Tiedättehän sen perus virren mitä hoetaan itselleen ja muille kun ostetaan uusi hintavampi laukku? Se miten "tämä on klassikko, sen arvo säilyy, kestää aikaa ja kolhuja, periytyy sitten lapsille jne ”
No näiden ajatuksien saattelemana ja muutaman extraduunin, säästämisen, sekä vanhojen tavaroiden pois myymisen jälkeen Berliinissä sitten Chanelin perässä minäkin juoksin.

Mietin kyllä keskiviikkona mielessäni, että on varmaan todennäköisempää laittaa kenoarvonta pyörimään ja olettaa siitä voittopottia kuin löytää jommastakummasta Berliinin Chanelin liikkeestä Boy mustana ja mediumina, mutta siellä se oli! Ei ensimmäisessä, mutta toisessa ja minä aivan mieletön virne naamalla siellä jossain laukkujen seitsemännessä taivaassa.

 

Oh Boy olen tosiaan huokaillut siitä lähtien kun tämä ”uusi klassikko” Chanelin valikoimaan rantautui. Laukku on jakanut paljon mielipiteitä, mutta täällä ollaan alusta asti liputettu sen puolesta. En ole oikein perinteisempää 2.55 –tyyppiä, joten tämä särmikkäämpi Boy sai tietysti heti huomioni ja jotenkin jopa outoa uskoa että nyt se on vihdoin keikkumassa tuossa olalla.



Osan mielestä kallis laukku on aina täyttä hulluutta, mutta minä olen vähän sitä mieltä että tämä on minun elämäni ja minä nyt sallin siihen pienen palan Chanelia :)

Kommentit (35)

roosa

Perfection! Toi laukku on vaan niin upee ja toi sopii sun tyyliin todella hyvin :) ite aion ostaa perinteisen 2.55, mutta kyllä mä myös boyhin olen vähän (salaa) ihastunut :)

Veera

Kuolavanani taisi herahtaa juuri näppäimistölle saakka, tuo laukku on nimittäin minun the unelmalaukkuni :) Lupasin itselleni joskus, että sitten kun valmistun ostan juuri tuon laukun. Oikein paljon onnea ostoksestasi (kyllä, tässä tapauksessa voi onnitella) <3 On se hieno!

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Saa minustakin kyllä onnitella ja onnittelen myös sinua näin etukäteen sitten jo valmistumisesta ja tulevasta valmistumislahjasta ;)

Vierailija

Sydänsilmä emoji kertaa sata! Ahh itellänikin olisi haaveissa vielä joku päivä marssia ulos Chanelin liikkeestä ostoskassi kädessä ;)

viivi

Oih!! Minäkin haluan! Mulla ei vaan ole sitä voimaa ostaa noita vaikka säästöjä onkin. Tuo laukku on vaan niin kaunis ja olenkin aina haaveillut omasta pienestä chanelista, ehkäpä mä vielä joku kerta yllätän ja raaskin ostaa tuommoisen kaunokaisen.

Ja kiitos muuten aivan todella ihanasta blogista! ♥

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Se on kyllä totta, että se vaatii hieman "tahtoa" (tai hulluutta :D) en olisi itsekään vielä jonkun aikaa sitten ehkä millään raaskinut.

Ja kiitos itsellesi, että luet :)

Anniina

Oi tuo on aivan upea!! Itse en ole lämmennyt aikaisemmin niille perinteisemmille Chaneleille, mutta tämä on kyllä tosi ihana. :)

stiina

Vauuu ompa upea! :) eikä sinun tarvitse todistella miten sulla oli varaa ostaa toi, kiitos kun esittelit sen meille lukijoille, todella kaunis ja toivottavasti mahdollisimman monessa asukuvassa! :)

Kate

Itse haluaisin sekä ton Boyn että sen 2.55 mutta ei viel ole varaa kumpaankaan kun opiskelen eikä töitä ole saanut, mutta saanpahan blogissasi tuota ihanaa ihastella siihen asti kun on vara itsellä jompaankumpaan :D Minusta on upeaa että ihmiset ovat alkaneet ostaa näitä kestävämpiä laukkuja sen sijaan että ostaisi laukkuja jotka pilalla muutaman käytön jälkeen. Ja kyllähän sitä itseä saa hemmotella, eihän se muille pitäisi kuulua

Millis

Sopii sun tyyliin kyllä ihan loistavasti, vähän raffimpi kuin normaali kulttilaukku, mutta klassikko silti. :) ja älä välitä arvostelijoista, oma on elämäsi ja elät sen just niinkuin haluat! Ihanaa loman jatkoa. :)

Nanna

Upea laukku! Mulla ei oo mitään käsitystä tollasten hinnasta, ja nyt kun googlasin niin apua:D siis apuaaaah :D mutta mikäs siinä jos on rahaa laittaa ja osaa arvostaa ton hintaista laukkua! Ehkä tämä nyt rohkaisee muakin askeleen eteenpäin ostamaan mun piiiiitkään himoitseman laukun joka ei maksa kuin "vaan" 300 :'D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Isot kiitokset kaikille ihanista laukkukommenteista :) Olette kyllä ihan super tsemppaavaisia ja ihania! Vastailen näihin tarkemmin heti kun netti taas paremmin toimii :)

Vierailija

On kyllä upea, hyvä sijoitus! Elämään on hyvä saada vähän Chanelia mukaan ;)

Ninnumaaria

TÄYDELLINEN, siis niin täydellinen ettei pysty sanoja löytämään! 2.55. ei ole koskaan ollut munkaan juttu, mutta tämä sai sydämen pysähtymään samantien kun sen ensimmäisen kerran olen nähnyt. Niin mieletön! Onnea hurjasti, jonakin päivänä tuo on myös minun! :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Voi vitsi ihana <3 Kiitos paljon kivasta kommentista ja toivon paljon, että Boy löytää joku päivä sinunkin kaappiisi :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram