Päivä oli pitkä, ihana ja osittain hieman sekava. Mitä minulle jäi päällimmäisenä mieleen? Siitä piti tehdä lista.

 

LINNA – Voi miksi en ollutkaan vähän pienempi kun sen ensi kertaa näin. Kuinka suurelta ja satumaiselta se olisikaan silmiini silloin näyttänyt! Katsoin sitä nytkin aika hämilläni. Teki mieli pujahtaa Ruususen mekkoon, tiputtaa lasikenkä matkalla ja juosta Tähkäpäään letti vain hulmuten tanssiaisiin.

 

LIPUT – Mutta lasikengän sijaan jalassa oli Adidaksen ZX Fluxit, minun ja linnan välillä tuhat turistia ja lippujono. Aikuisten lippu maksoi yhdeltä päivältä ja kahdelta puistolta (sekä Disneyland Park ja Walt Disney Studios) n. 81 euroa. Yksi puisto & yksi päivä olisi ollut vain kymmenen euroa halvempi, eli 71 euroa. Suosittelen siis molempia! Lippuja saa myös halvemmalla jos ostaa netistä etukäteen.

 

KARTAT – Lipputiskin jälkeen käveltiin porteista sisään, minkä jälkeen sai napata itsellensä puiston kartan käteensä. Kartan mitä oli kaikilla muilla kielillä paitsi englanniksi. Ne olivat loppuneet koko puistosta. Otimme Espanjan, Ranskan ja Italiankieliset kartat. Ajateltiin että kai jostain niistä jotain tajuaa. Ja tajusihan siitä, esim. Punainen kolmio laitteen kohdalla tarkoittaa ilmeisesti sen olevan jotenkin hurja, 360 meinaa, että mennään pää alaspäin, FP on Fastpass jne. Näin minä ne tulkitsin. Kuka nyt mitään englantia tarvitsee!

  

JONOT – Olivat jo aamulla klo 11 aivan järkyttävät. Tosin olin lukenut, että viikonloppuisin jonotusajat saattoivat nousta jopa kahteen tuntiin. Laitteen jonotusajan kertoi taulukko ennen sisäänkäyntiä. Ensimmäinen vuoristorata mihin me menimme kertoi jonon olevan 45 minuuttia pitkä. Me tyhmät menimme siihen silti - eihän se nimittäin näyttänyt pitkältä ollenkaan. Niin siis se jonon pää! Itse jono kun kiemurteli jossain sisällä siksakkiaan ja oli oikeasti yli sen 45 minuuttia. Eikä sieltä enää päässyt oikein poiskaan. Silloin minulla välähti päässä FastPassien olemassa olo.

 

FASTPASS – On ilmainen systeemi, millä pystyy välttämään osan näistä jonoista. FastPass lippuja saa n.10 puiston laitteeseen ja niiden lippuautomaatteja löytyy laitteiden edestä. Syöttämällä oman sisäänpääsylippusi automaattiin saat sieltä yhden FastPassin sille laitteelle ja tietylle aikavälille. Sähköisestä taulusta näkyy mille aikavälille seuraavia FastPasseja on saatavilla. Joskus se voi olla 15 minuutin päähän, toisinaan vasta muutaman tunnin päästä. Lipun kanssa voit kuitenkin seikkailla sen ajan jossain muualla ja mennä sitten laitteeseen lippuun merkityn ajan lähestyessä omasta FastPass jonosta sisään. Ruuhkaisimpina päivinä liput tosin saattavat loppua kesken. Niitä on vain rajoitettu määrä.

 

 

BIG THUNDER MOUNTAIN – Se ensimmäinen vuoristorata. Pitkän jonottamisen jälkeen palkitsi kuitenkin ihan kivalla kyydillä. Juuri tällaisista minä tykkään, ei liian kreisiä, ei pää alaspäin, vanhan puun haju ja pari hyppyriä ja tunneli. Uskalsinhan pitää jopa silmät auki.

 

SPACE MOUNTAIN – Pilkkopimeä vuoristorata, hurjempi kuin aiempi, mutta kivalla tavalla. Pää alaspäin kieputtaa pari kertaa ja avaruusvaloja ja lasereita tuikkii menemään ties missä. (Sen verran mitä nyt niitä näin - koska myönnettäköön, pidin silmät kiinni).

 

HODARIKOJU – Missä ne oli? Luulin koko paikan olevat täynnä toinen toistaan houkuttelevimpia hodarikojuja! Haaveilin jo päiviä aikaisemmin syöväni ties mitä HessuHopon hodaria,  Pluton lihapiirakkaa, tai  Kaunottaren ja Kulkurin kuumaa koiraa,  mutta en nähnyt kuin yhden tavallisen pikkuruisen hodarikärryn tullessamme puistoon.
Kun myöhemmin sitä uudestaan etsin, oli se jo kadonnut. Ihan kuin jokin kangastus autiomaahan.

 

RAVINTOLAT – Niitä kyllä riitti hodarikojujen edestäkin ja kovin kivannäköisiä olikin. Emme vain millään malttaneet tuhlata aikaamme sellaisessa istumiseen. Katkerana totean, että hodaria olisi voinut syödä kävellessä.

 

MINNIHIIREN KORVAT – Mitä turhaa krääsää ajattelin, kunnes tunnin päästä hypin innoissani siellä menemään pallorusetti päänpäälläni vain heiluen. Ihan niin kuin kaikki muutkin lapsesta vaariin. Täällä oheiskrääsä selvästi kuului asiaan.

 

 

WALT DISNEY STUDIOS
Jostain syystä luulin, että tämä toinen puoli on enemmän sellainen  no, studiomainen, mutta olihan täällä laitteitakin vaikka millä mitalla. Ja jonoa ihan yhtälailla. Moniin paikkoihin ei enää saanut FastPassia siltä päivältä, mikä rajoitti aikataulua. Piti valita, mihin ehtisi.  Tämä puisto oli auki vain klo 19. Disney Park puolestaan klo 22, joten tulimme siis puolessa välissä koluamaan tämän puolen, ennen kuin lähdimme takaisin Parkiin.

 

RC RACER
Laite, mikä muistutti hieman Särkänniemen Half Pipea ja Vikingiä. Laitteeseen oli 45 minuutin jono, ei FastPassia ja minulla traumoja Thaimaalaisesta Viking laitteesta. Minä passaan tämän. Lauri jäi jonottamaan, minä menin haahuilemaan.  

 

ART OF DISNEY ANIMATION - Haahuilin itseni jonkin sortin teatteriin. Luulin että se oli vain sali missä sai itsekseen kierrellä katsellen piirroksia, mutta pian ovet sulkeutuivatkin ja toiset ovet avautuvat pieneen elokuvateatteriin. Siellä meille näytettiin kaikista Disneyelokuvasta pätkitty yhteenveto ja kovin monella eri kielellä vielä. Katsoin sitä hieman hämmentyneenä. Pätkä kesti n.10-15 minuuttia, minkä jälkeen jostain takaa avautui vielä toiset ovet johonkin kolmanteen saliin, missä menikin jonkin sortin yhden ihmiset teatterinäytös siitä miten Disney hahmoja luodaan.
Kummallinen kolmen teatterin yhteenveto kesti kaiken kaikkiaan 30 minuuttia ja oli minulle ihan kiva hetki lepuuttaa jalkojani.

 

THE TWILIGHT ZONE TOWER OF TERROR -
”Ai joku kauhutalo”. Varmaan ihan lässy, totesin kun katsoin miten polven pituisia lapsia lampsi The Hollywood Tower Hotelliin sisään perheidensä kanssa jonon täydeltä.
Ehkä oli ihan hyvä etten tiennyt. Pitkän jonon jälkeen nimittäin menimme hissiin, missä oli rivissä penkkejä. Penkkejä pienillä kulahtaneilla lentokoneen vöillä varustettuna. Olin edelleen uskossa, että olen jonkin sortin hitaasti liikkuvassa kummitusjunassa. Kunnes, mitä ihmettä hissi tekee! Singahtaa aivan täysiä ylös! ja mitä vielä sitten, vapaapudotuksella alas. Pitkän matkan ja aivan täysiä. (Vain singahtaakseen vielä takaisin ylös). Tässä vaiheessa paniikissa silmät kiinni uskottelin itselleni olevani vain jossain samperin simulaattorissa, kunnes siellä jossain korkeuksissa - silloin juuri kun uskalsin avata silmäni, ikkunat avautuvat ja näen meidän olevan koko Disneylandin yläpuolella, todella korkealla. Korkeanpaikankammo ja vapaanpudotuksen kammo, se pieni vyö ja minä kauhusta kankeana tipumme vielä kerran täysiä alas. Lapset vieressäni nauroivat ja teinit nostivat kätensä ilmaan. Minä pääsin juuri ja juuri vapisevin jaloin ylös penkistä, naama valkoisena kuin lakana. Hetken vihaisena koko maailmalle että olin joutunut tähän ”tosi kivaan laitteeseen”.

  

LENKKARIT - Joku sanoi, että käveltyä tulee kuulemma paljon. Tosiaan yli kymmenen tunnin ja ties kuinka monen kilometrin jälkeen olin todella kiitollinen, etten lähtenyt Converseissa, tai ballerinoissa. Jalkoja särki jo kunnon lenkkareissakin. Puistot ovat suuria ja varsinkin niitä kahta edestakaisin ravatessa menee koko päivä, kaikki voimat ja kengistä kuluu pohjat.

 

JUNAMATKA - Me lähdimme kohti Disneylandia Opéra metropysäkiltä. Ostimme liput automaatista (yksi suunta 7,50€) Disneylandin pysäkki on nimeltään Marne-la-Vallée ja sinne vie suoraan RER junan punainen A linja. Matka kesti n.30-40 minuuttia. Junassa oli kaksi kerrosta, menomatkalla joku soitti haitaria, tulomatkalla se oli aivan täynnä ja kaikki puoliunessa uupuneina istui portailla.

 

 

Kaiken kaikkiaan minulla oli todella kivaa! Kun pääsimme takaisin hotellille ja sänkyyn nukkumaan näin koko yön unta, että olin siinä ylös alas menevässä kauhujen hississä, mutta menisin ehkä jopa siihenkin uudestaan! Niin kuin voisin mennä mihin tahansa muuhunkin Disneyland puistoon.

Suositella voin siis Pariisiin matkaaville uhraamaan yhden päivän disneylandissa, tai miksi ei montakin. Pariisin Disneylandissa on myös hotelleja ja puistot voi rauhassa koluta läpi useammassa päivässä. Mm. Tjareborgilla on kokonaan omat Disneyland matkapaketit, kannattaa siis bongailla netistä tarjouksia!

 

Okei, tästä postauksesta tuli melkein yhtä pitkä, kun päivästämme tuolla! Jaksoiko kukaan lukea loppuun? :)

 

 

 

 

 

Matka toteutettu osittain yhteistyössä Tjareborgin kanssa

Kommentit (40)

Diana

Hei kuulostaapa tosi hauskalta reissulta, ja itseasiassa jopa toi vapaapudotuslaite vois olla sellanen mistä tykkään. :-D Olin aikaisemmin ajatellu että jos joskus Pariisiin tie vie niin skippaan kyllä suosiolla Disneylandin, mutta sait minut nyt kyllä täysin toisiin aatoksiin!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kyllä siellä oli oikeasti tosi kivaa :) Varsinkin sen jälkeen kun tajusi nuo FastPassit! Ilman niitä oltaisiin vietetty vain koko päivä jonossa (se yksi jono oli saada minut jo hermoromahduksen partaalle :D) Niin ja ei kannata vissiin mennä viikonloppuisin kun vielä enemmän ihmisiä!

Anna-90

Iiiiihana postaus !! :) olisi ollut kiva päästä tuonne lapsena, mutta jos nyt näin 23 veenä asettais tavoitteena että ennen ku täytän 30 v :D Millasta porukkaa siellä oli? Siis lapsiperheitä varmasti, mut oliko paljon muita pareja tai kaveriporukoita? Oliko minkä verran eri kansalaisuuksia? Oliko työntekijöitä paljon? Ettekö syöneet mitään tuolla ollessanne? Bongasitko noita hahmoja? :) mitähän vielä keksisin kysyttävää :D meinasko siellä eksyä? Kiitos jos jaksat vastata :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahaha :D Ihana! sun selkeästi pitäisi päästä sinne!

Porukkaa oli kaikkia luettelemiasi; lapsiperheitä, kaveriporukoita, pariskuntia jne. Kaikenlaista kansaa myös :)
Työntekijöiden määrään en kiinnittänyt huomiota :) Me söimme jossain isossa hampparipaikassa, ruoka oli ihan ok. Melko kallista tosin kyllä.
Muutaman prinsessan näin ja Mikkihiiren :) En meinannut eksyä, kartta oli aika kätevä kantaa mukana ja alueen hamotti nopeasti.

Allu

Pakko kommentoida tähän, kun itsellä on sisäpiirin tietoa. Olin pari vuotta sitten töissä tuolla ja oli kyllä antoisa kokemus :). Eniten siellä on ranskalaisia asiakkaita (n.40%), sitten on myös paljon espanjankielisiä, jonkin verran italialaisia ja brittejä. Eurooppa siis hyvin edustettuna siis sekä arabeja näkyy kaudesta riippuen myös.

Kiitos Julialle postauksesta, oli mielenkiintoista kuulla teidän reissusta, kun perspektiivi vähän eri kun itsellä.

Voi, että paljon muistoja tuli kans mieleen :)

Ai niin noilla hahmoilla, jotka pyörii siellä puistossa on myös oma aikataulunsa, eli jostakin infopisteestä voi kysyä, että missä se nalle Puh esimerkiksi menee :D

Elina

Voi, miten kateellinen olenkaan sulle. Enkä tarkoita pelkästään tätä postausta ja Pariisin reissuasi, vaan ylipäätään kaikkea mitä olet nähnyt ja kokenut. Reissukuvasi ovat aina toinen toistaan kauniimpia. Katselen kuviasi aina kuin pikkutyttö, silmät suurina huokaillen. Hassua on, että yleensä minua ärsyttää ihmiset, jotka pääsevät reissaamaan monta kertaa vuodessa. Sinä olet poikkeus. Kerrot matkoistasi aina niin nöyrästi ja onnellisen oloisesti, että kohdallasi tuntemani kateus ei ole katkeraa, vaan oikeastaan vain silkkaa ihailua. Olet niin lempeän ja sympaattisen oloinen ihminen, sellainen jonka jokainen tyttö tahtoisi isosiskokseen :-) Huh, menipä siirappiseksi, mutta en ole ennen sinulle kommentoinut niin päätin sitten ladata kaikki kerralla :D Kaikkea hyvää sinulle ja Laurille!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kaikki lataus kuule otettiin täällä aivan hymy korvissa ja melkein tippa linssissä vastaan! Olipas kerrassaan aivan mielettömän ihana ja koskettava kommentti!
Tämä piristää mieltäni varmasti pitkään :) :) Kertoo kommentin kirjoittajastakin valtavasti. Siellä on varmaa mitä ihanin ihminen takana.

Kiitos <3

Ella

Sain kylmiä väreitä tätä lukiessani, koska mieleen palautui niin elävästi reissu tuohon ihanaan paikkaan kun olin 9-vuotias (12 vuotta sitten) <3 Maailman paras paikka, muistan vieläkin kuinka onnellinen olin kun olin ensimmäistä kertaa ulkomailla ja pääsin samalla reissulla vielä Disneylandiin :) Silloin ei ollut mahdottomasti jonoa laitteisiin, 15-30min keskimäärin, koska sattui olemaan viileähkö ja pilvinen päivä ja taisi myöskin olla ihan arkipäivä.

Olin silloin tuosta Linnasta ja Liisa Ihmemaassa -labyrintistä aivan onnessani ja taisimpa nytkin innostua hetkeksi kuin pikkulapsi :D Tuonne ja Harry Potter -maailmaan minun pitää päästä vielä joskus! En kyllä muistanut, että liput on noin hyvässä hinnassa...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahaha, minäkin seikkailin Liisa Ihmemaassa - labyrintissa! Mietin juuri silloinkin miten taaperona se olisi varmasti ollut maaginen paikka! Nyt osasin seikkailla pensaiden seassa ihan eksymättä kertaakaan umpikujaan (höh).

pauliina

Voi miten kivalta näyttää ja kuulostaa! :) Viikko vielä ja pääsen itekkin tuonne! En malta odottaa! :D

tiippa

Mä kävin 8 vuotta sitten Disneylandissa ja liput oli illoin puolet tuosta :o. Minäkin haksahdin oheiskrääsään: ostin pienille lapsille tarkoitetun (olin 15-v) minnihiiri t-paidan ja uskottelin, että se on mulle sopiva :D Ei ollut :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Joo, ihan hurjasti kallistunut (kaikki maailman liput - ainakin tuntuu siltä!) :)
Minulle tuli tuolla jossain vaiheessa kylmä ja olin jo koristelemassa itseni ties millä Minnipaidoilla ja Mikkihiirihuiveilla :D Onneksi tulin vähän järkiini. tuskin olisin käyttänyt niitä enää sen jälkeen.

Miaminttu

Kyllähän nyt sun tekstit jaksaa lukea loppuun aina :)

Oli kyllä niin mainio kuvaus tuosta "kauhujen hissistä", että naureskelin täällä kahviini.. :D :D Ai kamala, musta olis tuntunu ihan samalta :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, ihana kuulla! :)

En usko, että pystyin tähän tekstiin edes kunnolla kuvailla kauhuhissin kokemuksiani. Se oli niin kauheeta! :D

Kissis

Hei mäkin olin tuolla 9-vuotiaana! Se oli eka lentsikalla lentäen tapahtunut ulkomaanmatkani. :) Asuttiin puoli viikkoa jossain länkkärikylässä Disneylandin lähellä ja loppuviikko Pariisissa. :) Käytiin kai kahtena (vai kolmena?) päivänä Disneylandissa, huippua! Muistan kyllä elävästi ne jonot...

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Minäkin muistan elävästi ne jonot varmaan vanhainkotiin asti! Huh. Ilman niitä fastpasseja koko hommasta ei olisi tullut yhtään mitään!

Ninni

Heh vuosi sitten kävin itsekin tuolla, ja meille kävi samanlailla "kauhujen hississä" kuin sinulle! Se oli ensimmäinen laite johon menimme ja kyllä jalat vähän tutisi sen jälkeen... Nyt voi jo nauraen sitä muistella vaikka silloin olin aivan kauhuissani :D

maikkuli

Ihan mahtava postaus, kuulostaa kyllä todellakin sille, että kävelyy kertyy ihan hirveesti! Itellanikin on korkeenpaikankammo, mutta jos kerran Pariisin Disneylandii lähtis, ni olishan se pakko mennä tollaseen simulaattoriinkiin vaikka sitten väkisin:D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kyllä ehdottomasi kaikki kieputtimet pitää koluta kun kerta siellä ollaan! (näin hoin itselleni koko ajan tutusevin jaloin :D)

Kerttu / Modernisti Kodikas

Vaikuttaa upealta! Lähdemme Pariisiin ja Disneylandiin parin viikon kuluttua (myös yhteistyösä Tjäreborgin kautta), tästä postauksesta sain hyviä vinkkejä. Kiitos!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Hei, toivottavasti on kivaa! Itselläni ei ole kokemusta itseasiassa juuri tuosta Tjäreborgin Disneypaketista (sain voittamallani lahjakortilla Pariisin lennot + hotellin), katsoin että Disneypakettiin kuuluu vähintään kaksi yötä siellä, joten emme voineet sitä ottaa, vaikka puistopäivän päätteeksi en olisi mitään muuta niin paljon halunnut kuin kaatua suoraan johonkin lähellä olevaan Disneyhotellin sänkyyn! Onneksi teillä on se mahdollisuus :)

LadyBlue

Kauhujen hissi -kuvaus sai täälläkin hihityksen aikaan ;) Vaikka uskon, ettei sinua paljon juuri silloin naurattanut. Olimme muutama vuosi sitten Orlandossa Disney Worldissa ja se kyllä riitti minulle... Kamalat jonot tosiaan joka laitteeseen, pitkät välimatkat esim. parkkikselta, kaikesta rahastettiin huolella ja päivän kruunasi vielä armoton kurkkukipu. Siellä sitten kurlailin kirsikan makuista puuduttavaa suihketta ja kävin sylkäisemässä sen pusikkoon tai milloin mihinkin kukkaruukkuun. Mutta jäipähän muisteltavaa ;)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahahaha :D Siis minähän olisin luovuttanut samantein koko homman, ellei oltaisi tajuttu sitä fastpass systeemiä. Siinähän olisi muuten mennyt jonottaessa koko päivä. Päässyt ehkä kolmeen laitteeseen ja kotiin :D Ei kiva!

Sara

Voi että mitkä muistot tulvahtivat mieleen! Itse olin käymässä samassa paikassa äitini kanssa muutama kesä sitten, kun siskoni oli kesätöissä tuolla (vielä siellä Ruususen linnassa ;) Eniten nauratti just tuo tower of terror-kuvailu, kun minä jo laitteessa istuessa (perheen hurjapäänä) vastasin äidilleni, joka tiedusteli haluanko pitää kädestä kiinni, että ei tää niin paha voi olla. Ja sillä sekunnilla kun hissi pomppasi ylös niin meikäläinen huutaa kurkku suorana ja pää työnnettynä äitin kainaloon :'D Löi aika ällikällä toi laite ja juu kyllä vähän jalat tärisi sen jälkeen!
Ps. Olen aikuinen :'D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi ei miten suloista :D Minä en vaan vieläkään ymmärrä, miten ne muut (tai ainakin osa) samassa hississä olleista pystyi NAURAMAAN! Siis hyvä kun minä sain happea tai avattua silmiäni. Nauru oli hyvin hyvin kaukana :D

Vierailija

Tän postauksen jälkeen tuli sellanen PAKKO PÄÄSTÄ -fiilis :D Ei taida iällä olla väliä, Disneylandille syttyy kaikki ;)

viiviK

voih mun ikuinen haave! mä oon pienestä asti ollu ihan mieletön disney fani ja antaisin vaikka vasemman käteni siitä että tonne pääsisin :) kiitos kattavasta postauksesta!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Siinä tapauksessa toivon hartaasti, että pääset kaikkiin Disneylandeihin (okei edes yhteen ja mahd pian!). Ihan varmasti olet sen ansainnut :)

lili / http://lililii.blogspot.fi

Ahahha, mulle kävi juuri samanlailla tuossa Tower of Terrorissa!! Luulin tosiaan, että kyseessä olisi jonkinlainen juna, mutta mitä vielä, kohta oltiinkin jo korkeuksissa! Poikaystäväni nauroi vieressäni ja minä meinasin pissata housuun kun pelästyin niin paljon :D Myöhemmin totesin, että oli vain hyvä etten tiennyt millainen laite oli kyseessä, en olisi mennyt siihen ikipäivänä, nyt taas sain siitä hauskan kokemuksen!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

hahah :D Kyllä, ihan sama täällä! Teki kokemuksesta kyllä vielä hauskemman, kun hissi vain äkkiä pinkaisi korkeuksiin ja siellä sitä sitten itseään keräiltiinkin. Myöhemminhän tuolle sai jo hyvät naurut!

Chenille

Jaksoin! Rakastan Pariisin Disneylandia ja ahmin aina kaikkien matkakertomukset sieltä. Hodareihin vinkki tulevaisuutta varten. Kun saavutaan puistoon niin tuota vasenta passagea eteenpäin niin pääsee pikaravintolaan josta saa kaikista helpotien hodarit. Ja muistaakseni ne ovat myös puiston parhaat.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram