Kamerahan on kasvanut osan aikaa lomasta käteeni kiinni ja muistikortit täyttyvät niin vikkelää vauhtia, että hyvä kun eivät kulu puhki tai poksahda pulleuttaan.

Jos otan kameran mukaan ja alan kuvata, niin siitä ei yleensä tule loppua, mutta joskus vaikka kamera onkin mukana saatan kokea että nyt ei  vaan ole kuvauspäivä ja kamera jääkin kokonaan laukunpohjalle. Se on vähän niin kuin kaikki tai ei mitään. Yleensä se on kaikki.

 

Sillä aikaa kun minä kyyristelen painavan Canonini kanssa kyykyssä etsien oikeaa kuvakulmaa, saattaa Lauri heilua pienen GoPro Hero2 palikkansa kanssa taustalla. Tuo miltei tulitikkuaskin kokoinen actionkamera tallentaa hieman erilaista kuvaa (ihan jo senkin takia, että ottamaansa kuvaa ei näe näytöltä ja muistikortin sisältö onkin aina pienimuotoinen yllätys jälkikäteen koneelta katsottaessa), mutta myös sen takia että kuvat ovat jonkun muun ottamia. Virkistävää vaihtelua ja siksi ajattelinkin, että olisi kiva julkaista ne myös täällä.

Kuvia on paljon, joten yritän olla nyt höpisemättä liikaa ja antaa niiden puhua puolestaan :)

Kommentit (23)

hanna

Voi kun ihania kuvia! :) Tulee niin kova matkakuume noista, ääh! Sitten kysymykseni: mitä mieltä oot justin bieberin sekoiluista?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiitos :)
haha, Bieberin sekoilut :D En ole oikein mitään mieltä. Eiköhän maailmalla puida Bieberin paheita jo ihan tarpeeksi muutenkin :)

Vierailija

ei vitsi toi gopro ois kyl niiiin siisti just reissuja ajatellen ja nytteki ku tääl suomessa niin tajuttoman kaunista 8)

Kaisu

heippa! ihania kuvia ;-) mistä tollasia kameroita saa ja osaatko sanoa niiden hintaluokkaa?

meltsu

Waaaau ihan mielettömän näköstä! Olispa toi kätsy kamera, saaks tota millasista kaupoista ja mihin hintaa suunnillee? :)

Ida

GoPro on mahdollista yhdistää älypuhelimeen ja siihen ladattavan applikaation kautta voi seurata, mitä tuolla kameralla kuvaa. (:

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Joo, näin ystäväni jolla on tuo hero 3 gopro tekee, mutta Lauri ei ole onnistunut ilmeisesti tuon vanhemman mallin kanssa sitä yhdistämään.

Isabella

Hei! Upeita kuvia!

Tiedätkö mikä noiden puoleksi hiekkaan peittyneiden rakennusten tarina on? :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

En tiedä, mekin ihmeteltiin sitä. Veikkaan, että ovat olleet rannan yleiset pukuhuoneet&vessat mutta jääneet jonkun hiekkamyskyn alle :D
Nämä olivat siis erittäin tuulisen rannan läheisyydessä, missä pinehköt hiekkadyynit vieressä.

Vierailija

Kyllä mä olen yksi pieni kateellinen ihminen, kun katson näitä kuvia! Tahdon palan Kapkaupunkia tänne kylmään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram