Hyvä ystävämme palasi toissapäivänä Etelä-Amerikan reissultaan ja pyysi minut ja poikaystäväni istumaan iltaa ja syömään ravintola Farangiin.
 

Minulla oli hieman kiire ja pieni vaatekriisi. Ei  mitenkään hyvä combo! Joten melkein kaikkiin tilaisuuksiin sopivat  uudet lempparifarkut ja ilmava vaalea pusero sai hoitaa homman tälläkin kertaa.

Illallisella oli ihanaa ja ruoka oli mieletöntä. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt täytyy mennä nukkumaan. Havahduin, että kello on jo viisi! Olen ilmeisesti istunut lähemmäs neljä tuntia sohvalla katselemassa telkkaria. Todella kehittävää puuhaa, kun voisi nukkuakkin.

Kommentit (7)

Anonymous

Ihanasti yhdistetty ilmava silkkipusero korkeisiin farkkuihin. Rento, mutta asiallinen. Sulla on selvästi silmää pukeutumisen suhteen.Kaunis kuva jälleen kerran.

Anonymous

Olet jälleen upea ilmestys!Eikös Farang ole masterchef tuomarin ravintola? Siitä lukisin mielelläni postauksen :)

Anonymous

Hei.Pakko on tulla antamaan plussaa blogistasi. Olen lukenut sen läpi ja pidän kovasti sisällön monipuolisuudesta. Muoti ja vaatteet tuntuvat olevan pääroolissa, mutta ruoka, matkustelu, urheilu ja arejen kommellukset ovat myös piristävästi esillä. Päivän asu kuvia on säännöllisin väliajoin (luulen niden olevan muidenkin suosikki postaus) ja kaiken koristaa kauniit kuvat ja koko blogin yksinkertainen ja "puhdas" ulkoasu. Jatka samaan malliin.

Oc

Anonyymi,Kiitos. Itsestäni tuntuu taas välillä, että olen ihan hakoteillä :DAnonyymi,Kyllä on. Teen siitä postauksen seuraavaksi. Kiitos!Anonyymi,Voi kiitos, ihanasti sanottu.Kiva kuulla että pidät sisältöä monipuolisena. Pelkäsin että se on lukijan silmissä jotenkin sotkuinen :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram