain päättömästi kiertelee, mutta tosiaan harmittaa että vinkkejä ei kovin paljoa löydy.
Ainakaan vielä :) Olen nimittäin itsekin (jälleen) sinne menossa pian ja olen ottanut päämääräkseni syödä hyvin ja käydä näkemässä enemmän. Esim. Naapurikaupungin Sitgesin ja toivottavasti Tibidabon huvipuiston.

Sude

Herranisä kuinka kauniit luonnonkiharat sulla on! Jos luonnonkikkurat kerran näyttävät noin pitkässä tukassa kauniilta, en jaksa odottaa että omat hiukset kasvavat tuohon mittaan ja voin alkaa pitämään niitä auki. Pidä ihmeessä hiuksia luonnontilassa täälläkin!

Fanni Katariina

Oot kyllä aivan uskomattoman kaunis, miten voikaan sopia kaikki hiustyylit jollekkin!

Täällä Espanjassa asuessani ikävöin ihan mielettömästi hyvää kuivashampoota. Se oli Suomessa niin monen bad hair dayn pelastaja. Nyt pitää oikeasti pestä ja laittaa useammin tukkaa kuosiin kun sitä ei ole, rankkaa!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En tiennytkään että sieltä ei löydy hyvää kuivashampoota? Itsehän en varmaan ilman kyllä pärjäisi kun on vielä rasvoittuva hiuspohja!

Mimmu

Hiuksesi ovat kyllä aina niin upeat :) Ja donitsinuttura on maailman kätevin! Onko sinulla muuten vielä lisäkkeitä noissa, vai oletko luopunut niistä?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olen luopunut jo aika pitkän aikaa sitten :) Kyllä se oma tukka on paras, vaikka pidennykset helpottivat kampauksien laittoa omalla tavallaan :)

laura

aina kun katon näitä sun kuvia niin mulle iskee hiuskateus :-D miten joku voi saada luonnonkiharat hiukset näyttämään noin hyviltä! Himoitsen pitkää tukkaa, mutta vihaan mun kiharoita ja sitä että tää on niin paksu. Sitten katon sun kuvia ja tuun kateelliseks, koska oot kaikessa kokonaisuudessa täydellinen!<3

Onneks oon tyytyväinen tähän lyhyeen tukkaan, en jaksa suoristaa mun hiuksia puolta päivää, mikä mulla varmaan menis jos olis saman mittanen tukka kun sulla :-D kaveri suoristi tätä kerran kaks tuntia ja tää oli sellanen polkka mittanen.. :D

Vierailija

Kytätkö pääsääntöisesti ns. kampaamotuotteita hiustenhoidossa? Olisi kiva saada kattavampaa postausta aiheesta. :) P.s. Aivan ihanat hiukset!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Käytän ehkä enemmän kampaamotuotteita kyllä :) Voisin tosiaan tehdä niistä postauksen. Kiitos ideasta.

Maiju

Mulla lomalla ongelmana on lähinnä tukan suojaaminen auringolta - mulla on jonkin verran vaalennettu tukka, jota tykkään pitää kokonaan auringolta suojattuna, ja tykkään pitää hattua myös kasvojen ihon suojana. Eli "lomakampaus" ratkeaa leveälierisellä hatulla, ja tukka on niskassa jonkinlaisella sykeröllä, jotta on myös auringolta piilossa. Sun kuvia katsellessa kyllä hiukan harmittaa, ettei tukka kestä aurinkoa paremmin, nättejä kampauksia.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi, se on kyllä harmi. Itse anna tämän pehkon liehua vähän liiaksikin auringossa :D Onneksi se ei tosin niin kovin reagoi. Nytkin on takana kaksi Etelä-Afrikan reissua ja yki Meksikon loma, enkä ole päässyt käymään kampaajalla varmaan neljään kuukauteen.

maamu

Heii, mikä olikaan se aine, jota joskus miljoona vuotta sitten mainitsit käyttäväsi hiusrajaasi? Muistatko mistä puhun? Se aine, millä saat hiusrajan siistimmäksi?:)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se oli sellainen Cover gray putilo, minkä ostin CapeTownista :) olen löytänyt nyt itseasiassa vielä paremman! (sekin tosin sieltä etelä-afrikasta). Pitänee ehkä tehdä uusi postaus siitä :D

Veera E.

Bad hair day tai Ei niin hiuksesi näyttävät täydellisiltä! Haluaisin itse myös pitkät hiukset, mutta se on melko mahdoton yhtälö pienen lapsen äitinä huoltaa niitä ja saada ne näyttämään hyvinvoivalta päivästä toiseen! Liukuvärjäys sopii myös kiireiselle äiti-ihmiselle mitä parhaiten! ;)

Marika

Letti, puoliponnari ja donitsinuttura löytyy myös omasta päästä laiskoina päivinä tosin ei pelkästään ulkomailla ollessa, vaan ihan kotosallakin. Nätiltä näyttäviä kampauksia kaikki!

nenne

Näytät todella kauniilta noissa kiharoissa, kannustan pitämään enemmänkin :)
toki se taitaa mennä niin että kiharahiuksiset haluaa suorat (ja yleensä suoristaakin tukkansa) ja me suoratukkaiset haaveillaan niistä kiharoista. Sama pitkät vs lyhyet, paksut vs ohuet jne...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Jep, tiedän. Minulla on ystävä joka käy aina kaventamassa "liian tuuheaa" tukkaansa ja minä taas vaan haluasin paksumpaa ja paksumpaa tukkaa :)

moi

mulla on ongelma, en saa poistettuu tätä blogia bloggerissa mun lukulistalta ku oon joskus sen sinne lisänny kun et ollu vielä indiedaysin alla ): tiiätkö miten sen sais pois, ku yritin mut se väittä virhetilannetta kun perinteistä kautta yritin poistaa sen sieltä ...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En valitettavasti osaa kyllä kertoa mitään keinoja. En tiedä bloggerista oikein mitään muuta kuin sen, että minulla on itsellänikin vaikeaa poistaa sieltä blogeja. Se on tehty jotenkin mahdottoman monimutkaiseksi :(
Ehkä ylläpidosta osaisivat auttaa?

Iida

Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja aina oon miettiny että mikä (tai tietysti kuka) sinusta tulee mieleen. Ja nyt sen keksin! Ne ihanan "täydelliset" Barbiet :D naureskelen täällä itsekseni hölmölle päätelmälleni. Mahtava blogi, mielenkiintoisia matkajuttuja ja ihania pikku sutkautuksia, jotka saa minut aina naureskelemaan yksikseni (näytän siis kovin fiksulta lukiessani tätä blogia) Ja oot kyllä niin kaunis että apua! T: yksi hieman kateudesta vihertävä lukija.

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

:D No niihin minua ei vielä olekaan verratu!
Otan kohteliaisuutena :) Kiitos, ja ihanaa kun naureskelet yksiksesi hölmöille jutuilleni :)

Suski

Voi noi kiharat näyttää tosi kauniilta!! Haluan ehdottomasti nähdä tuon kampauksen sun asukuvissa Suomessakin

tyyt

Vooi, ihania kampauksia! Lippis on kyllä hyvä olla,lenkillä aurinkoisella säällä esim. Miten usein värjäytät hiuksiasi? Millainen on luonnollinen värisi? Onko sinulla ikinä ollut etuhiuksia? Siinäpä kysymystulvani tällä kertaa :))

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Viime värjäyksestä on 5kk :D Eli en kovin usein. Ehkä 3-5kk välein :)
Luonnollinen värini on sellainen tummahko ruskea. Otsatukka on ollut ja haluaisin uudestaankin, mutta se ei vaan ikinä pysy hyvin! :D

Noora

Hei mun on nyt pakko kysyä, kun sun kuvat on aina vaan niin ihanan " utusia" tai jotenkin tosi tunnelmallisia...en löydä nyt oikeita adjektiiveja, mutta siis millä ohjelmalla muokkailet sun kuvia :)? Nää on aina vaan niiin älyn ihania...

Ja ainiin...oot kyllä vaan niin kauniskin, että huhhuh! :)

ella bella

Joka aamu/iltapaiva/ilta kun tuskailen mihin pain kaantaisin joka puolelle kosteudesta kihartuvan tukkani, paatan lopulta kiepauttaa sen nutturalle paalaelle ja mitin sinua. Ehka olen saanut sinulta paljon inspista tai sitten tata ei voi vaan muuten laittaa :) Donitsia en tosin kayta, joten pikku pallukka siita kuoriutuu. Tai puoliranskanletille, joka alkaa vasta takaraivolta. Voi kun joku paiva ei vaan sataisi ja saisi taas suora(hko)t hiukset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram