Olette ehkä huomanneet, että tykkään ruuasta. Tykkään syödä, tehdä ruokaa ja käydä ravintoloissa, mutta nyt minulle itsellenikin tuli yllätyksenä, että kuinka paljon!


Minäpä kerron. Yritimme jo viime vuonna saada pöytää täältä melko uudesta, mutta todella kehutusta ravintolasta The Test Kitchenistä. Turhaan tietenkin, jono oli monia kuukausia ja vitsailtiinkin silloin, että olisiko pitänyt tehdä pöytävaraus vain suoraan vuosi eteenpäin seuraavaa Kapkaupungin lomaa silmällä pitäen. Olisin niin paljon halunnut mennä sinne ja melkein heti kun lentoliput seuraavan kerran sitten ostettiinkin, niin Saara varasi meille pöydän. Pari kuukautta etukäteen ja lounas klo 13. Mitään muuta ei ollut tarjoilla, mutta se kelpasi paremmin kuin hyvin.

 

Kun tämä odotettu lounaspäivä sitten koitti huomasin käyttäytyväni kuin ihastunut teini, joka olisi menossa unelmiensa pojan kanssa treffeille, katsomaan vaikka idolinsa keikkaa ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen tyyliin lomamatkalle. Olin ihan hermostunut ja niin innoissani että milloin hypin tasajalkaa, puhua pälpätin mitä sattuu ja vähän tanssin ja lauloin yksikseni. Ruoan takia. Ravintolan.
(Hälyttävä tekijä on myös se, että tullessani tänne katsoin lentokoneessa ruoka-painotteisen elokuvan ja melkein itkin kun elokuvan päänäyttelijä oppi tekemään täydellistä Hollandaise-kastiketta).


The Test Kitchen sijaitsee Old Biscuit Millissä, Woodstockissa, n.20min ajomatkan päässä keskustasta ja on listattu maailman top 50 parasta ravintolan 2014 sijalle 48.

Eikä tuo listasijoitus ole turhaan tullut. Tämä oli ehkä yksi parhaista tasting menuista mitä olen koskaan syönyt.
5 ruokalajia ja niiden kanssa sopivat viinit. Mieletön makumatka. Suosikkini olivat ehdottomasti kolme ensimmäistä ruokaa. Tomaatti-alkupala, pork belly ja kampasimpukat. Nam! Vielä kun koko lysti ruokineen ja viineineen maksoi yhdelle alle 70e.

Olisin maksanut mielelläni vaikka tuplasti.


Jos joku siellä siis joskus suunnittelee matkaa tänne ja tarvitsee erikoishyvän ravintolan, niin tätä suosittelen ehdottomasti. Pöytä vain kannattaa varata kuukausia etukäteen, mutta on odottamisen arvoinen pöytävaraus se.

Kommentit (4)

taru

Ei vitsit, kommentoin sillon joskus joulukuussa, että kapkaupungin kaduilla nähdään kun oltiin siellä muutama viikko samaan aikaan. Oon melko varma, että näin sut käppäilemässä Sea Pointissa yks aamupäivä sillon mut se oli melko kaukana ni en sitten lähteny juoksemaan perään (olis ollu vähän stalkkerifiilis...). Nyt on niin hauskaa lukea näitä juttuja, kun tehtiin ihan samoja juttuja ja mukaan lukien tää huikee The Test Kitchen. Saatiin kans 3kk etukäteen varattuna lounasaika ja ei terve mikä makusirkus se oli. En oo varmaan eläessäni syönyt noin hyvää safkaa (tähän se sydänsilmänen emoji) :D Kokosin aina niitä minimini paloja ja tein erilaisia komboja haarukkaan ja mietin vaan miten noin pienestä määrästä ruokaa voi lähteä noin paljon makua!!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Haha voi hyvinkin olla, että käppäilin Sea Pointissa, käymme siellä aina m. ruokakaupassa ym :) Ja ah, tein ihan samanlailla siellä Test Kitchenissä, että keräsin haatrukkaan pikkuruisia makuelämyksiä :D NAM!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram