Erikois grillibileet tulee tässä.
Tosiaan tuona päivänä tuuli kuin venäläisissä elokuvissa ja sormet oli jäätyä katki. Enkä nyt edes valehtele, mutta kaksi sormeani kohmeni ja vaihtoi väriään huomattavasti vaakeammaksi, kuin muut räpyläni nakit.
Tätä käy usein kun olen hypotermian partaalla.
 

 

Katkeavista sormista viis, meillä oli todella hauskaa.
Leiri oltiin pystytetty varaston pihalle ja puitteet olivat hulppeat! Oli grilli ja hyvää ruokaa, oli musiikkilaitteet ja pöydät, viltit, punainen matto ja mitäs vielä! Lämpölamppu! Se on jo jotain.
Pippaloista jäi puuttumaan enää vain taikuri ja poni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viihdyimme muutaman tunnin ulkona naureskelle, syöden ja juoden. Illan tullessa suuntasimme Yannalle ja K:lle sisätiloihin, missä pojat taisivat kumotan viskipullon ja me tytöt nätisti joimme kaljan jos muutaman. 
Kävimme kääntymässä vielä roskassa, mistä kiltisti kipitin sohvalle syömään ja katsomaan nauhalta grayn anatomiaa Laurin kanssa. 
Olen aika varma, että se herkistyi jossain kohtaa jaksoa, koska ei muka "jaksanut" katsoa enempää.

 

Sellaista.
Muuten olen ollut vain töissä, joten eipä tässä taida olla mitään lisättävää.

 

Kommentit (5)

Anonymous

Tykkään niin paljon noista sun aurinkolaseista! Burberryt eikö? Kumpa löytäisin vastaavat jostain vähän halvemmalla :) -vakkari

Julia

anonyymi,Oli aika hulppea.Vakkari,Juuri ne :) Minä olen nähnyt vastaavia isoja ja "kulmikkaita" muistaakseni vaikka missä! (tietenkään en muista tarkalleen, että missä :D) Mutta, toivottavasti ne osuvat eteesi joskus.Anonyymi,Kätevä oli, kun varastossa oli vessatkin. Varmasti mennään uudestaankin.Anonyymi,Ihan satunnaisesti juhliessa. Arkena en polta koskaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram